BLOGI-KIRJOITUKSET

Sateenkaarilippu

Näinä pride-kulkueiden päivinä sateenkaarilippu on ollut kovasti esillä ja tullut monille tutuksikin.

Niin myös minulle. Mutta jo paljon ennen näitä sukupuolivähemmistöjen julkiesiintymisiä. Se nimittäin on myös kansainvälisen osuustoimintaliiton lippu, jostain ajalta ennen vuotta 1900.

Tyväenlaulukulttuunria harrastaneille on myös tuttu marssi Sateenkaarilipun alla, jonka on säveltänyt R. Woolfstein, ja jolla on useita suomentajia, myös M. A. Numminen.

Osuustoimintamarssilla on varsin innostava sävel ja teksti. Mutta harvoinpa tuota saa kuulla ellei ole hankkinut äänitettä.

Kelpaisi sen tahdissa marssia ja laulaa myös pride-kulkueissa, tekstissä kun ei mainita osuustoimintaa, yhteistoiminta kylläkin.

Kansainvälisen Osuustoimintaliiton pitkäaikaisin puheenjohtaja muuten oli Väinö Tanner, Elannon toimitusjohtaja, moninkertainen ministeri ja SDP:n puheenjohtaja, myös sotasyylliseksi syyttömänä tuomittu, kuten muutkin suomalaiset ”sotasyylliset”, joiden kunnia on sittemmin palautettu. Kaipa tiesitte itsekin.

28.6. 2022 Paavo Luokkala

Kevyt liikenne kielletty!

Asun Tammelassa Ilmarinkujan kupeessa. Katu on kevyen liikenteen väylä. Nyt sillä on kevyt liikenne kielletty. Asiaa tasoittaa varmaan se, että kaikki muu liikenne – myös raskas – on sallittu.

Järjestely vaikuttaa koomiselta, mutta jostain syystä se ei naurata.

Tosin kävellen tai pyöräillen sallitaan pihoihin meneminen, eli kotiinsa saa sentään mennä.

”Syyllinen” tähän on Peltokadun varrella oleva rakennustyömaa, jonka vuoksi jo Peltokatu on suljettu, kun siinä on aina jokin rekka ja nosturiautokin.

Kyllähän tällaisen ymmärtää, kun keskustassa on syytä tiivistysrakentamiseen. Kaupunkien keskustoissa kun sattuu olemaan isompia rakennuksia kuin sydänmailla, joissa on hyvin tilaa tupasille, jos sellaista ympäristöä kaipaa.

Mutta takaisin Ilmarinkujalle. Kevyt liikenne kuulemma piti kieltää koska rakennustyömaalle saattaa joskus tulla rekkakuorma. Tähän mennessä ei Ilmarinkujalla vielä ole rekkaa nähty, muuta autoliikennettä kylläkin. Mutta pakettiautojen vuoksi ei olisi välttämätöntä kieltää kävelyä eikä pyöräilyä, kun väistämään toki pystyy.

Mutta jos – toisin kuin luulen – rekkoja joskus tulisi, ei ole kovin iso vaiva kieltää kevyt liikenne kuorman purkamisen ajaksi ja purkaa sitten kielto.

Mutta rakennusliike katsoo oikeudekseen aiheuttaa Tammelan asukkaille pitkäaikaista asumis- ja liikkumishaittaa.

Kukahan tällaiseen on luvan antanut? Ja voiko siitä vastata vapaalta jalalta?

6.6. 2022 Paavo Luokkala

Kiakkoo

Tampereellahan ei pelata ikinä ”lätkää”. Täällä pelataan kiakkoo. (Sanon tämän sillä arvovallalla, jonka Tampereen murteen ymmärtämisoppaan moderaattorin asema suo.)

Tällä kertaa Tampereella etsitään ihan koko maailman parasta maajoukkuetta, josta tulee sitten maailman mestari 2022. Ei olisi ihme, vaikka se olisi Suomi. Ans kattoo ny!

Suomi voitti perjantaina Ison Britannian 6 – 0. On siis täälläkin kehitytty sitten viime vuosituhannen alun. Mieleeni on nimittäin jostain tuietokilpailusta jäänyt sellainen muistuma, että Suomen kaikkien aikojen suurin kiekkotappia on kärsitty juuri brittejä vastaan, jos oikein muistan 21 – 0. Siihen aikaan ei taidettu täällä kiakon kodissakaan paljon lajista ymmärtää, saati osata.

Kiakostahan minä en juuri mitään ymmärrä. En ollut nähnyt koko kiekkoa, en mailaa, saati pelikenttää ja pelaajiakaan ennen kuin 1962, jolloin jouduin silloisessa työpaikassani Lahti-lehdessä selostamaan paikallisen matsin lehteen. Kun päätoimittaja määräsi minut tuuraamaan sairastunutta urheilutoimittajaa, en oikein uskaltanut kertoa tietämättömyydestäni, vaan menin kentän laidalle ihan sokkona.

Jouduin ihmettelemään kentällä olevia erivärisiä viivoja vanhemmille toimittajille, ja he selittivät, vaikka tuskin tajusin. Ihmettelin (onneksi en ääneen), saako maalin takanakin pelata toisin kuin jääpallossa, jossa me torniolaiset olimme aika hakoja.

Ei auttamut kuin kuunnella kollegojen kommentteja ja yrittää suodattaa niistä nuoren miehen naruttamiseen tarkoitetut. Taisin onnistua miten kuten, kun päätoimittaja seuraavan aamuna kehaisi, että ihan hyvän jutun olin tehnyt.

Seuraavan kerran jääkiekkoa näinkin pelattavan vasta Tampereen MM-kisoissa 1965. Onneksi en joutunut selostushommiin, käytin vain hyväkseni toimituksen vapaalippuja. En kyllä tykästynyt koko lajiin, enkä ole hallissa käynyt kuin pakosta palkintoja jakamassa.

Niistä on jäänyt mieleeni, että kerrattain olin liigan jossain finaalissa lehtikatsomosta seuraamassa Ilveksen ja HIFK:n matsia. Kun se oli loppumaisillaan ja kysyin palkinnoista päättäviltä kollegoilta kuka on paras, jolle palkinnon annan, menin valmiiksi kaukalon reunalle, jotta voisin hommani hoitaa. Vaan HIFK olikin minun seinne mennessäni tasoittanut ja tuli jatkoaika.

Ajattelin jäädä odottelemaan äkkikuolemaratkaisua, mutta varmuuden vuoksi menin päätyyn pleksin taakse irtokiekkojen tavoittamattomiin. Seisomokatsomon pikkupojat paukuttivat katsomon laitoja ja huusivat hullun kiilto silimissä: ”Hei äijä! Ketä sää kannatat?”

Alkoi hirvittää, kun en pipoista yms. voinut päätellä olivatko kakarat tamperelaisia vai helsinkiläisiä. Väärästä vastauksesta olisi ehkä saanut pullosta tms. kalloonsa. Niinpä vastasin: ”Winnipeg Jetsiä!” Jotenkin tiesin, että sellainen on olemassa, ja läpi meni.

Niin, että mustelmitta ja jäähyittä olen kiekkourastani selvinnyt.

21.5. 2022 Paavo Luokkala

Bensako kallista?

Venäläisten sotatouhut Ukrainassa ja niiden vuoksi asetetut pakotteet ovat nostaneet mm. bensiinin hintaa. Autolijat valittavat isoon ääneen.

Onko bensiini siis liian kallista? Vielä mitä!

Kävellä löntystelin Itsenäisyydenkadun päästä päähän töihinmenoaikaan. Sain päähäni tarkastella henkilöautojen matkustajia, tai siis heidän lukumääräänsä. Eipä heitä juuri ollut, oli vain kuljettaja.

Kun olin päässyt hyvän joukon yli sadan auton, ehkä noin 150:een, olin havainnut vain kahdessa henkilöautossa useamman kuin yhden ihmisen. Toista niistä ei voitane ottaa lukuun, kun se oli taksi. Saatoin jo seota laskuissani, mutta matkustajien määrässä tuskin.

Sitä en voinut juurikaan pitää silmällä kuinka monta niistä autoista oli täyssähköautoja, mutta ei varmaankaan kovin monta.

Kaikki nämä autoilijat olisivat mahtuneet yhteen tai kahteen ratikkaan tai bussiin. Niitä menikin aika monta, puolityhjinä.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että bensiini on halpaa – liian halpaa.

10.5. 2022 Paavo Luokkala

Voiton päivä

Tänään Moskovan Punaisella torilla on sotilasparaati, ylilentoja ja muuta komeaa. Tällaisen tavallisen kuolevaisen on vain vaikea ymmärtää. mitä juhlimista on siinä, että jonain päivänä ei ole voita.

Venäläiset, ja varsinkin Kremlin loukoissa piileksivä pikku hitler, ovat niin voin perään, että sitä etsitään naapurimaasta Ukrainasta sotilaallisen erikoisoperaation keinoin. Sotaahan se ei ole. Joka sellaista menee sanomaan, suljetaan linnaan, vankileiriin tai piestään hengiltä, niin kuin venäläisiin demokraattisiin perinteisiin kuuluu.

Jos se olisi sotaa, asevoimat iskisivät voita pihtaavan naapurin asevoimien kimppuun ja/tai sotilaallisiin kohteisiin. Erikoisoperaatio taas keskittyy sellaisiin kohteisiin kuin naisiin, lapsiin, vanhuksiin ja muihin siviileihin sekä sairaaloihin, kouluihin, lasten päiväkoteihin ja sen sellaisiin. Voita etsitään ihmisten kodeista, missä niitä nyt vielä on pystyssä, jääkaapista ja yksin häpein viedään kaapitkin omaan asuntoon Venäjälle tai myydään tarvitseville.

Mittatappioina tästä touhusta tosin tulee vainajia ja omia erikoisoperaattoreitakin kuolee joukoittain, mutta mitäpä sitä ei sotilas voin saamiseksi tekisi.

Punaisen torin juhlintaa seuranneet pikkupojat haaveilevat isoina pääsevänsä hyökkäysvaunun kuljettajiksi. Siinä kun saa matkustella ulkomaille ajelemaan komeilla peleillä. Niissä ei tosin ole, muista ajoneuvoista poiketen, esim. suuntavilkkua. Mutta mitäpä sellaisella tekisikään. Ainahan voi näyttää suuntaa tykin piipulla. Jos naapurikaistalla ajeleva onnikka ei ymmärrä väistyä, niin senhän voi posauttaa tuusan nuuskaksi pakolaisine päivineen – mitäs jäi siihen tupeksimaan.

Voi olla, että vielä jonain päivänä Venäjällä havaitaan, että hyökkäysvaunuja voi rasvata voin sijasta myös vaseliinilla. Sitten leivän päälle on voita riittävästi ja diplomaattisin keinoin saatetaan sopia naapurimaan kanssa voin jakamisesta. Ja Valiokin voi palata Venäjälle voipulaa poistamaan.

Sellaista tulosta saisi sanoa vaikkapa voitoksi – puolin ja toisin – ja sitä sietäisi juhliakin!

9.5. 2022 Paavo Luokkala

Hoitajille rahaa, vaan ei minulta!

Suomalaisten selvä enemmistö (78 %) on sitä mieltä, että sairaanhoitajille pitäisi maksaa aika paljon enemmän palkkaa kuin he nyt saavat. Itsekin olen jyrkästi samaa mieltä. Työ on vaativaa, uuvuttavaa, aika ajoin kiireistä. Silti pitää jaksaa olla empaattinen ja hymyillä hoidettaville rohkaisevasti. Sellaisia he tuoreiden kokemusteni mukaan ovatkin ja selvästi alipalkattuja myös.

”Markku, avaa arkkus”, luki jossain lakkomielenosoituksen plakaatissa. Tuskin siinä ihan tosissaan oltiin, vaikka ymmärtämättömille uskoteltiinkin, että kysymys olisi vain työnantajapuolen (kuntien ja hyvinvointialueiden) neuvottelijan pahantahtoisuudesta. Missään eikä kenelläkään ole sellaista arkkua, josta voitaisiin palkankorotuksiin rahaa lappaa.

Tosiasia on, että rahaa ”yleistä linjaa” enemmmän löytyy vain veronmaksajilta. Julkisen alan alipalkkaus ratkeaa vain veroja korottamalla, ja se taas on eduskunnan käsissä, ei yksin hallituksen, jonka toki pitäisi tehdä asiasta esitys.

Kun pottia tulevat jakamaan myös opettajat, päiväkotien henkilöstö, sosiaalityöntekijät, kirjastonhoitajat ja kymmenin ellei sadoin tuhansin muita, siihen ei ihan muutama miljardi riitä. Ja kyseenalaista on, voidaanko verovaroja ”korvamerkitä” vain joidenkin ammattiryhmien palkanmaksuun ja jos, niin keiden.

Hyvän pyrkimyksen karuus paljastuu, kun kysytään pitäisikö hoitajien aseman parantamiseksi korottaa veroja, kannattajien määrä putoaakin alle puoleen. ”Palkkaa pitää nostaa, kunhan vain minun ei tarvitse osallistua siihen!”

Entä mitä veroja pitäisi korottaa? Arvonlisävero olisi nopeimmin kertyvä, ja kaikille tasapuolinen, kun sitä maksavat kaikki, niin rikkaat kuin köyhätkin – köyhät sentään eniten.

Ansiotuloverotus lienee ainoa ”oikea” mahdollisuus. Osaltani olen valmis maksamaan enemmän.

Olen silti valmis myös vaatimaan, että aikanaan väliaikaiseksi säädetty eläkeläisten ”raippavero” poistettaisiin.

Siis tällaisin edellytyksin hoitajille ym. korkeasti koulutetuille julkisen alan työntekijöille kunnon korotukset!

7.5. 2022 Paavo Luokkala

Raakaa sotaa

Venäläinen sotakoneisto käyttäytyy Ukrainassa muun ohella käsittämättömän raa’asti. Aina on tosin tiedetty, että ”sota on julmaa ja ratsuväki raakaa”. Sitä ei voi ymmärtää saati hyväksyä.

Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Tässä tapauksessa se nitistettiin jo iät ajat ennen sodan alkamista. Seuraavat uhrit ovat viattomat siviilit ja heitä on aina eniten, kuten tässäkin tapauksessa.

Sodan johto vapauttaa jo etukäteen pahimmatkin raakimukset. Putin väitti, ettei mitään julmuuksia ole tehtykään, ja otti saman tien murhat ja raiskaukset omalle kontolleen. Stalinkin ilmoitti joukoilleen, että ”saksalainen nainen olkoon palkintonne”. Siinä kyllä kävi niinkin, että raiskatuiksi tulivat myös Saksan kommunistipuolueen naisjohtajat, mutta ei siitä jälkikäteen mitään puhuttu – mitä nyt historiantutkimus on paljastanut.

Melko todennäköistä on, ettei sotarikoksiin syyllistyneitä saada tuomiolle tässäkään selkkauksessa. Kunhan saataisiin julmuudet edes pysäytetyksi – toivoa sopii vaikka epäillä myös.

Ei tosin suomalaisillakaan ole puhtaita jauhoja pussissa ihan puuroaineksiksi saakka. Lukekaapa vaikka 30-vuotisen sodan historiaa, muutenkin kuin Topeliuksen sankaritaruista. Ruotsalaiset ovat totuudellista historiaa kiitettävästi tutkineet ja julkaisseet. Etsikää vaikka kirjastosta Peter Englundin Suuren sodan vuodet.

Siinäkin sodassa huolto pelasi niin, että asujamisto ruokatarpeineen ja aarteineen ryöstettiin, raiskattin ja tapettiin. Kuningas aateloi pahinta jälkeä tehneet, joille myös kartanot pystytettiin. Tällä tapaa toimivat myös hakkapeliitat, että se siitä kunniasta! Epäilen, ettei aatelisarvoa juurikaan ole saavutettu kunniallisin keinoin.

Ukrainen armeija kyllä tässä murheellisessa sodassa vaikuttaa oikeasti urhoolliselta ja nimenomaan taisteluissa menestyvältä. Slava Ukraina!”

14.4. 2022 Paavo Luokkala

Urheita sotureita

Ukrainan kansa sotii itsenäisyyden, vapauden ja demokratien puolesta koko Euroopan edestä. Suotta Ukrainan maanpuolustustahtoa ja puolustajia ei ylistetä. Rosvoretkelle lähteneellä Venäjällä on sekä ase- että miesylivoima, mutta eipä hyökkääjä vain ole päässyt kuvittelemaansa tulokseen. Kiitetään ja avustetaan puolustajia – sen he ansaitsevat.

Eipä silti – on venäläisilläkin tietynlaista urheutta. Pelottomasti he pommittavat

lastentarhoja, kouluja, sairaaloita, vanhuksia, äitejä, vauvoja ja siviilien asuintaloja. Osumatarkkuuskin on paljon parempi kuin sotilaskohteita tuhoamaan yritettäessä – täsmäaseet toimivat hyvin, kun viattomia tapetaan.

Mitenpä runoilikaan Arvo Salo:

”On aivan sama minne ammut sotamies,

aina joku saattaa kuolla, kukaties.

Mutta koskaan valikoida et sä saata kaatujaa.

On aivan sama siis se: antaa posottaa!

On aivan sama minne ammut tykkimies,

aina kyllin moni kuolee, kukaties,

sillä saman tulipeitteen alle kaikki peitellään,

on aivan sama minne laidat heitellään!

On aivan sama minne ammut pommimies,

sillä jokainen voi kuolla, kukaties!

Ja jos pommin jälkeen sattumalta joku eloon jää,

ei enää ajatella voi hän elämää.”

21.3. 2022 Paavo Luokkala

Ilmasto piinaa – sää suosii

Ilmastonmuutos on syytä ottaa vakavasti, vaikka sen hidastaminen – saati pysäyttäminen – vaatii itse kultakin aika piinallisia päätöksiä ja tekoja. Jos jäämme asioita taivastelemaan ja laiminlyömme välttämättömät rajoitukset, jätämme lastenlapsillemme tosi huonon perinnön, mädän maailman.

Moni vähättelee, että mitäpä tässä pieni ihminen isoille asioille mahtaa. Ei niille kukaan muu voikaan mitään kuin pieni ihminen, sinä ja minä – me! Jokaisen on tehtävä osansa.

Muistettakoon, että nopeimmin ja pahimmin ilmaston lämpenemisen haitat näkyvät täällä pohjoisessa, meidän pihallamme.

Jokainenhan meistä tämän tietää, joten ei liene hätää.

Juuri näinä päivinä sää on ollut mitä hienoin, sellainen kuin sen lapsuusvuosiltani muistan. Vaikka sää ja ilmasto ovat eri asioita, niin irottautukaamme muutamiksi päiviksi sodan kauhuista ja nopean ilmastonmuutoksen haitoista. Lähtekäämme hurmaantumaan kevättalven auringosta ja raikkaasta ilmasta, kun vielä voimme.

”Tietä mennen tien on vanki – vapaa on vain umpihanki!” Noin pääteli Aaro Hellaakoski. Hän ei tainnut ymmärtää hankikannosta mitään.

Nyt hanki kantaa – mennään!

15.3. 2022 Paavo Luokkala

Naisten Päivää Ukrainaan!

Naisten päivä on kansainvälinen naisten päivä – kansainvälinen juuri siksi, että maailman naisten enemmistö elää alistetussa ja/tai hädänalaisessa asemassa.

Ajatuksemme ovat viime aikoina olleet Ukrainan naisten luona. Vielä pommeja paetessaankin, pienet vauvat sylissään tai vanhoina keppiinsä tukeutuvina mummoina he jaksavat huudahtaa kunniaa isänmaalleen. Se on sankarillista ja varmasti kannustaa miehiä poikkeukselliseen urheuteen vierasta roistojoukkoa vastaan!

Omat naisten päivän lahjarahani lähtivät Ukrainaan. Tuskinpa vain olen ainoa tässä asiassa. On silti syytä muistaa, että vastaavassa hädässä eläviä naisia on vähän joka puolella maailmaa tukea kaipaamassa.

Venäjällä toimii Sotilaiden äitien komitea. Rohkenen uskoa, että jos joku näistä naisista istuisi Kremlin komentokeskuksessa, nyt menossa oleva rosvoretki olisi jäänyt tekemättä. Naiset ovat – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta – vähemmän sotaisia kuin Kremlin nykyinen, harhakuvitelmissaan elävä isäntä.

Siksi(kin) naisia kannattaa kannattaa esim. vaaleissa.

8.3. 2022 Paavo Luokkala

Vanhavenäläistä dialogia

Kaksi vanhavenäläistä kauppiasta Josif ja Nikita istuivat pietarilaisessa kuppilassa ja yrittivät päästä selville toistensa ajatuksista.

”A, mihin sie meet seuraavaksi? Meet sie Novgorodiin vai Nizhni Novgorodiin”, kysyi Nikita.

”Ka mie meen Novgorodiin”, vakuutti Josif.

Nikita mietti hetken kumppaninsa sanomaa ja virkkoi:

”Sie valehtelet, sie menet Novgorodiin!”

Tämmöistä se venäläinen dialogi on vieläkin. Ota siitä selvää, mikä on totta ja mikä täyttä humpuukia.

Venäjän nykyjohdon puheista voi toki pääätellä, että se on pelkkää soopaa eikä kyllä haiskahda miltään tuoksusaippualta. Tällainen tavallinen kuolevainenkin, joka ei psykologiaan ole perin juurin perehtynyt, käsittää, ettei Putinin yläkerrassa ole kaikki kotona.

Pahinta on, että hän itse uskoo.

Josif Stalin oli syntyisin Georgiasta (Gruusia) ja hänen seuraajansa Nikita Hrutshov Ukrainasta. Neuvostoliiton entisiä aikoja muisteltuaan Vladimir hyökkäsi 2008 Georgiaan ja nyt viime kuussa Ukrainaan, miehitettyään Krimin sitä ennen 2014. Hänen uskomuksissaan ne itsenäiset ja demokraattiset valtiot eivät olleet oikeasti olemassakaan, mutta piti vapauttaa ”natsien ja nargomaanien” orjuudesta.

Uskomuksista erehdyksiin

Stalin aikanaan luuli suomalaisten ottavan puna-armeijan vastaan vapauttajana, samoin Putin luuli ukrainalaisten ottavan kiitollisina vastaan venäläisen sotakoneiston. Toisin kävi molempien uskomuksille. Suomessa ja Ukrainassa ei ole antauduttu, taistelutahto on luja.

Putin toistaa Stalinin virheet. Raatteen tielle jumiutuneet puna-armeijan joukot olivat varustautuneet väärin. Aseistusta oli yli tarpeen, mutta ei eväitä eikä taitoa käydä talvisotaa. Nälkä tuli, eikä kuormastossa olevia valtavia suksipaketteja osattu avata – ja suotta niin olisi tehtykin, kun kukaan ei ollut ikinä hiihtänyt.

kymmenien kilometrien mittaiset Putinin panssari- ym. ajoneuvot juuttuivat Kiovan tielle, kun ei muistettu ottaa mukaan eväitä eikä polttoainetta. Jos tien reunassa olisi ollut metsää, ukrainalaiset olisivat helposti pilkkoneet kolonnan pätkiin ja tuhonneet sen. Mutta kun Ukraina on suurelta osalta mustan mullan lpeittämää viljapeltoa, ei sinne avoimeen maastoon ollut polttopullojen kanssa menemistä.

Kaukana kansasta ja maailmasta

Putin on niin kaukana kansasta kuin olla voi. Tukahdutettu vapaa tiedonvälitys ei pysty kaikkia Kremlin isännän päättömiä valheita paljastamaan. Edes Putinin sotaväki ei tiedä edes olevansa Ukrainan maaperällä, ja jos joku tietääkin, ei tiedä miksi.

Kuvaavaa on se, että Putin televisioiduissa käskynjaoissaan istuu mahdollisimman etäällä käskyläisistään, puhumattakaan katujen kansalaisista. Moni niin käskyläisistä kuin katujen ihmisistäkin kuitenkin sulkee silmänsä, eikä uskalla tai ymmärrä vastustaa. Mutta sitten kun alkavat ymmärtää ja uskaltaa, havaitsee Putin, ettei ole ollut riittävän kaukana.

Se tulee aikanaan, kun on tullakseen.

Putin on jo hävinnyt, mutta pääsee kyllä historiaan merkittävälle paikalle – Stalinin ja Hitlerin rinnalle.

6.3. 2022 Paavo Luokkala

Autetaan!

Ukrainalaiset tarvitsevat nyt kaikenlaista apua. Itse kukin voi osallistua, ja varmaan haluaakin, kun hätä on suuri.

Luodikoita tai haulikoita nyt ei kannata tuvan hirvensarvista hamuta. Aseapua antavat isommat tahot kuin me tavalliset kuolevaiset. Mutta humanitäärinen(kin) tuki on ensiarvosen tärkeää. Ei muuta kuin tilisiirto netissä. Mutta ei Venäjän kautta. Vaikka se jotenkin menisikin, niin siellä pitää valtaa sellainen trokari, joka vie kaiken.

Suosittelen muutamia kanavia, joiden kuukausilahjoittajana olen vakuuttunut avun perille menemisestä. Siis Unicef, Kirkon ulkomaanapu ja SPR.

Yhteydet löytyvät netistä.

1.3. 2022 Paavo Luokkala

Menneisyyden ennustaminen

Nykyisen(kin) Venäjän kohdalla tulevaisuuden ennustaminen on yhtälailla vaikeaa kuin menneisyydenkin. Kukaan ei voi sanoa, mitä Vladimir Putinin päässä liikkuu, ehkäpä Putin itsekään. Sen voinee arvata, että ei siitä ainakaan mitään hyvää seuraa, ei Venäjän eikä muunkaan maailman kannalta.

Menneisyydestä toki tiedetään, ettei sitä ainakaan Putinin päässä pitään totuudellista liiku, kun hän mainitsi, että koko Ukrainan valtio olisi itsensä Leninin luomus.

Tsaarin Venäjän kukistuttua tuhatvuotinen mutta mm. Itävalta-Unkarin ym. sotaisten naapureiden kurjistama Ukraina julistautui itsenäiseksi, koko lailla samoihin aikoihin kuin Suomikin. Ukrainan itsenäisyyttä ei kovin pitkään kestänyt, kun Lenin sen kukisti liittäen sen Neuvostoliittoon ja alisti ukrainalaiset bolshevismin kurjuuteen.

Neuvostoliiton hajottua uusi itsenäisyys koitti Ukrainaan.

Että se siitä ikiaikaisesta Venäjään kuulumisesta.

Tulipa mieleeni äitini kertomus jatkosodan joltakin talvipäivältä. Neuvosliittolaisia sotavankeja laitettiin parhaimmillaan maataloihin työhommiin, kun isännät olivat rintamilla. Niinpä meillekin tuotiin luotettavana pidetty mies hakemaan heiniä ladosta navetan rehusuojaan, ilman paikalle jätettyä vartijaa.

Äiti seurasi aikansa miehen avutonta toimintaa hevosen kanssa kunnes puuskahti: ”Ethän sie, saatanan ryssä, ossaa ees hevosta valjaisshiin laittaa!” Ja siihen sotavanki: ”Minu ei russa, minu Ukraina, insiniör.”

Tulivathan ne heinät lopulta haetuksi. Mutta iltapimeällä ei kuulunut vartijaa hakemaan heinämiestä pois. Mies halusi sukset voidakseen hiihtää majoituspaikkaansa Alatornion pappilaan reilun puolen kilometrin päähän. Äiti kyllä ymmärsi, ettei heinämiestä eikä sen puoleen suksiakaan enää nähtäisi, kun Ruotsin raja Tornionjoessa oli reilun kilometrin päässä.

Eihän näitä vankeja olisi saanut rajan yli päästää, mutta armollisuus oli myös oikeudenmukaistuutta. Isäni lankomies oli talvisodassa haavoituttuaan komennettu nostomiehenä rajaa vartioimaan. Jos vankikarkureita havaittiin, oli määrä ampua. ”Ammuimmahan met kyllä. Räiskithiin pitkin taivasta niin perkelheesti!”

Tämä meidän heinämies kyllä osasi hiihtää toisin kuin ukrainalaiset yleensä siihen aikaan, ja hyvä niin.

23.2. 2022 Paavo Luokkala

Kirjeenvaihtoa

Venäjä on lähettänyt kirjeen Etyj-maille, mm. Suomelle. Kirjeessä pyydetään kirjallista vastausta samoihin kysymyksiin, joita se on esittänyt mm. Yhdysvalloille ja Natolle. Nyt on kohteeksi otettu myös Ety-järjestö, jota Venäjä on vähän aikaisemmin luonnehtinut tyhjänpäiväiseksi.

Suomen kanta esitettyihin kysymyksiin on ilmaistu jo aiemmin ja on edelleen muuttumaton. Mitään uutta siis ei ole.

Kirje on tietysti tarkoitettu hämmentämään ja murtamaan mm. Euroopan Unionin yhtenäisyyttä – josko jotkut vastaukset olisivat jotenkin toisenlaisia kuin muut. Venäläinen media halusi arvattavista syistä painottaa, että nootti, siis kirje, oli lähetetty Suomelle. Se oli tietenkin viritetty ansa. Jospa 1970-luvun noottikriisin ikävä muisto säikäyttäisi suomalaiset.

Ansa laukesikin jossain määrin, mm. TV1:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen käsissä. Pientä paniikkia oli toimittajien suhtautumisessa havaittavissa, vaikka ulkoministeri Pekka Haavisto samassa lähetyksessä asiallisesti ja rauhallisesti kommentoi kirjepostia sanoen mm., että EU-maiden kanssa pitäisi muotoilla yhdenmukaista vastausta. Se ei näköjään riittävästi rauhoittanut toimittajia, mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö(kin) ihmetteli. Silti asiaa vain jauhetaan edelleen. Annettaisiin nyt ulkoministerille työrauha!

Venäjä vetoaa Etyj:n peruskirjaan, jota se itse on räikeästi rikkonut. Euroopan rauhaa ei juuri muu uhkaa kuin nootin lähettäjä itse.

Venäjän nykyinen tsaari Vladimir Putin tapasi Moskovassa Unkarin tsaariksi pyrkivän Viktor Orbanin, joka isännälleen moitiskeli EU:ta Venäjälle asetetuista pakotteista. Samanlaiseen ei muissa EU-maissa sorruttane, ellei sitten Puolassa ja Sloveniassa. Ja tietenkin Turkissa, jota ei ole EU:hun hyväksytty.

Asia on Suomen osalta täysin selvä. Jospa pistäisit vähän jäitä Yle-toimitustesi hattuun päätoimittaja Jouko Jokinen!

3.2. 2022 Paavo Luokkala

Lunta tulvillaan

Olemme saaneet tällä kertaa oikein kunnollisen vanhan ajan talven. Lunta on enemmän kuin kotitarpeiksi. Lapset ja hiihdon harrastajat nauttivat.

Toista tietävät lumitöiden tekijät, teiden ja katujen auraajat, huoltomiehet ja omakotiasujat. Eikä se tällaisen kerrostalolaisenkaan mieltä ilahduta – se näkyy mahdollisesti yhtiön hoitovastikkeen nousuna, kun pakkanenkin vielä paukkuu. Ennen pitkää nähdään kerrostalojen katoilla lapiomiehiä, eikä sekään ihan halpaa ole. Ei käy kateeksi.

Talkoohenki taisi kuolla joskus yli 50 vuotta sitten. Yhteisöllisyys ei enää ole muotia.

Edellisessä taloyhtiössämme oli vielä talonmies. Kun hän sitten lopetti hommansa, päätimme hoitaa nämä pihahommat asukkaiden voimin, kukin vuoroviikollaan. Piha oli varsin pieni, joten ei sen pitänyt olla mitenkään erityisen vaivalloinen tinki. Mutta useimmiten jouduin kolaamaan pihaa puhtaaksi muulloinkin kuin omalla vuoroviikollani.

Kesäisin piti pihaa siivota ja asfalttia ihan pestäkin porukalla. Ei siihenkään puuhaan erityistä tungosta ollut. Mutta kun talkootyön päätteeksi paistelimme taloyhtiön kustantamaa makkaraa ja muuta mukavaa, vähän oluttakin, niin sitten pihalle ilmaantui kiitettävästi porukkaa. No kivaa oli kuitenkin.

Kun minäkin kyllästyin, päättivät muut, että otetaan huoltoyhtiö näihin askareisiin.

Sama on toistunut nykyisessä taloyhtiössämme. Kun talokerhon voimin hoitelemme pihaistutuksia, levittelemme uutta multaa nurmikoille ja hoidamme istutusten kastelun, niin vapaaehtoisista on pientä pulaa. Ei silti suinkaan arvostelijoista, kun kukkien väreissä on moitteen sijaa. Mutta makkaransyöjistä ei täälläkään ole puutetta.

Olen saattanut kertoa tämän jossain aikaisemmassa sepustuksessani, mutta toistanpa sen silti. Kerrattain aamutuimaan töihin mennessäni nautin aurinkoisesta kevättalven aamusta ja viheltelin ilokseni. Erään talon portinpielessä talkkarin muija väänsi sohjoista lunta kulkureiteltä että huivi heilahteli hauskasti. Hän vilkaisi minuun ja sanoi ehkä lievästi ärjähtaenkin: ”Perkele, kun on romanttista!”

Niin saakeli soikoon olikin!

2.2. 2022 Paavo Luokkala

Susi– hui!

Meidät on jo lapsosina opetettu pelkäämään susia, mm. sellaisilla saduilla kuin Punahilkka tai Pekka ja susi. Tosin suomalaisille ei susi ole juurikaan pahoja tehnyt eikä vaaraa aiheuttanut. Ihmisen kimppuun susi ei ole käynyt kuin viimeksi joskus 1800-luvulla.

Kotieläimille susi saattaa kylläkin olla uhaksi, lähinnä koirille, lampaille ja poroille. Niistä valtio maksaa sitten petovahinkojen korvausta.

Susikanta on viime vuosina lievästi vahvistunut ja se on levinnyt myös sille aikanaan suotuisimmille alueille kuten etelään ja länteen. Etelä- ja Keski-Euroopassa on susia monin verroin enemmän kuin Suomessa.

Susien metsästykseen myönnettiin helmikuun alkuun jonkin verran kaatolupia ”kannanhoidollisista syistä”. Saunajärven alueella Suomen ja Venäjän rajalla olevan susilauman kaatamiseen kokonaisuudessaan annettiin lupa, vaikka elueella ei asu kuin yksi ihminen eikä kotieläimiä ole. Parempaa reviiripaikkaa hukille ei näiltä main löydy ainuttakaan – alueelle, jolla niistä ei ole kenellekään haittaa. Outo juttu. Aluehallintovirastot kielsivät toistaiseksi kaatolupien toimeksipanemisen. Mielestäni ihan oikein.

Susi on hyvin sympaattinen eläin. Se on eläimistä lie kaikkein uskollisin. Lauma pitää yhtä yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Alfauros ja -naaras solmivat liiton ikiajoiksi, ei ainoastaan, kunnes kuolema ne erottaa.

Vaikuttaa siltä, ettei luonnon monimuotoisuus missään suhteessa edisty niin kauan kuin maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä luulee susien hävittämisen tuovan hänelle ensi vaaleissa ääniä.

Ulvahdan sille!

Toinen meillä vihattu eläin on kyy, joka melkein kaikkialla muualla Euroopassa on rauhoitettu. Kyy ei ole tiettävästi ikinä käynyt ihmisen kimppuun. Toki se saattaa säikähdyksissään puraista, jos sen päälle tallaa. Ei se ihmiselle missään muualla pahaa tee kuin Raamatussa ja kansantaruissa.

Minun puolestani se saa rauhassa niellä myyriä, hiiriä ja sammakoita.

31.1. 2022 Paavo Luokkala

Hei hulinaa!

Sote-vaalit ovat käsillä. Runsaasti on julkaistu gallupeja, vaalikoneita ja käyty tenttejä tiedostusvälineissä. Silti monelle on epäselvää, mistä äänestetään. Eipä ihmekään, kun mm. perussuomalaisten vaalimainoksissa ja jopa puheenjohtajan suulla väitetään, että mm. bensan hinnasta! Pitäisi olla päivänselvää, että siitä nyt ei ainakaan.

Koko uudistuksen lähtökohta (jonka kaikki, myös kaikki puolueet hyväksyivät) oli pyrkiä hillitsemään sosiaali- ja terveysmenojen kasvua, kun väestö ikääntyy. Vaalikampanjoissa tämä on tyystin unohdettu. Päin vastoin, puolueet haluavat näköjään lisätä menoja entisestään ja kiihdyttää niiden kasvua. Hei hulinaa – antaa mennä vaan!

En alunperinkään ole uskonut, että eduskunnan päättämillä keinoilla menoja voitaisiin vähentää tai edes kasvua hillitä.

Koko uudistus meni pieleen, kun luotiin nämä hyvinvointialueet. Niitä on tarpeeseen nähden liikaa ja ne ovat liian pieniä. Yli puolet niistä ei selviä niille annetuista tehtävistä, valittiinpa vaaleissa valtuustoihin keitä hyvänsä.

Mutta äänestäkää nyt silti. Niin minäkin olen tehnyt.

Kyllä ehdokkaista löytyy sellaisiakin, jotka tietävät, mistä hyvinvointivaltuustoissa päätetään, mikä on olennaista ja millä keinoin asiat voi ja pitää toteuttaa. Ja sellaisia, joilla on myös aikaa perehtyä asioihin.

22.01.2022 Paavo Luokkala

Saa sanoa

Korkein oikeus kumosi toimittaja, tietokirjailija Johanna Vehkoon alemmissa oikeusasteissa saaman kunnianloukkaustuomion, joka oli annettu hänen oululaisen kunnallispoliitikon tekemän haasteen perusteella. Vehkoo oli nimittänyt tätä natsipelleksi ja rasistiksi, mitä hän epäilemättä onkin, ja jollaiksiksi hän myös itse on tunnustautunutkin. Poliitikko oli uhannut tulla häiritsemään Vehkootan hänen kirjansa julkistamistilaisuutta.

KO:n tulkinta on tärkeä sananvapauden kannalta. Julkista toimijaa saa siis sanoa sellaiseksi kuin hän on. Olenpa itsekin tullut nimittäneeksi kansanedustaja Ano Turtiaista riemuidiootiksi, jollaiseksi hän on lausunnoissaan ja kirjoituksissaan osoittautunut.

Äärioikeistolaisia saa siis arvostella samalla mitalla, jolla he itse muita soimaavat. Se siitä.

Neekeriksi sen sijaan ei saa ketään nimittää, vaikka ammoisessa nuoruudessani sanaan ei liittynyt mitään pilkkaa.

Sitä mitä olen aina ihmetellyt, miksi venäläistä ei saa sanoa ryssäksi, siis suomeksi ei saa ryssitellä. Ei vaikka venäläinen on kaikilla muilla kielillä, myös venäjän kielellä ryssä. Eiks ookin kummallista.

12.1. 2022 Paavo Luokkala

Kuusta noutamaan

Tyttärentyttärentytär soitti: ”Äijä, mennäänhän me taas yhdessä hakemaan kuusi torilta ja laitetaan se sitten?”

Totta kai mennään ja laitetaan se kahdestaan, niin kuin on tapana ollut jo useampana jouluna.

Äijä katselee kooltaan sopivia, joista lapsi sen sitten valitsee. Yhdessä kannamme, minä tyvestä ja neiti latvasta, kun ennenkin on tehty niin.

Äijä kiinnittää puun jalustaan, laittaa latvatähden ja valot, neiti muut koristeet miten tahtoo. Sitten saavat muut tulla kehumaan – syystäkin. Siitä joulu alkaa.

Äijä muuten on hellittelynimi meän kielessä, kuten ämmikin.

Lasten hommana oli minunkin nuoruudessani kuusen hakeminen – metsästä tietty. Eikä ollut niin nuukaa, kenen metsästä, silloin 70 vuotta sitten.

Olihan se aika työlästä kahlata hangessa ja repiä kelkkaa perässään. Sopivan löytäminen oli haastavaa, eikä se aina niin häävi ollut. Äiti kehui löytöä kuitenkin aina, mutta isä saattoi joskus lähettää meidät takaisin metsään.

Kun koristeet, silloin aika vähäiset, oli ripustettu, päästiin joulun viettoon. Siinä sauna ja uiminen koskessa (asuimme talvellakin sulan kosken rannalla väylän, siis Tornionjoun, varella) tai vaihtoehtoisesti hangessa kierittely oli kohokohta.

Tällaisia mukavia ajatuksia lapsenlapsenlapsen puhelu herätti. Tulossa on kaiketi näihinkin maisemiin valkea joulu, että pääsee hankeen kierittelemään, jos on sellaisessa paikassa, jossa se on mahdollista. Suosittelen lämpimästi!

20.12. 2021 Paavo Luokkala

Ville-tontun erehdys

Joululahjalistan sai

pukiltahan, totta kai,

laiskanlainen tonttu Ville.

Tonttu tuumi: sama sille

teenkö mä vai muuten hankin.

Keinon tiedän helpommankin.

Ostaminen ei liene pahaa,

senpä teen – nääs kun on rahaa.

Kesätöistä sitä vähän tuli,

aloin het, kun lumi suli!

Lahjaa tarjoo roskaposti,

Ville rahat käteen nosti,

mietti hetken: minne lähden,

missä kaupat viiden tähden?

Tampereella ihan varmaan,

päälle veti nutun harmaan,

ja sitten ei kun junaan vaan

ja listan mukaan ostamaan.

Ratina kai paras paikka,

sieltä löytyy mitä vaikka.

Puoteja on monta sataa

tarjoavat paitaa, pataa.

Mut ei oo niitä halunnutta

kai on ne sekundaa ja sutta,

Onhan toki muuta kamaa,

vaan kaikki ihan sitä samaa.

Toivelistalta ne puuttuu,

tonttukin jo kohta suuttuu.

Käpylehmää, keinuhepoa

ei, eikä tiedossa oo lepoa

huopatossut, pyykkilauta,

niit ei oo, voi jumalauta!

Ei neljäntuulen lakkiakaan.

Mist diagonaalihousut saan

tai toivottua muutakaan?

Koskikeskus, Prismat tutkittin,

Lidl, Citymarket hutkittin,

Sokos myös on tyhjänpantti.

Jo siinä murtuu Villen kantti.

Siis takas kotitunturiin

ostosreissu turha niin,

vähän riepoo huolenhäivä:

se oli ”Älä osta mitään päivä”!

Sitä toivoo tonttu Ville

myös joulurauhan viettäjille!

14.12. 2021 Paavo Luokkala

Lastensuojelulle töitä?

Koronatartunnat ovat nousseet taas huippulukemiin. Eikä ihme, kun rokottamattomia on vielä sadointuhansin.

Koulukkaiden tartunnat eivät ole peräisin opinahjoista vaan enimmäkseen kotoa – rokottamattomila vanhemmiltaan. Tämä on lievästi sanoen pöyristyttävää. Vanhemmat vaarantavat omaa piittaamattomuuttaan lastensa terveyden, pahimmillaan hengenkin. Muiden – sivullistenkin – tahallinen terveyden ja hengen vaarantaminen on rikollista, saati oman perheen jälkikasvun!

Lasten suojelulla olisi tässä töitä. Olisiko lapset otettava huostaan tällaisilta vanhemmilta? Sainpahan sanotuksi ja kysytyksi!

Koronapassi on erinomainen asia. Sen käyttöönotto ei lainkaan haittaa esimerkiksi ravintoloiden toimintaa eikä liikevaihtoakaan. Passin tarkastaminen ovella on vaivaton homma ja varmistaa henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuuden. Sen voi tarkistaa tiskilläkin, joten siihen ei tarvita erikseen henkilökuntaa. Tampereella useat ravintolat menettelevät näin. Muunlaisissa en vierailekaan.

Luulisi, että bailaamiseen innokas nuori väki tajuaisi, että kun rokotukset kunnossa, bilettäminen käy kuten ennen pandemiaa.

Viranomaisten pitäisi laajentaa passin käyttöä – myös julkisen vallan järjestämissä tilaisuuksissa. Itsenäisyyspäivän juhlatkin voisi järjestää, kun viruslingot pysyisivät poissa. Tätä tuntui presidenttikin kaipaavan.

29.11. 2021 Paavo Luokkala

Kaatuvathan tammetkin

Kaksi suomalaista voimanaista on viime päivinä edesmennyt, Kirsti Paakkanen ensin ja Kirsi Kunnas sitten. Molemmat ikitammia, loistavia, ihailtuja, eivätkä suotta.

Marimekon unikot loi Maija Isola. Armi Ratia asetteli ne kankaille loistamaan. Sitten ne pikku hiljaa, kuten Armikin, lakastuivat, kunnes Kirsi Paakkanen nosti ne uuteen kukoistukseen.

Kirsi Kunnas oli ja on eräs vaikuttavimmista suomalaisista runoilijoista. Minäkin häntä rakastan – rajallisilla kyvyilläni esitänkin, ehkä en hyvin, mutta kylläkin hyvin mielelläni.

Akateemikkomme oli nuoruudessaan 1950-luvulla suomalaisen modernin lyriikan aurankärki. Iäti ihastuttavia teoksia syntyi

Saturunot ja lorut eivät ole yhtään sen väheksyttävämpiä, erehtymätöntä sointuisuutta, riimiä ja rytmiä, salattua ja / tai helposti ja / tai huomaamatta avautuvaa kärjekkyyttä, kannanottoja. Ei julitusta, mutta kohteeseen osuvaa, perille menevää.

Ja mikä kääntäjä useista kielistä, mm. Federico Carcia Lorcan upeat runot tai vaikkapa Ivan Andrejevits Krylovin faabelit – ja mitä kaikkea… Ja kaikki nekin sitten niin Kirsiä, niin Kirsiä!

Olihan Kirsi muun ohella myös meidän runoryhmämme runoviikon suojelija, läsnä lämpimällä olemuksellaan.

Kunnaksen runoissa on paljon puita, kuten tässä esikoiskokoelman (Villiomenapuu) runossa:

Puut kantavat valoa,

mutta hiljaisuus, kevyt lintu

liitää vesiä pitkin.

Puut kantavat valoa,

mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta.

Hiljaisuus, kevyt lintu

asettuu puihin ja sytyttää pesänsä.

Tulena nousee valo taivasta kohti.

Eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti,

koska kauneus on rakastamista,

koska kauneus on tuskallista

niin kuin linnun ainoa laulu.

Ikitammien muistolle 9.11. 2021 Paavo Luokkala

Kansan sylissä

Usein kuulee väitettävän, että kansanedustajat ovat vieraantuneet kansasta. Asia on täysin päinvastoin. Kuuna päivänä kansanedustajat eivät ole olleet näin lähellä kansaa. He ovat kansan kanssa suorastaan sylikkäin.

Ennen vanhaan, kun kansanedustaja lähti valtiopäiville, häntä saatettiin suurin joukoin torvisoittokunnan säestyksellä junaan. Hän ei juurikaan mennyt kansan pariin kuulemaan, mitä mieltä he ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä olivat. Jos valtiopäivämies tavattiin torilla, häntä kuultiin ja katsottiin puhujapöntön ympärillä. Paikkakunnan johtohenkilöt saattoivat toki päästä antamaan hänelle kättä.

Nykyisin he menevät torille vastaamaan kansalaisten kysymyksiin ja välittävät näitä tuntoja eduskunnan kyselytunnilla.

Se on kansanvallan kannalta aika hyvä tilanne – joskus vähän liioiteltukin – eikä se aina ole ihan hyväkään juttu. Se nimittäin usein vie populismin teille. Niillä poluilla harvoin tullaan ajatelleeksi, mikä on mahdollista, mitä se maksaa ja kuka maksaa. Eikä muita maksajia useinkaan ole kuin kansa. Sitä ei havaintojeni mukaan juuri kukaan tule torilla sanoneeksi.

Kansanedustajilla ja ministereillä on toki muutakin elämää kuin politiikka. Sitten kun pääministeri ottaa yökyläänsä tämän Veitolan, niin paheksujat heräävät somessa. Ja sitä muka kriittiset toimittajat pääministerin haastattelutunnilla radiossa rupeavat syynäämään. Se ei edusta kriittistä joiurnalismia, ei sinne päinkään. Mutta ”kyllä minä sitten niin mieleni pahoitin, kun…”

25.10. 2021 Paavo Luokkala

Nysse sekosi!

Tampereen joukkoliikenteestä ei tietääkseni kukaan tavallinen kuolevainen ole saanut mitään tolkkua. Repa-reittiopasta ei kukaan tuntemani ole saanut tietoa, millä bussilla mihinkin pääsee ja milloin ja mitä reittiä pitkin.

Käydäänpä sitten kipaisemassa joukkoliikenteen toimistosta tai kaiketi R-kioskistakin iso aikataulukirja, jolla silläkin eksyy takuuvarmasti. Tuttavani oli menossa Lielahdesta Tampereen keskustaan ja aikataulukirjaa seuraten nousi bussiin, jossa ikäväkseen havaitsikin olevansa menossa Nokialle.

Entäpä Itsenäisyydenkadulta Lamminpäähän? Onnekseen matkustaja osui oikeaan onnikkaan ja pääsi perille. Vaunu kuitenkin kierteli kaikki muut esikaupungit ja tuli viimein määränpäähän. Tämä suoraan ajaen noin 8 kilometrin matka kesti ja kesti ja kesti. Samassa ajassa olisi päässyt Hämeenlinnaan kymmenkertaisen matkan päähän.

Millä järjellä näitä linjoja ja reittioppaita oikein päivitetään? Ei ainakaan normaalilla tamperelaisjärjellä. Halutaanko joukkoliikenteen käyttäjiä palvella? Ei näköjään. Laittakaa edes busseihin jakeluun kyseessäolevan linjan aikataulu, kuten silloin kun palvelu vielä pelasi – pääsisipä edes oikeaan onnikkaan osunut toistekin mukaan. Muistakaa, että päivittäin tuhannet eläkeíkäiset tarvitsevat kyytiä, mutta eivät vielä tarvitse Palia tai sotetaksia.

Laittakaa ne linja- ja aikataulupäivittäjät koulun penkille tai antakaa potkut ja palkatkaa tilalle järkeviä!

23.10.2021 Paavo Luokkala

Voihan koronapassi!

Viranomaisten ajatukset ovat usein tällaiselle tavalliselle kuolevaiselle käsittämättömiä. Esimerkiksi otan taas kerran tämän koronapassin.

Kaikki päättävät tahot, kuten eduskunnan valiokunnat, ovat jo näyttäneet passin käyttöönotolle vihreää valoa, mutta aina jokin sellainen taho, joka voisi panna toimeksi, löytää uusia kummallisia seikkoja, jotka estävät (siis ovat estävinään) sen.

Rokotusten ottaminen on hidastunut, vaikka tartuntamäärät ovat kasvaneet. Tartunnan saavat lähinnä vain rokottamattomat. Ristiriita lienee ilmeinen.

Yökerhoissa ja vastaavissa paikoissa, joissa ollaan kylki kyljessä ja syli sylissä käyvät ottamassa tartunnan juuri nämä rokottamattomat, joiden hoitaminen maksaa miljardin.

Jos yökerhoihin, festareihin yms. pääsisi vain rokotepassilla, eiköhän näillä bilettäjillä mahtaisi tulla hoppu piikille! Ja siinä se pelastus sitten tulisi.

Ainakin yökerhoyrittäjät ovat toivoneet tätä passia. Vastaan ovat erityisesti ne, jotka kertovat olevansa huolissaan tartunnoista. Ristiriitoja riittää.

Sitten vielä valitellaan, että jostain syystä passia eivät saa ne rokotetut, jotka ovat sairastuneet. Tosin sen saavat sellaiset rokottamattomat, jotka ovat saitastuneet ja saaneet sitä kautta immuniteetin. Tavalliselle kuolevaiselle on ylivoimaista keksiä tästä jotain logiikkaa. Jos sitä on, ei sitä kansalaisille ole kerrottu.

9.10. 2021 Paavo Luokkala

Antaa mennä, kun on alamäki?

Ilmastonmuutoksen torjunta on monipiippuinen mutta välttämätön juttu. Melkein niin kuin maailmanlopun estäminen.

Jotkut ovat sitä mieltä, että Suomen päästöt ovat niin pienet, ettei niillä ole mitään merkitystä. Niin se melkein onkin – mutta ei ihan.

Totta maar Kiina tuhoaa elinympäristöämme paljon enemmän kuin Suomi. ”En minä mutta pojat…” Mutta mitähän se tekee per henkilö? Miettikääpä sitä, suomalaiset! Kiina on sitoutunut hiilineutraalisuuteen muutamassa vuosikymmenessä. Vaan ei niitä tekoja ole vielä nähty.

Kun huonolta näyttää, niin nostammeko vain kädet ylös? Kun maailmanloppu kuitenkin tulee, niin eletään vain kuin viimeistä päivää, antaa mennä, kun on alamäki!

Monet uskovat niihin ennustuksiin ja ehtoihin, jotka mukavimmilta tuntuvat: ”Eihän tässä mitään kiirettä ole – eikä ainakaan niin, että juuri minun siitä pitäisi jotain maksaa!”

Antautua ei sentään saa. Torjuntatoimia on tehtävä, maksoi mitä maksoi. Ja itse kukin kohdaltaan. Kun olen jo pitkään ollut isovaari, niin jälkipolvieni kärsimykseksi ja maksattavaksi en sitä jätä.

Emmekö muka voi tehdä mitään. Yksi Neste-ralli tuhoaa suomalaista metsää hehtaarikaupalla, täällä Suomessa, ei Australiassa. Rallin järjestäjät aikovat istuttaa metsää saman verran kuin tuhoavatkin, mutta ne taimikotkin taitavat kuolla seuraavan vuoden rallissa, plus ne aarniopuut.

Ja kun Suomi kehittää puhdasta energiaa maailman kärjessä, se ei maksa mitään vaan tuo hurjasti vientituloja. Että siitä vaan!

15.9. 2021 Paavo Luokkala

Rajoitukset koteihin!

Koronatartuntojen määrä on yhä korkea, mutta vakiintunut. Rajoitukset pääasiassa jatkuvat.

Mutta miten ne onkaan kohdistettu: teattereihin, konsertteihin, ravintoloihin, kuntosaleihin ja yleisesti ottaen kaikkiin harrastuksiin! Niistä kuitenkaan juurikaan tartuntoja tule.

Eniten tartuntoja tulee kodeista. Onko niissä siis pidetty turvavälejä, rajoitettu tuolien määrää ja määrätty tarjoilu lopetettavaksi iltateellä? Ei tietääkseni.

Kun pandemia tuli Suomeen, covid 19 -viruksesta ei tiedetty mitään. Epidemiaa ruvettiin kuitenkin torjumaan nopeasti ja viisaasti. Tietämättömyydestä huolimatta siinä onnistuttiin erinomaisesti, paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Rajoituksia säädettiin ja niitä noudatettiin. Talouskin porskuttaa kuin mitään tautia ei olisi ollutkaan, mitä nyt työvoimapula haittaa.

Tänään, kun virus ja sen käyttäytyminen tunnetaan, ei enää osata päättää juuri mitään.

Rajoituksista olisi syytä irtautua ja nopeasti. Rokotukset alkavat olla pian kattavat, meikäläisten ikäluokissa ovat olleet jo ajat sitten, mutta senoritkaan eivät saisi harrastaa. Onneksi Sirkka ja kumppanit palauttavat seniorivisan, että on edes jotain.

Virus ei Suomesta koskaan häviä, vaikka rajoitukset pidettäisiin voimassa kymmenen vuotta. Se on täällä ja tänne jää. Sen kanssa on vain elettävä.

Meillä kaikillahan on jo Omakannasta otettu koronapassi. Sillä pääsee ulkomailla minne vaan. Miksi ei Suomessa?

Kysynpähän vain.

31.8. 2021 Paavo Luokkala

Nyt kadulle istumaan!

Jos olisin nuorempi, olisin varmaan muiden nuorten joukossa kadulla istumassa ja liikennettä katkomassa.

Nämä nuorethan vaativat hallituksilta, parlamenteilta, kansainvälisiiltä yhteisöiltä ja elinkeinoelämältä nopeita päätöksiä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja pysäyttämiseksi. Hidastamiseksi siksi, että vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin nyt heti, niin lämpeneminen vain jatkuu ainakin joitakin vuosia.

Mielenosoittajat ovat oikealla asialla, ja oikeiden asioiden puolesta kannattaa taistella.

Nuorukaisiässä minäkin oli radikaali, niin kuin asiaan kuuluu. Eläkeiässä olen realisti, kuten asiaan kuuluu. Realismia on, että maapallon lämpenemiselle on korkea aika tehdä radikaaleja estämistoimia.

Kalliiksihan se käy, se on realismia. Mutta vielä kovempaa realismia on, että ellei näitä kalliita keinoja ruveta nopeasti käyttämään, sehän se vasta kalliiksi tuleekin – peruuttamattomasti. Siis seis turpeenpoltolle ja fossiilisia polttoaineita käyttävälle autoilulle ynnä muulle liikenteelle sekä energian tuotannolle jne. Ja yksityinen kulutus aisoihin!

Niin, että ei kun kadulle istumaan!

Voihan toki olla, ettei tällainen yhdeksännellä kymmenellään oleva hevin pääse siitä jalkeille. Mutta ei hätää: poliisit näkyvät nostavan nuoriakin ylös ja kantavatpa vielä kyytiinkin! Se on hyvää palvelua hyvän asian puolesta!

24.8. 2021 Paavo Luokkala

Kohtuus kaikessa

”Liika on aina liikaa, mutta kohtuus ei ole tarpeeksi”, sanoi viisas ja sanavalmis K. A. Fagerholm aikanaan.

Tuskinpa hänellä oli asiasta vähäistä laajempaa empiiristä kokemusta, vaikka ministerinä ollessaan pääsi osalliseksi myös ”ministeriviinoista”. Ministerithän saivat tilata Alkosta juotavia ”sisäänostohintaan”, siis verotta.

Alkon pääjohtajana Karl Augustilla silti varmaan piti olla jokin käsitys myös liiallisesta lempijuomien nauttimisesta,

Tällaista pälkähti päähäni, kun ravintoloiden alkoholimyyntiä, asiakasmääriä ja aukioloaikoja rajoitetaan. Tällaiselle kohtuuden ystävälle (ainakin ajoittain) siitä ei ole isompaa haittaa. Ja saahan Alkosta ostaa tarpeisiinsa vaikka repun täyteen, ja sen luulisi olevan tarpeeksi, ellei liikaakin.

Koti- ja katu-juomisesessa on ravintolapalvelujen käyttöön verrattuna se ero, että tarjoilupaikassa asiakkaat ovat jonkinlaisessa kontrollissa. Kotona saattaa tulla hankalia ongelmia ja konflikteja, joista poliisilla on hyvä mutta ei niin miellyttävä kokemus.

Ei haitanne, vaikka pistän tähän hännille edemenneen ystäväni Eero Vanhatalon runon ”Mäkinen”. Eerolla oli Tampereen A-klinikan johtajana hyvä tuntuma ongelmaan:

Vähän heikosti meni, sano Mäkinen yks,

tuli muumata viikko ryypätyks.

Meni hanskat ja hattu, ja kuinkas niin sattu,

pois akkakin muutti perheineen.

Mies tässä on syineen ja erheineen.

Pitäs ratkaista, katkaista, selvittää.

Pitäs kuntoon saada maksa ja pää.

Ensin antabus pyllyyn ja johonkin myllyyn,

tietä raitista hoitaa ja toimittaa,

että nuijalla päähän ja terapiaa,

mietti Mäkinen. Entä jos raitistuisin?

Pois vippini maksaisin virheeni puisin?

Pitäs viinasta luopua, selvänä juopua,

entiset kaverit unohtaa pois, tuumi Mäkinen

Miten sellainen elämä hauskaa ois?

Niinpä Mäkinen päätyi mietteissään tähän:

En raitistu täysin, vaan vähennän vähän.

Osti pullon ja joi sen ja krapulaan toisen,

ja kiirehti kapakkaan jatkamaan. –

Siellä Mäkinen tänäänkin tavataan.

9.8. 2021 Paavo Luokkala

Opitaan elämään!

Koronan uusi aalto on ikävä juttu, mutta sitä nyt ei voi täysin nitistää. Ei ainakaan nopeassa aikataulussa.

Älkäämme silti sentään mihinkään paniikkiin vaivuttako, vaikka sitä vähän lietsotaankin.

Sairauslomalta palannut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo siihen jossain määrin sortui, kun puhusi, että hallitus ei tee oikein mitään. Kesälomaltaan palannut pääministeri Sanna Marin joutui saman tien A-Studion toimittajan tenttiin, ja hän vaati hallitukselta tiukkoja toimia ja äkkiä.

Marin puolestaan vastasi tyynesti ja asiallisesti, ettei tässä nyt maailmanloppu ole lähelläkään. Rokotekattavuus alkaa purra leviämiseen sitä mukaa kun pistoksiin väkeä tulee. Rokotteita on tarpeisiimme kylliksi.

Tartuntoja saaneet ja sairautensa kärsineet saavat immuniteetin sitä kautta. Heitähän on jo sadointuhansin.

Rokotepassi tulee, kunhan siinä aikataulussa kuin se lakien mukaan on mahdollinen. Passin teho näkynee myös rokotuksiin saapuvien määrissä, kun se mahdollistaa osallistumisen järjestettäviin tilaisuuksiin.

Aluksi supistetaan ravintoloiden aukioloaikoja, mutta aika harvan tarpeisiin se millään lailla vaikuttaa. Ravintoloiden taloutta se hankaloittaa, kun tuolien määrää pitää vähentää, mutta on niitä aina sen verran kuin mihin supistunut henkilökunta kykenee palvelemaan.

Tehokkaita taudin vastakeinoja ovat edelleen käsihygienia, maskien käyttö ja turvavälien noudattaminen.

Tämä vitsaus on kestänyt jo niin pitkään, että sen kanssa vain on opittava elämään. Oppien mukaan eläen, pääsemme pikku hiljaa normaaliin elämään. Oppikaamme siis!

7.8. 2021 Paavo Luokkala

Juoppo ampiainen

”Päissään kuin ampiainen”, olen kuullut sanottavan, ehkä sinäkin. Aina voi ihmetellä, voiko ampiainen olla juoppo. Minä satun tietämään, että kyllä voi. Osuin viime lauantaina yhteen sellaisen kanssa. Vakuutan, että mukavampiakin tapaamisia on.

Olimme seitsenhenkisenä seurueena Toijalan satamassa seuraamassa paikallisen teatterin näytelmää Puutteenkulman iloiset rouvat. Juoni perustuu William Shakespearen tekstiin Windsorin iloiset rouvat, mutta tapahtuu Toijalan kauppalassa. Hauska on, suosittelen.

Näytännön jälkeen menimme tavan mukaan päivälliselle Leskirouva-ravintolaan. Hyvää on, suosittelen.

Mutta sitten se ampiainen – se oli salaa uppoutunut viinilasiini, eikä sitä sieltä voinut havaita. Helteillä on syytä tuuletella sisätiloja, ja lävistä saattaa sisään livahtaa tällainen juoppo maksamaton asiakas, kuten ampiainen.

Hörppäsin pörriäisen suuhuni, mutta onneksi tunsin sen heti huulillani, joten se pääsi tökkäisemään piikkinsä vain alahuuleni sisäpintaan. Vierustoverini sai piikin näppärillä sormillaan ja sopivan mittaisilla kynsillään napatuksi pois.

Kuokkavieras jäi hoipertelemaan lautasliinalleni, enkä olisi sitä raskinut ruveta kurittamaan, mutta vierustoveri lähetti ampparin taivaallisille viinilaseille.

Rouvat rupesivat voivottelemaan, että pitää saada lääkettä. Sellaista löytyikin tarjoilijan omasta käsilaukusta, joten antihistamiini laitettiin vaikuttamaan.

Itse en ollut millänikään, kun aikaisemmista pistoksista tiedän, etten ole allerginen. Eri juttu olisi ollut, jos se olisi pistänyt kurkkuun henkitorvea turvottamaan. Mutta eipa siitä pilleristäkään mitään haittaa ollut. Aamulla ei ollut edes huulen turvotusta ollut havaittavissa.

Pörriäisiä on syytä suosia, kun muuten ei ruoan eikä viininkään tuotanto ole mahdollista.

Mutta parilla Taalian rouvallakin on tältä kesältä samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin. Joten lähempää kosketusta ei voi suositella.

26.7. 2021 Paavo Luokkala

Mutta ne fanit

Jalkapallon EM-kisa oli ja meni. Olympiakisat alkavat muutaman päivän päästä Tokiossa. Tokio on koronan vuoksi hätätilassa. Urheilijat kisaavat ilman katsomossa olevia faneja, eivätkä etäkatsojien kannustushuudot tai häirintämöly kuulu kentille. Ehkä kilpailuja tulee jonkin hetken seuratuksi tv:stä. Niin teki edesmennyt appenikin jo ammoisten Tokion kisojen aikaan. Kerrattain hän totesi tv:n ääressä: ”Eipä siellä ole tainnut kukaan suomalainen pärjätä, kun ruudussa lukee Tokio vain!” Tarkemmin katsoen siinä luki ”Tuokio vain”, kun lähetys oli katkennut.

Onko mitään järkeä enää järjestää mitään olympialaisia, kun Kansainvälisen olympiakomitean korruptio on tunnetusti rikollista. Kisat saa se, joka valitsijoita eniten voitelee. Kisojen lumo on peittynyt rikollisuuden varjoon. Tokiolaiset paheksuvat kisojen järjestämistä, eikä ihme. Verorahoja käytetään hulvattomasti ja jokin osa menee joka tapauksessa olympiaherrojen mielettömään säkkiin.

Suomen olisi ollut syytä laittaa kisat sekä tauti- että järjestelysyistä boikottiin. Urheiluliiton mielestä niin olisi pitänyt tehdä, mutta Olympiakomitean Jan Vapaavuorelle se ei käy. Urheiluliitto on urheilijain puolella, Vapaavuori omallaan.

Boikottiin olisi syytä pistää myös seuraavat jalkapallon MM-kisat, kun ne osti suurin rahoin ihmisoikeusloukkauksista kuuluisa maa. Mutta rahalla mälläävät, omia kansalaisiaan sortavat sheikit taputtavat karvaisia käsiään.

EM-kisojenkin loppuottelusta jäi paha mieli. Ensinnäkin matsi oli tosi tylsä. Pari tuntia juostaan pitkin kenttää ja peli on 1 – 1. Tai voisi olla myös 0 – 0. Kahteen tuntiin kentässä ei siis tapahtunut mitään, paitsi että englantilaisfanit osoittautuivat huligaaneiksi, jotka keskittyivät vastustajien häiritsemiseen. Siitä on urheilun idea niin kaukana kuin olla voi.

Jos loppuottelussa olisi ollut Tanskan joukkue, sen kannattajat tunnetaan roligaaneina. Suomalaisfanit olivat parempia paitsi, että toivat koronamuunnosta kassikaupalla Pietarista. Kööpenhaminasta sellaista ei tuotu, ja suomalaiskatsojat käyttäytyivät kuten pitikin, osoittamalla suurta myötätuntoa Tanskan loukkaantuneelle tähtihyökkääjälle. Niin pitikin tehdä. ja kotikatsomoissakin saatettiin kyynelehtiä.

14..7. 2021 Paavo Luokkala

Voi kun pian tulis pakkanen!

”Helle saa ihmiset epävireeseen. Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää – voi kun pian tulis pakkanen…” Noinhan sitä laulussa lauletaan.

Epävireiseksi tässä on jo muutaman viikon meikäläinenkin itsensä tuntenut. Paita ja niskatukka märkänä joutuu päiväkaudet kärvistelemään, vaikka ilmastointi olisi koko ajan päällä. Nukkuminenkin sujuu jo huonosti, vaikka yleensä ei unenlahjoissani koskaan ole ollut valittamista.

Helvetillistä! Onneksi on ruokakauppoja, joissa ilmastointi pitää lämpötilan ainakin siedettävänä, ellei suorastaan taivaallisena.

Helvetti-sana on varmasti helle-sanan johdannainen. Pirullisen kuumahan siellä sanotaan olevan.

Sanon kuten Röllipeikko lystikkään nerokkaissa mietelmissään: ”Niin sen täytyy olla!”

12.7. 2021 Paavo Luokkala

Eksyksissä

Ajattelin tehdä mansikkahilloa, kun alkoi olla korkea aika, jos mieli saada rikkaita ritareita talvellakin. Tammelan torilahan sellaiset on helppo napata.

Mutta kun siihen tarvitaan myös hillosokeria. Sitä taas ei isommistakaan lähikaupoista löytymyt.

Outo juttu, mutta niin kauan kuin muistan hillosokeri on näihin aikoihin joka ikinen kesä loppumut. Kas kun ei keskusliikkeissäkään ole tietoa siitä, että näihin aikoihin suomalaiset hilloavat. Niistäkin oli kuulemma sokeri loppunut. Ei kuulemma ollut osattu varautua!

Kun aloin jo uupua, yhdestä pikkuliikkestä löytyi etsimääni koko hyllyllinen. Kun viimeinen käyttöpäivä oli pussin mukaan kahden ja puolen vuoden päästä, ostin ensi kesänkin tarpeisiin.

Hyvä näin. Vaan piti melkoinen tovi miettiä, miten pääsisin takaisin torille. Koko Tammela on ollut monia vuosia katutöiden vuoksi ihan seksiain. Jalankulkijakin helposti eksyy, kun ei arvaa, mistä pääsee läpi.

Pääkadutkin (paitsi Itsenäisyydenkatu, kun ratikkatyömaa viimein valmistui) ovat ajoittain poikki. Neuvo siinä sitten meille autolla tuleville, miten meille pääsee – ymmällään ovat paikkakuntalaisetkin saati kauempaa tulevat.

Lähistön Pinninkatu on ollut remontissa niin kauan kuin muistan. Autoilijat ajelevat hädissään myös kevyen liikenteen väyliä pitkin, harmiksemme.

No, eihän Roomaakaan yhdessä päivässä rakennettu, eika sadassa vuodessakaan.

Kaipa sitäkin tehtiin kunnan työnä!

9.7. 2021 Paavo Luokkala

Elämyksellinen kesäpäivä

Keskiviikkona(kin) koimme rouvan kanssa hienoja hetkiä.

Ajelimme ensi kerran Tampereen ratikalla. Hyvin kulki: nopeasti, tasaisesti, äänettömästi, hyvät pysäkkikuulutukset, eikä pysäytysnappiakaan tarvitse painaa, kun vaunu pysähtyy niillä kaikilla.

Ainoa vika näin aikaihmisille oli kovin kapeat penkit, mutta eihän niillä pitkään tarvitse körötellä.

Olimme matkalla Vuoden nuoren taiteilijan näyttelyyn Tampereen taidemuseoon. Jo sisään kirjautuessamme koimme ihanan elämyksen, kun lipunmyyjä halusi henkkarista tarkistaa, olemmeko tosiaan eläkeläisiä. Näin kahdeksankymppisille se oli vallan sykähdyttävää.

Mutta olipa sekin sitten elämyksellistä tutustua meille aiemmin tuntemattoman Joel Slotten todella hienoihin teoksiin. Harvoin nykyään näkee niin loistavaa piirtämistä ja yksityiskohtia myöten huolellista maalaamista: joka ruohonkorsikin puhutteli. Oivaltava sanomakin paljastui nopeasti. Suositellaan!

Museon alakerrassa on tamperelaisen Matti Kalkamon RAW-kokoelma. Ilkikurisuudessaan vakavasti puhuttelevia veistoksia ja mainostyylisiä digi-vedoksia. Näyttelyn nimikin on käännetty nurinpäin, kun kysymyksessä on sodan typeryyttä taidokkaasti kuvaava kokonaisuus.

Näitä pitikin vetäytyä sulattelemaan Amurin Helmi-ravintolaan samalla kun pureksimme kahvilan maankuuluja leipomuksia. Eikä museoravintolan remontti

haitannut yhtään – onhan pihalla tilaa.

Päivän elämykset kruunasi saapuminen viikkosiivoojan puhtaaksi taikomaan kotiin.

17.6,. 2021 Paavo Luokkala

Terve!

- Terve!

- Kiva kuulla, että olet! Minäkin olen paranemaan päin.

Tolleen kohdallani alkaa usein keskustelu: ”Terve!” Vaikka kukapa nyt näillä kymmenillä niin riivatun terve olisi, että sitä voi kaikkialle kuuluttaa – paitsi jos todellakin on terve.

Kun meikäläisen ikäisiä muutama tapaa, alkavat monet ensin puhua sairauksistaan. Joskus sovitaan että kukin saa kertoa vain yhdestä vaivastaan. Siinä saattaa kuitenkin mennä niin pitkään, että pyydän saada kertoa terveydestäni. Sellaistakin kerrottavaa joskus on, kun lääkäri on antanut sillä kertaa puhtaat paperit.

Hauskempaahan terveydestä on puhua kuin vaivoista. Ehkä kuunnellakin, vaikka en ole aivan varma.

Eräs jo edesmennyt työkaverini oli melko reteä puheissaan, niin myös morjensteluissaan. Maaherra oli tullut muuraamaan peruskiveä erään merkittävän rakennuksen perustuksiin. Toimittaja, joka oli maaherran vanha kaveri, läväytti herraa harteille ja kyseli isoon ääneen: ”No, onko persees pelannu?”

Maaherra meni hetkeksi hämilleen, kun kuulijoitakin oli lähellä, mutta kokosi itsensä ja totesi, että kohtuullisesti on toiminut.

En kyllä suosittele tuollaista tapaa vaikka se onkin hyvin mieliin jäävä.

Tampereella tervehtiminen on kuitenkin neutraalia kun voi täkäläisittäin sanoa: ”Morjens!” Ja erotessa: ”Som moro!”

Siis moro ny!

2.6. 2021 Paavo Luokkala

Huippujournalismia

Helsingin Sanomia voi pitää korkeatasoisena ja luotettavana sanomalehtenä, kuten yleisesti pidetäänkin. Hesarissa on suurin piirtein päivittäin rohkeita, tutkivaan journalismiin ja itsenäiseen ajatteluun perustuvia juttuja.

Eilisessä numerossa oli lukuisia sellaisia. Huomattavin niistä julkaistiin pääkirjoitussivulla. Artikkelissa pääkirjoitustoimittaja moittii lehden julkaisijan, Sanoma Oy:n johtoa sen tekemästä kantelusta Yle Areenan toiminnasta, sanoen sitä jälkijättöiseksi. Olen asiasta samaan mieltä, mutta kannanotto osoittaa toimituksen itsenäisyyttä ja rohkeutta moittia myös työnantajaansa. Päätoimittaja Kaius Niemi on peloton journalisti, mikä on aiemminkin käynyt ilmi. Veikkaanpa, että työnantajalla ei ole mahdollisuutta rankaista häntä ainakaan nolaamatta itseään oikein kunnolla.

Toinen juttu perustui toimituksen selvitykseen kuntavaaleissa ehdokkaina olevien taustoista. Niistä löytyi kymmeniä oikeuden antamia rikostuomioita. Useimmat olivat rattijuopumukseen tai huumeiden hallussapitoon yms. pienehköihin rikkomuksiin. Mutta joukosta löytyi jopa useiden vuosien vankeustuomioita alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Niitä löytyi eniten perussuomalaisten mutta huolestuttavan useita myös kokoomuksen ja keskustan ehdokkaiden riveistä. Yhtä vihreiden tamperelaista ehdokasra epäillään paritusrikoksesta. Siis vain epäillään, joten asia on polisiiviranomaisten hoidossa.

Lehdistö on vallan vahtikoira. HS hoitaa tämän perustehtävänsä esimerkillisesti.

Onhan liikkeellä toisenkinlaista journalismia. Iltalehti ”paljasti” jokin päivä sitten, että pääministeri Sanna Marin on saanut virka-asunnossaan aamiaiset valtion piikkiin. Sitä lehti ei ”muistanut” kertoa, että niin ovat saaneet Marinin edeltäjätkin, pyytämättä, eikä kukaan heistä ole ymmärtänyt selvittää, mihin tämä perustuu. IL päristeli, että pitää tutkia onko virka-asunnossa tarjotun aamiaisen vastaanottaminebn virkarikos. Ja poliisinhan on se selvitettävä.

Minusta on selvää, että kun pääministerin on asuttava virka-asunnossa, poissa kotoaan, aamiaisen pitää olla luontaisetu. Arvelen poliisin päätyvän samaan.

29.5. 2021 Paavo Luokkala

Omituiset Marseljeesit

Kaikkihan tuntevat Ranskan kansallislaulun Marseljeesin, josta on tehty suomeksi useitakin käännöksiä. ”Nyt eespäin lapset synnyinmaan…” Tai kapinahenkisempi ”Nyt eespäin siskot, veikot, puolesta aatteen, synnyinmaan…”

Suomen Sosialidemoraatin pakinoitsija, sodan aikana mm. Aunuksen radion toimittaja nimimerkki Jahvetti teki lauluun savonkieleiset sanat. Jahvetin taakse ”kätkeytyi” toimittaja, kansanedustaja Yrjö Kilpeläinen, joka oli syntyisin Savon sydämestä Leppävirralta.

Sain vaivaa nähden käsiini Jahvetin mainion tekstin, jota myös olen mielelläni jakanut sinne ja tänne, mm. syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Matti Koposelle (kok.), joka ihastui siihen ikihyviksi. Hän levitti sanaa, että Luokkalalta näitä saa, ja kopiokone lauloi.

Kun kerran savoksi, niin miksi ei tampereeksikin. Ja ei ku hiat käärittiin, tiatsikkaakir rääkättiin – ja noileesti värkättiin parikin värssyä. Ja tässä ne ovat, ensin savoksi, ja sittet tampereen kiälellä.

Marseljeesi savoksi

Työ tahottako tietee,

mihinkä sihtoo meinink teä?

Ne lippijä meinoo teijän leppee,

mi suoniloessanno lirisöö,

mi suoniloessanno lirisöö.

Työ niinkö vätökkäitä meinootten olla,

että annatte sen jatkua,

kur ruoja pontsarsakki

teiltä taksvärkkijä aena ronkuu.

Rieskarauvat olalle,

tuppihoejot vyöllennö!

Etteenpäen, etteenpäen,

lyyä mutjauttakkee näen

poes valta riehkijäen!

Teksti Jahvetti (Yrjö Kilpeläinen)

Sanastoa: Leppä = veri, vätökäs = saamaton, rieskarauta = kivääri, tuppihoito = miekka

Marseljeesi Tampereen kiälellä

Em mää ny oikeen tiärä

pitäskö lähtee, vaiko ei.

Ne meinaan rotsii teirärr riävää

ne rohmut, senkir ryäjäkkeet,

ne rohmut senkir ryäjäkkeet.

Nyt oisko otettava lapu kouraan.

NÄÄS

meinaan hanttiin panemaan,

jakka keritään niir ruvataan,

ja tuntusa om meiräl laaki.

Ei ku hiat kääritään,

linkkuveittet käännetään.

– Ja Hämpille hei!

Tyrnästi isketään

pulterilla riistäjää.

Niin hanu Riäväkylär ryysii,

om muuli vallan ernomane.

Ei anna kekkeruusin nyysii

kyrsäänsä luakkatiatone,

kyrsäänsä luakkatiatone.

Siähe tepsii nyrkki taikka nuija.

NÄÄS

meinaan rosvo lährön saa,

viä muija mukaan otetaan,

ja tuntusa on sillä laaki.

Ei ku hiat käärikää,

linkkuveittet kääntäkää.

Ja Hämpille hei!

Tyrnästi iskekää

pulterilla riistäjää.

Teksti Paavo Luokkala

Tamperelaisia kansallispuistossa

Vierailimme ystävien kanssa Seitsemisessä. Sää oli loistava ja hyväili hienosti upeita näkymiä ja patikkareittejä. Itikoistakaan ei vielä ollut riesaa. Kaikki oli niin ihanaa!

Yövyimme Pitkäjärven savottakämpässä. Hieno kokemus sekin, vaikka ei osaltani ollutkaan ensimmäinen tässä rakennuksessa. Uunitkin saimme toimimaan poltettuamme tuohta kylmissä hormeissa.

Saunottiin ja heitettiin talviturkit ja karvahatut järven aaltoihin illoin aamuin.

Idylli rikkoutui saunan jälkeen, kun ohi patikoneet olivat jättäneet eväsroskansa kaivon viereen. Majoittujat saavat ajoneuvonsakin tontille puomin taakse avainkoodilla. Mutta kun kämppä on nähtävyys, patikoijat pääsevän pihassakin käymään ja uimalaiturille. Eväät jaksetaan kyllä kantaa, mutta jätteet heitetään maastoon. No, me siistimme ne kyllä.

Kaikesta päätellen roskaajat eivät olleet ainakaan turkulaisia, joiden kotikaupungin kadut ja kunnaat ovat kokemuksemme mukaan roskattomia ja muutenkin siistejä. Päättelimme, että nämä vieraat olivat tamperelaisia. Täällähän kadulla kulkevat heittävät pitsalaatikkonsa, muovimukinsa, pullonsa ja tölkkinsä, maskinsa ja mitä nyt sattuu mukana olemaan jalkakäytäville, puistoihin ja missä sitten liikkuvatkin ympäristöön.

Meidän retklikuntamme, jonka kaikki jäsenet ovat kotikaupungissaan Tampereella junan tuomia, ihmettelee tätä suuresti.

Tällaisessa käyttäytymisessä ollaan kaukana kulttuuripääkaupungin asujamistosta. Kulttuuri on muutakin kuin teatteria, musiikkia, kuvataidetta, arkkitehtuuria yms. Se on myös ympäristöstä huolehtimista ja sen suojelua.

15.5. 2021 Paavo Luokkala

Saappaat jalassa ?

Muija sanos: ”Siä satttaa. Pistä saappaat jalkaas!”

Mää siähen: ”Jaa, kumpaaj jalkaan laitan?”

”Älä viisastele, muija siähe.

Eehäm mää viisastelluk, kuhav vaan kummastelin, että miks sanotaan, että saappaat pantais jalkaan. Ja mite ihmeessä ny kaks saapasta yhteen koipeen mahtus, siis yhren ketaran sissään. Mää nääs paan jalkani saappaisiin. Samaten jalatki housuihin, enkä housuja jalkaan, käret rukkasiij ja pään lakkiin.

Vapun aikaan oltiin iha äimän käkenä ku ylioppilaat oli käkenä kännissä. Ei niillä ollu lakkeja päässä, mutta päät oli lakissa. Eikä siä päässä näköjääm paljoj järkeekän kyä ollu. Meinaan kun niitä oli toistakymmentä samassa terassipöyrässä. Siinä sitteh halattiin ja hoilotettiir rullaati-rullaa! Ei ne ollu viä puhumaan oppinu, huutaav vaan. Olis kyä maskit voinu sille sev vertaa sortiinoo antaan, ettei mun ois tarttenu ottaa kuulovehkeitä korvista pois.

Pitäs pikkuhiljaa alkaa jo koronan tartuntaluvuissa näkyyn.

Huamienissa kyä tairam pistää jalat sortseihik, kum mennään tonne Seitsemisee. Ei siä kai viä itikat pistele.

10.5. 2021 Luakkalam Pate

Talkoissa

Näin Äitienpäivän tienoilla kiinnittyy huomio äidiksi tulemiseen. Antti Rinne toivoi taannoisessa vappupuheessaan synnytystalkoita syntyvyyden kohentamiseksi. Nyt kulkutaudin myötä synnytysten määrä onkin ruvennut vähän lisääntymään. Mihin Rinteellä ei taida olla osaa eikä arpaa.

Vaikka kasvu ei kovin suuri olekaan, on niitä sentään sen verran, että kätilöt ja synnyttäjätkin valittavat turhasta kiireestä. Kätilöitä tarvittaisiin lisää.

Vaan olipa sellaisia kiireitä ennenkin, esim. 50 vuotta sitten, jolloin jouduin vähän niinkuin kätilön avustajaksi. Se olikin hieno talkoo.

Kun isätkin silloin pääsivät todistamaan jälkeläistensä maailmaan tuloa, niinpä minäkin – ensimmäisten joukossa Tampereella, ellen peräti ensimmäisenä. Tähän katselmukseen oli perusteellinen ja hyvä valmennus, jotteivät isät olisi tiellä haittaamassa vaan tukemassa.

Kun vaimon supistukset voimistuivat, menimme aamuyöstä Taysiin (tai keskussairalahan se silloin oli). Synnytys ei kuitenkaan ihan heti käynnistynyt, joten synnyttäjän seuran pitämisen ohessa katselin, mitä salissa oli – vaimon torkahdellessa aukoilin kaapitkin.

Kun synnytys sitten käynnistyi, niitä käynnistyi neljä samaaan aikaan ja yksi niistä vielä kaksossynnytys, joten eipä kätilöä soittelusta huolimatta ilmestynyt. Viimein tuli osastonhoitaja, joka totesi ykskantaan: ”Synnytys on käynnissä, lasken lapsiveden pois.” Niin tekikin ja meni menojaan.

En kuitenkaan ihmeemmin hätääntynyt, ja pian saapuikin yksi kätilö. Heitä kai piti olla sääntöjen mukaan kaksi, mutta kesälomat olivat jo menossa ja tapahtumat samalla kellonlyömällä menossa.

Kätilö aloitti työnsä ja pyyteli minua antamaan tarvitsemiaan tavaroita, kaarimaljoja, pyyhkeitä ja mitä niitä nyt olikin. Avasin erehtymättä oikean kaapin ja ojensin sen kätilölle. Välillä toki ehdin vaimon luokse ponnistuksia kannustamaan, hyy-hengitykseen ja hengintään kehottelemaan. Pyörtyilemään en olisi kerinnytkään.

Mikä riemu ja helpotus, kun vauva päästi ensi parkaisunsa!

Se kaikuu ikuisesti sielussani ihanimpana äänenä, minkä olen ikinä kuullut.

Rouvan kanssa tytärtämme ihastellessa, kuulin kuinka synnytyksen hoitanut kätilö sanoi juuri saliin tulleelle työtoverilleen. ”Kyllä taitaa olla hyvä, että isät pääsevät mukaan näihin talkoisiin!” Taisipa rintani senkin vuoksi röyhistyä vähän korkeammalle

Onnea kaikille äideille, mummuille ja isomummuille – ja vaikka isille ja vaareille sekä kaltaisilleni isovaareillekin! Varsinkin näissä talkoissa mukana olleille.

8.5. 2021 Paavo Luokkala

Eivätpä linnut häiritse

Jotenkin ymmärrän, jos aamun kulkijat esim. työmatkallaan kävelevät luurit korvilla. Eipä tarvitse kuunnella onnikoitten pörinää.

Se kyllä on vähän oudompaa, että Kaupin lenkkipoluilla porhalletaan, ja ”kuulosuojaimet” vaientavat lintujen konsertin. Kyllä peipponen yrittää näillä räntäkeleilläkin kuuluttaa kilpailijoilleen omaa reviiriään rähjäten, että ”tänne ei ole tulemista” – mustarastaasta nyt puhumattakaan. Suloisestihan ne karjuvat niin, että korvia hivelee. Keiden korviin sitten kaikuukin.

Hyvässä lykyssä kävelylenkkeilijät tuijottavat vielä kännyköitäänkin. Eipä sitten tarvitse edes metsää nähdä, saati vastaantulijoita.

Nauttikaamme me fiksummat kuitenkin noista luonnon äänistä sekä metsä- ja järvimaisemista kunnes turpeenpolttajat vaientavat linnut, sauhuttavat perhoset siivettömiksi ja vuokot nuutuneiksi.

Minulta on kysytty, miksi tiede- ja kulttuuriministeri järjesti turvenuijille miljoonia ja pihisti ne tieteeltä. Vastaan nyt, että tiedän. Tietysti juuri näin, koska tiede on mennyt todistamaan turpeen polttamisen tuhoisaksi tälle maailmalle.

6.5. 2021 Paavo Luokkala

Pauketta

Mikähän siinä on, että ihmiset iloitsevat kaikenlaisesta paukkeesta. Vappuna ja muulloinkin minäkin tykkään sellaisesta, nimittäin kuohuviinipullojen avaamisen aiheuttamasta.

Tänäkin Vapun aattona ja päivänä sitä sai mielikseen kuunnella, lähinnä kotosalla mutta myös ravintolan ruokapöydässä. Ihanaa kun saa taas käydä muutenkin ulkona syömässä kuin vain Tammelantorin ulkoruokinnassa.

Ilotulituksen paukkeestakin yleisesti tykätään – minä en niinkään. Pidän sellaista turhanaikaisena rahan hukkaan heittämisenä ja koirien pelotteluna.

Jonkun kerran olen kylläkin siitäkin nauttinut, parhaiten Pariisissa Ranskan kansallispäivänä. Kävelimme hotellista kohti Trokadore-aukiota, ja lensihän taivaalle ihmeellisiä kuvioita. Jonkin ajan kuluttua kyllästyimme ja lähdimme lampsimaan yöpuulle. Onnistuimme Seinen rantakadulla pysäyttämään vapaan taksinkin. Pulma vain oli, ettei kuski osannut oikein ranskaa saati englantia, eikä tiennyt hotellin sijaintia eikä edes katujen eikä oikein kaupunginosienkaan nimiä. Mutta kun muistin hotellin lähimmään maanalaisaseman nimen, niin sinne hän osasikin.

Mutta ei se pauke siihen loppunut. Hotellin lähikaduilla ihmiset paukuttelivat omia kutejaan ja hoilasivat aamuun asti, kun ravintolatkin olivat avoinna. Minun unenlahjojani se ei nujertanut. Kumppanini oli kyllä valvonut koko yön, ja hädin tuskin sain hänet aamiaispöytään hilatuksi puolilta päivin.

Sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi tykeilläkin paukutellaan ”kunnialaukauksia”. Onhan se toki perinteinen tapa, mutta ei parhaasta päästä. Prinssi Philipin hautajaisten kunniaksi jysäyteltiin tykillä, kaiketi kuitenkin paukkupanoksia. Samoin tehtiin Ruotsin Karl Gustafin syntymäpäivänä. Eihän heistä kumpikaan ollut edes mikään sotasankari. Enpä tiedä nauttiko ”Kalle Kustaa” edes mokomasta sotahommasta. Veikkaan, että shampanja-pullojen pauke olisi häntäkin enemmän viihdyttänyt.

3.5. 2021 Paavo Luokkala

Korppu-, pottu- ja turvesodat

Takavuosina, hintasäännöstelyn aikaan, hallituskriisit syntyivät (kuten nytkin) mitä omalaatuisimmista asioista. Niillä myös hallituksia kaadettiin, tai otettiin vain loparit.

Kansandemokraattien (kommunistien) ministerit olivat kyllästyneet ministerietuihin, (kuten -viinoihin), ja nostivat äläkän korppujen hintojen noususta. Tämän korppusodan seurauksena he pääsivät oppositioon. Oppositiossahan huonoinkin päivä on aurinkoisempi kuin kauneinkaan päivä hallituksessa.

Maalaisliitto taas kiukutteli, kun perunoiden hintaa ei saanut nostaa. Silloin maalaisliitto oli vielä merkittävä puolue, ja pystyi pitämään perunakauppiaiden puolta. Muistaakseni se sai tässä perunasodassa tahtonsa läpi. Demarit jäivät nuolemaan näppejään ja kansa kalliinpia pottuja.

Nyt keskusta kuuluu pieniin puolueisiin ja taistelee olemassaolostaan. Annika Saarikko nosti turvesodan, ja saikin pienen voiton, kun pienten turvevoimaloiden sallitaan jatkaa vähän pitempään kuin oli aiemmin päätetty. Muuten hallitussopu syntyi pääkohdiltaan Sanna Marinin jo aiemmin tekemän kompromissiehdotuksen mukaisesti.

Kun Marin ei korona- ja EU-kiireiltään ole ehtinyt keskittyä Saarikon sielunhoitoon, tämä jatkoi turvesotaansa ja vannoi julkisuudessa myös ”talonpoikaisen taloudenhoidon” nimiin. Kysymyksessä oli kolmen vuoden päähän tähdätyistä valtion menoista, muutaman prosentin kymmennyksen kokoinen ”kiista”. Lopulta kapinajohtaja joutui antautumaan.

Turpeen poltto muuten edustaa 7:ää prosenttia energiantuotannosta, mutta aiheuttaa 12 prosenttia Suomen ilmansaasteista, joita Saarikko puolusti.

Minkälaisen vamman Saarikko sai tässä sodassa sieluunsa ja mitä siitä seuraa? Kun en tiedä, totean muiden tietämättömien mukaisesti, että ”nähtäväksi jää”!

29.4. 2021 Paavo Luokkala

Loppu suojatiekuolemille

Tamperelainen liikennesuunnittelu on tehokkuudessaan ja sujuvuudessaan maankuulua. Tosin autoilevat maalaiset eksyvät tänne Mesopotamiaan, jos vain uskaltavat tulla. Jalankulkijatkin ovat helisemässä, myös paikalliset.

Muutaman päivän sisään sattui niin, että jalankulkijoita kuoli jäätyään suojatiellä auton alle. Nyt on jumaliste saavutettu päätepiste, tuumitaan liikennevirastossa. Ja tulosta tulee, jos toimeen tartutaan.

Tästä lähtien ei suojatiekuolemia tule, se tehdään kerta kaikkiaan mahdottomaksi.

Projekti on aloitettu Hämeenkadulta, josta vilkkaimmin jalankulkijain käyttämät suojatiet on poistettu ja pian varmaan loputkin. Sokoksen ja Stokmannin kohdalta suojatiet poistettiin ensin. Keskustorin länsipään ja rautatieaseman välillä on vain yksi suojatie.

Kyllä nyt kelpaa rollaattorien, pyörätuolien, lastenvaunujen ja valkoisten keppien kanssa kulkea pelkäämättä ainakaan suojatiellä joutuvansa auton yliajamaksi.

Näin saa vanha vitsikin uuden elämän tosiasiana. Poliisi kysyy Kauppahallin luona Hämeenkatua ylittävältä jalankulkijalta, tietääkö tämä, missä on suojatie? Vastaus: ”Varmaankin Hervannassa!”

26.4. 2021 Paavo Luokkala

Poliittinen virkanimitys?

Taas on kohuttu poliittisista virkanimityksistä, joita yleisesti paheksutaan. Joskus kritiikkiin on syytäkin, mutta ei likikään aina.

Viimeksi närää näkyy herättäneen moninkertaisen kansanedustajan ja ministerin Kimmo Tiilikaisen (kesk) nimitys Geologian tutkimuskeskuksen johtoon. Ei ole kerrottu, keitä muita on mahdollisesti ollut ehdolla, ja onko nimitetty ehkä ohittanut jonkun pätevämmäksi katsotun. Minusta kyllä näyttää siltä, että Tiilikainen on tehtävään sopiva ja voi siitä kaiketi hyvin selviytyäkin.

Koulutukseltaan Tiilikainen on metsänhoitaja sekä maa- ja metsätalouden maisteri. Hän toiminut mm. maatalous-, ympäristö- ja energiaministerinä sekä Marinin hallituksessa mm. Mika Lintilän valtiosihteerinä. Hän on myös luonnonvarainneuvoston jäsen. Häntä voi pitää varsin ansioituneena poliittisena toimijana.

Geologian tutkimuskeskus tutkii luonnonvaroja, lähinnä maa-aineksia sekä niiden käyttöä – varmaan myös pitäen silmällä sitä, palveleeko käyttö paitsi kansantaloutta myös kestävää kehitystä. Tehtävissään Tiilikainen on kaiketi perehtynyt näihin(kin) asioihin.

Minua on aina kiusannut se, että kokeneiden ja ansioituneiden ihmisten kokemusta ja ansioita pidetään rasitteina, paheksuttavina ja haitallisina. Yhteiskunnan olisi jätettävä tällainen kokemus, perehtyneisyys ja ansiot hyödyntämättä ja sulkea tällainen henkilö ikäänkuin yhteiskunnan ulkopuolelle. Mutta useimmat aktiivipolitiikan taakseen jättäneet ovat menestyneet loistavasti uusissakin tehtävissään.

Tietysti toisenlaisiakin – huonoja – esimerkkejä on, mutta onpa näitä sellaisiltakin, joilla ei ole poliittista kokemusta.

Kun nimityksistä päättävät poliitikot, kaikki merkittävät nimitykset ovat itse asiassa poliitttisia.

Lukijani varmaankin tietävät, etten ole Tiilikaisen puoluetoveri, vaan ihan toiselta laidalta, enkä lainkaan poliittisia ansioita omaava. Käytinpä Tiilikaista vain esimerkkinä, koska hänkin voi olla ihan kunnon mies.

24.4. 2021 Paavo Luokkala

Kulkutautia levittämässä

Sattuipa tässä sunnuntaina, että Tampereellakin osoitettiin mieltä kaikkia koronarajoituksia vastaan ja vaadittiin hallituksen eroa.

Mielenosoituskulkue, pari-kolmekymmentä kulkutautimyönteistä ihmistä, marssi Tammelantorin suuunnasta Ilmarinkujaa pitkin asuintalomme ohitse, kaiketi Keskustoria kohti.

Meidän muija paistatteli päivää pihalla, jonne juuri olimme roudanneet puutarhakalusteet. Itse vetelin sikarinhaikuja vähän sivummalla.

Pari naisihmistä hyppäsi aidan yli muijaa kohti, joka äsähti: ”Tänne päiv vaan! Mulla on kyllä tartunta, mutta voim mää sitä jakaakin!” (Onhan meidät jo rokotettukin, mutta se ei nyt kuulu tähän.)

Kulkutautimyönteiset kääntyivätkin vähän säikähtäneinä minuun päin pyytääkseen allekirjoitusta hallituksen eroa vaativaan addressiin.

Minä siihen, että miks vaan hallituksen pitäis erota? Miksei eduskunnan kanssa? Paitsi tietysti Ano Turtiainen (ps), jonka mukaan maskia vaativat voitais vaikka tappaakin. Erottaa pitäisi myös europarlamentti ja EU-komissio, kaikki EU-maiden valtionpäämiehet ja muunkin maailman johtajat lukuunottamatta Brasislian Bolsonaroa, koska hänenkään mukaansa mitään koronaa ei ole – brasseja kuolee muuten vaan kuin kärpäsiä. Niin ja kaikille Suomen pormestareille ja kunnanjohtajille pitää myös antaa kenkää.

Lupasin allekirjoittaa jahka saattavat addressin näiltäkin osin ajan tasalle.

Häipyivät pihaltamme mutisten, että olipa läpivittumaisia ihmisiä? Tässä tapauksessa toki olimmekin.

19.4. 2021 Paavo Luokkala

Helppo laihduttaa?

Laihduttaminen vaikuttaa helpommalta kuin melkein mikään muu. Tiedän monta ihmistä, jotka ovat laihduttaneet satoja kiloja. Tulosta himmentää kuitenkin se, että he ovat yhä liikapainoisia, vieläpä enemmän kuin koskaan.

Jos laihduttaa tänä vuonna kymmenen kiloa, on ensi vuonna laihdutettava vähintään kaksitoista, että pääsisi laihutuskuurin päättymisen jälkeiseen painoon. Paaston jälkeen kun ruoka maistuu aina vain paremmnalta.

Näin ollen laihduttamisessa ei tuntuisi olevan mitään järkeä, jos sillä pyritään näin kesän kynnyksellä ikään kuin rantakuntoon. Toinen asia, jos on terveydellisiä syitä ja malttia laihduttaa vain vähän kerrassaan.

Itse en ole oikeastaan koskaan laihduttanut. Vuosia sitten kuitenkin havaitsin, että on syytä vähän pudottaa painoa, joka oli vähän noussut. Syyn siihen oli, että kokki vaati syömään kattilat tyhjiksi, jottei mene haaskuuseen. Kieltäydyin sitten tottelemasta ja seitsemän kiloa mennä hupsahti. Nyt kokki on hillinnyt vaatimuksiaan. Omalla kokkausvuorollani teen vain sen verran kuin sovinnolla meneekin. Tai teen niin paljon, että voi pakastaa ihan kunnolla.

Pitkiin aioihin ei ole tarvinnut käydä vaa’alla kuin kerran vuodessa – paino on aina sama, katto nääs. Joulun aikaan huomasin, että paino oli 200 grammaa enemmän kuin viima jouluna. No, kävin pissillä, ja siinä se oli.

Painoluokkaurheilijat laihduttavat ennen kisaa ja menettävät paitsi painoa myös voimansa. Tuttu nyrkkeilijä valitti, että hän tulee SM-kisoissa aina vaan hopealle. Sain hänet uskomaan, että mene siihen sarjaan, mihin laihduttamatta kuulutkin. Niin hän viimein teki, ja kultaa tuli.

Varsinkin nämä lihaksiaan lavalla pullistelevat fitness-urheilijat näyttävät niin surkeilta, että tuskin jaksavat näyttämölle kiivetä.

Sietääpä varoa moista, ja olla sen painoinen kuin luontaisesti onkin. Sillai pysyy voimissaan ja terveenä!

13.4. 2021 Paavo Luokkala

Kusti polkee

Postinjakaja polkee keltaisella pyörällä ja posti kulkee, muttei aina perille oikeaan osoitteseen. Tänä aamuna taas tuli luukustani jollekulle minulle tuntemattomalle kirje.

Sitä sattuu aika usein, arvelen, että kymmenkunta kertaa vuodessa. Jos se olisi ollut johonkin naapurustooni, olisin toimittanut sen oikeaan luukkuun kuten yleensä. Tällä kertaa se oli melko etäälle, joten pistin sen lähimpään postilaatikkoon.

Samana aamuna luin Hesarista, että Kansallisarkisto ei anna enää kaukolainojaan postin kuljetettavaksi, kun ne ovat jutun mukaan kadonneet kokonaan. Lähettäjän huomioon ottaen vahinko on todennäköisesti korvaamaton.

Joskus posti teki ihmeitäkin. Eräs kaverini sai kotiinsa ulkomailta lähetetyn kirjeen osoitteella: ”Seppo, Radanvarsi, Hämeenlinna Finland” Ja oikealle miehelle tulikin. Jakaja sattui tuntemaan kyseisen miehen, ja tulos oli kiitettävä.

Mutta tapahtuipa huonompiakin. Sisä-Suomen postipiirissä, jonka keskuspaikka oli Tampere, oli kerrattain Saarijärvellä mustepullo pudonnut ja rikkoutunut lattialle tahraten sen pahasti. Siihen aikaan oli vielä postikonttoreita.

Tampereelta lähetettiin tarkastaja tutkimaan, mitä tahralle pitäisi tehdä – käytettäisiinkö kuiva- vai märkäpuhdistusmenetelmää. Auto kuljettanineen vei tarkastajan kohteeseen, ja kun paikka oli aika etäällä, piti matkalla myös yöpyä. Sen matkan hinnalla olisi laitettu uusi lattia useampaankin postikonttoriin.

Juttu saattaa tuntua uskomattomalta, mutta kun lähde oli postissa, oli syytä uskoa sen todenperäisyyteen.

Tein asiasta pakinan, eikä sitä postipiiristä oiottu.

Posti on posti eikä enää siitä muuttune, vaikka se välillä oli muka modernisti ja kansainvälisesti Itella. Parempi nimi olisi ehkä ollut Postilla, kun se olisi ainakin viitannut toimialaan.

Joskus ihmettelin, miksi sellaisen yhteiskunnalisesti tärkeän palvelun kuin posti pitää tuottaa voittoa. Toki sen olisi pitänyt jo taannoin olla kustannustehokas, mitä se ei ollut.

Ehkä Valtiontalouden tarkastusvirasto joskus kiinnitti asiaan huomiota, kuten nytkin olisi tarpeen. Mutta nykyisinhän tämä VTT on tehnyt kaikkea muuta kuin tarkastanut valtion taloutta. Kuulostaa vähän samalta kuin se mustetahran kohtalon selvittäminen.

13.4. 2021 Paavo Luokkala

Koronajuoppous

Toiste lissää, sano koronaäijä kun akkaansa pieksi.

Alkon myynti lisääntyi viime vuonna roimasti. Kun lähes kaikki sosiaalinen toiminta on ollut kiellossa, on eristäytymiseen etsitty lohtua viinasta. Samalla myös poliisin kotihälytykset ovat lisääntyneet. Tällainen on yksi kieltojen ja sulkujen monista pimeistä puolista.

Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä marketin päivystysvuorolla oli havaittavissa kuinka viinakaupan ovella oli vilkasta. Kassalta tulevien kantamukset olivat raskaat. Näköjään vanhat ukotkin jaksoivat kantaa suuria laatikoita.

Ehkä jaksetaan toiste vielä paremmin, jos uskotellaan, että viina antaa voimia. Niin no, ovathan pullot palautettaessa köykäisempiä.

On viinassa kyllä arvatenkin kosolti testosteronia. Arvelun perustan siihen, että muutaman huikan jälkeen ei pysty puhumaan järkeviä eikä edes ajamaan autoa.

En tässä nyt rupea sormipystyssä opettamaan – sanonpahan vain. Torujalle voi käydä kuin eräälle veljeään neuvovalle: ”Olisit niin kuin minä! Minä suorastaan vihaan viinaa.”

Veli vastasi: ”Konstiko se silloin on olla juomatta!”

9.4. 2021 Paavo Luokkala

Viisarit uuteen asentoon

Viime sunnuntaina käänneltiin kellot kesäaikaan. Sitä on nyt tehty 40 vuotta. EU kyllä päätti jo pari vuotta sitten, että tästä keväin syksyin tehtävästä raplaamisesta luovuttaisiin, mutta ei sitä toistaiseksi ole saatu toimeksi.

Monet vaivaantuvat tästä noin minuutin tai kaksi – kunkin kattilakunnan kellojen määrästä riippuen – kestävästä hommasta. Vaikka aika muuttuu yöllä kolmen aikaan, jolloin monen on käväistävä vessassakin, ei sitä tarvitse juuri silloin tehdä – ehtiihän sen aamullakin.

Ei tämä Euroopan eikä Suomenkaan historiassa ole mitenkään ainutlaatuista, näin tehtiin joskus 1930-luvulla, kunnes taas lopetettiin. Orimattilan kunnanvaltuusto kuitenkin päätti, että meillähän ei mokomaan lapsellisuuteen ruveta. Orimattilan kellot olivat kesäisin tunnin muusta Suomesta jäljessä. Sankarillista kapinointia?

Kiirastorstai oli aprillipäivä. Omat pilani ovat aika vaatimattomia, mutta pientä hupiahan saa vähäisistäkin juksaamisista.

Toista oli kerrattain Kuopiossa, jossa insinöörioppilaat keksivät laittaa lehtiin ilmoituksen, että kaupungissa oli kaikki sähköpistokkeet käännettävä seuraavana yönä kolmelta toisin päin, koska vaihtovirran suunta muuttuu. Muutoin kaikki sähköllä toimivat vempaimet lakkaisivat toimimasta.

Lehtitietojen mukaan aika joukko savolaisia teki työtä käskettyä, joten aamullakin sähkövalot tupasissa syttyivät ja sähköliedet pelasivat.

Sietääpä seurata moista!

2.4. klo 10.30 2021 (kesäaikaa) Paavo Luokkala

Keskeneräistä työtä

Kansanviisauden mukaan keskeneräistä työtä ei pidä näyttää herroille eikä hulluille. Tähän pitää lisätä, että ei ainakaan perustulakivaliokunnalle.

Hallituksen esitys liikkumisrajoituksista tyrmättiin – kuten odottaa sopikin – perustuslakivaliokunnassa. Sitä pidettiin mm. absurdina, jotenkin surkean huvittavana. Näin kävi jo aprillipäivän aattona.

Koronakriisin keskelläkin olisi syytä pitää huolta hyvästä lainvalmistelusta. Se oli huonoa jo ennen kuin mistään koronasta oli tietoakaan. Soteuudistuksen yrittäminen osoitti, että lakiesitykset palasivat toistuvasti perustuslakivaliokunnasta. Kriisin keskellä on tietysti kiire, mutta hutiloimalla tulee sutta ja sekundaa.

Kriisiä pääosin erinomaisesti hoitanut hallitus sai lommon maineeseensa ja – mikä pahinta – uskottavuuteensa.

Jos hellat, imurit, pakastimet ym. olisi saanut ostaa marketista, mutta ei alan erikoisliikkeestä, jo tällainen ”sokea Reettakin” näki, ettei tuollainen mene läpi missään. Jos tai kun liikkumisrajoituksia tarvitaan, on sen lakivalmistelua jatkettava ja tuollaiset selvät hölmöydet korjattava.

Maskipakko saattaa olla tulossa, kun sitä THL hädissään suosittelee.

Ulkosalla ja varsinkaan lenkkipolulla maskista on tuskin hyötyä. Sisätiloissa toki.

Olin usein kaupoissa onneton, kun heti sisään mentyä silmälasit huurtuivat, etten mitään nähnyt. Jos otti lasit pois, ei sittenkään nähnyt, mitä ostaa, päiväyksistä tai varsinkaan tuoteselosteista puhumattakaan.

Kun kävin silmälasini uusimassa, henkilökunta putsasi vanhat – ja kas vain – huurtuminen lakkasi. Salaisuus oli huurtumisenestoliina ”anti fog”. Ellei teillä jo sellaisia ole, käykää optiikkaliikkeessä asioimassa. Nämä ovat nyt huudossa.

1.4. 2021 Paavo Luokkala

Helsingin henki herätetään?

Presidentti Sauli Niinistö teki sunnuntaina Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla merkittävän avauksen. Hän toivoi tarkkaan harkitussa ja hyvin argumentoidussa kirjoituksessaan ns. Helsingin hengen uudelleen herättämistä. Kiristyneen kansainvälisen politiikan vallitessa se olisi todella suotavaa.

Helsingin henkihän syntyi kylmän sodan keskellä Suomen aloitteesta pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin seurauksena. Siinä saatiin Euroopan ja Yhdysvaltain valtionjohtajien kesken rautaesirippu raolleen ja pikku hiljaa itäblogin demokratiakehitys oraalleen.

Niinistö toivoo, ettei tämän konferenssin 50-vuotisjuhlissa v. 2025 tyydyttäisi vain muistelemiseen, vaan saataisiin jännityksen lieventyminen taas alulleen. Liennytys voisi alkaa Glasgowissa pidettävässä ilmastokokouksessa, jossa kaikkien maiden intressit ovat yhteiset.

Jatkoa voisi seurata Arktisten alueiden neuvostossa, jossa Yhdysvallat ja Venäjä ovat mukana – Kiina myös vaikkakin ”kuunteluoppilaana”. EU:kin on saatu pohjoismaiden painostuksesta kiinnostumaan.

Näillä seuduillahan eri maiden edut ja hyödyt sekä kohtaavat että törmäävät. Siinä olisi jännityksen lieventämiselle pohjaa.

Toivottavasti Niinistön aloiten herättää keskustelua ja saa vastakaikua muuallakin kuin Suomessa.

Niinistön ajatuksia ei pidä nähdä hänen pyrkimyksenään nostaa omaa imagoaan - eihän hän v. 2025 ole enää nykyisisestä asemassaan. Niinistö on joka tapauksessa ainoita länsimaisia valtionjohtajia, jolla on hyvä puheyhteys Venäjän johtoon ja nauttii juuri tästä syystä arvostusta.

Ei olisi suotavaa, että täällä vain suomalaiseen tapaan tuumattaisiin, että "ei siitä kuitenkaan mitään tule". Tulee siitä, jos niin halutaan.

Kun hallitus ja presidentti yhdessä johtavat ulkopolitiikkaa, pääministeri Sanna Marinin ja ulkoministeri Pekka Haaviston – ainakin aluksi heidän – olisi syytä pitää tuumaustuokia presidentin kanssa. Pääministeri kiitteli Niinistön avausta jo sunnuntaina radion haastattelutunnillaan.

Elämä ei ole pelkkää pandemian hoitoa. Olisi syytä uskoa pandemian jälkeiseen elämään ja tarttua toimeen!

29.03. 2021 Paavo Luokkala

Koiraansa vihaava nainen

Lounaspöydässä noutoruokaa nauttiessani havaitsin ikkunamme editse kulkevan nuorehkon naisen nuorehkoa koiraa ulkoiluttamassa. Koiria on kiva katsella(kin). Yleensä niin, mutta tällä kertaa ei.

Koira halusi jäädä nuuskimaan Kaivokadun varren terveisiä, mutta nainen ei sitä sallinut, vaan riuhtaisi tätä hihnasta. Vastentahoisesti koira seurasi emäntäänsä muutaman askelen, mutta havaitsi heti uuden kiinnostavan hajujäljen.

Nyt muija rupesi repimään oikein kunnolla. Ulkoilutettava pani hanttiin ja yritti virtsata, ehkä elimistönsä pakottamana tai vain oman hajujälkensä jättääkseen. Ihan sama kumpaa tarvetta koiralla oli, mutta vähänkään koiran luontoa ymmärtävä antaa tässä tilanteessa koiralle vapauden toimia luontonsa mukaisesti. Puhumattakaan siitä, että laumaeläimen on sallittava nuuskia myös lajitovereitaan.

Nainen sai koiransa revittyä pois näköpiiristäni ja hyvä niin, jotta sain jäädä mielenkuohuntaani tasoittelemaan.

Sama näky toistui seuraavana päivänä. Sen jälkeen en ole tohtinut Kaivokadulle vilkuilla.

Ajatuksiin tuli tehdä kantelu eläintensuojelijoille, että ottaisivat ihmisten ystäväksi luontuneen eläimen sitä vihaavalta ihmiseltä pois. Mutta ei se muutaman havainnon perusteella ehkä tuottaisi tulosta.

Pandemian oloissa useat ihmiset kuulemma ovat ottaneet lemmikin saadakseen seuraa niin kotiinsa kuin ulkoiluun. Mutta monet eivät näköjään ymmärrä lemmikkinsä tarpeita kuten sitä, että koiraa ei voi kasvattaa rankaisemalla väärästä käytöksestä vaan palkitsemalla oikeasta. Alkuasetelman pitää olla se, että koiran luonnetta on ymmärrettävä. Muuten tästä ei saa ystävää.

Meillä ei ole koiraa, mutta usein saamme ystävien parhaan ystävän hoidettavaksemme – toivomuksemme mukaisesti. Sellainen on kivaa ja olemme siitä kiitollisia.

28.3. 2021. Paavo Luokkala

Kulkutauti kunniaan!

Helsingin Kansalaistorille kokoontui peräti yli 400 mielenosoittajaa taistelemaan kulkutaudin puolesta ja kaikkea taudin torjumista vastaan. Sepä olikin merkillinen mielenosoitus.

Paikalle oli tuotú myös plakaatteja ja banderolleja, joissa julistettiin, että liikkeellä oltiin ”vapauden puolesta”. Haluttiin vapautta olla noudattamatta mitään suosituksia, määräyksiä, lain nojalla demokraattisin menetelmin säädettyjä rajoituksia ynnä muuta ikävää sairauden ja siihen kuolemisen lopettamiseksi.

Avoimesti ohjeita rikottiinkin, kuten mm. kokoontumisrajoitusta. Koolla olleet eivät usko, että koronavirus tarttuisi ihmisestä toiseen ja että se aiheuttaisi mitään sairastusmista kuolemista puhumattakaan. Useat eivät usko koko viruksen olemassaoloon, saati että jotain tautia olisi edes liikkeellä.

Mihin he siis uskovat? Ilkeään kansainväliseen salaliittoon, jossa juonitellaan kansalaisvapauksien kumoamiseksi. He uskovat ”tietoon”, että mitään pandemiaa ei ole. Sellaista he ovat lukeneet nettisivuilta, jotka julkaisevat tällaisia totuuksia.

Kulkutautien puolustajien mieleen ei ole juolahtanut, tarkistaa mistä nämä heitä kiehtovat totuudet ovat peräisin. Heidän päätä on turha oikeilla tiedoilla yrittää kääntää, sillä eivät he usko siihenkään, että äärimmäinen älyttömyys tällaisessa joukossa tarttuu.

Totuus saattaa valjeta parin viikon kuluttua, kun koolla olleet vapauden puolustajat sairastuvat ja osa heistä tietysti myös kuolee. Sitä ennen he ehtivät kuitenkin tartuttaa viruksen moninkertaiseen määrään täysin viattomia ja varovaisia ihmisiä.

Se siitä vapaudesta!

22.3. 2021 Paavo Luokkala

Hyvää tasa-arvon päivää!

Sumeliusklubin Runoryhmä Tarun oli määrä viettää Minnan päivä -juhlaa 19.3. 2020, mutta harmiksemme se siirtyi tähän päivään. Ja nyt taas vuoteen 2022. Arvaa harmittaako!

Paljon ei lohduta, että valmiiksi tehty ohjelma on tallessa, kun ei tiedetä sopiiko taannoin sovituille artisteille tulla silloin esiintymään. Varmaan ainakin ”herrasväki” Kinaset tulee.

Myös Taalian Ideaparkin ensi-ilta jäi esittämättä viime vuoden maaliskuussa. Sekin näköjään siityy kaiketi tulevaan vuoteen tai ainakin ensi syksyyn. Emme tiedä itsekään.

Teatterit ovat muutenkin kiinni, muttan onneksi esityksiä on voinut nähdä striimattuina. Kaksi loistavaa esitystä olen äskettäin kokenut, nimittäin Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan, sekä Tampereen Työväen Teatterin yhteisesti espoolaisten kanssa tekemän Voi luoja.

Mihail Bulgakovin Saatana ilmestyi postuumisti, eihän Stalinin aikana sopinut pilkata ”Isä Aurinkoista”. Israelilaisen Anat Covin Luoja käy upeana tekstinä läpi juutalaisten historian Martti Suosalon ja Sanna-Kaisa Palon häikäisevästi tulkitsemana. Kiitos teattereille, että näistä sai nauttia edes kotisohvalla.

Minna Canthista, liputuspäivin muistetusta tasa-arvon esitaistelijasta olen tainnut kirjoittaa jo monasi, mutta vielä vähän: Tampereen Työväen Teatterin ensimmäinen esitys oli 27.9. 1901 Anna-Liisa, jonka Canth oli julkaissut 1895 kuten myös Työmiehen vaimon. Ensi-illasta kertoi myös Kansan Lehti, mutta juttua nyt ei oikein voi arvosteluksi sanoa, vaikka vähän arvostelikin. Kirjoittaja näet piti esitystä muuten hyvänä, mutta pääosan esittäjan puheesta ei tahtonut saada selvää, kun tämä oli esimmäkseen selin yleisöön.

TTT:n toiminta oli kellä alkanut jo iltamissa 1995 Kosti Ekbladin (Elo) johtaman näytelmäkerhona. Sekin olisi tasa-arvojuhlan arvoinen, kun pumpulin plikat menivät 12-tuntisen työpäivänsä jälkeen treenaamaan pienoisnäytelmiä. Näille sankareille nousee hattuni korkealle!

Ammattiteatteriksi TTT muuttui 1906 Tilda Vuoren johtamana.

19.3. 2021 Paavo Luokkala

Kiellän kaiken

Otsikossa näkyvän tekstin havaitsin kerran aikaa sitten erään paikallislehden henkilökohtaista-ilmoituksista. Vain tuo teksti ja alla henkilön nimi.

Utelias kun olen, kuten toimittajan pitää ollakin, se jäi askarruttamaan. Jos olisin ollut tuon lehden toimittaja, olisin varmaan vähän pöyhäissytkin, että mitä tämä oikein meinaa.

Kuka nyt voi kaiken kieltää ja miksi? No, se jäi sikseen. Päättelin kuitenkin, että todennäköisesti ilmoituksen tekijä halusi kieltää itseensä kohdistuneita huhuja tai juoruja, jotka ehkä paikkakunnalla olivat liki kaikkien tiedossa, joten ei sitä sikäläinenkään toimittaja ollut ruvennut tutkimaan.

Tämä muistui mieleeni, kun olen seurannut koronakeskusteluja. Jos hallitus tai hallintoviranomainen jotain kieltää, se on aina väärin tai liian aikaisin tai liian myöhään.

Ei käy kateeksi kieltojen määrääjiä tai toivojia. Päätökset tehdään kulloinkin tiedossa olevan tautitilanteen perusteella, siis oikea-aikaisesti. Mutta kiitosta siitä harvoin saa, haukkuja senkin edestä.

Kansainvälisesti Suomessa on tähän asti pärjätty useimpia muita maita paremmin ja vähemmin vaurioin kuin oli odotettu.

Kaikkea ei ole tarvinnut kieltää, mutta niitä on yleisössä kosolti, jota ihmettelevät, miksi hallitus ei ole sitä tehnyt. Onneksi emme elä sellaisessa maassa, jossa joku voisi noin vain kieltää sitä ja tätä taikka kaiken. Niitäkin maita on, eikä vallan kaukanakaan. Kateeksi ei käy sellaisten maitten kansalaisia.

Että kiitos kaunis maamme hallinnolle. Kaikkea hyvää ja jaksamista toivotellaan!

16.3. 2021 Paavo Luokkala

Henkilökohtaista

Tässä Naisten päivän jälkitunnelmissa tulin vähän tuumailleeksi miehisyyttä. Vielä nääs sopii sanoa nainen tai mies, vaikka sukupuolisuutta ei oikein saisi tekstissä edes ilmaista.

Huomasin Suomen Kuvalehdessä kirjoittavan mediatutkija Anu Koivusen olevan myös sukupuolentutkimuksen professori. Tuskin se lääketieteeseen liittyy toisin kuin esim. gynegologi, vaan uskoakseni mies-nainen -kytkökseen.

Nykyisinhän pitää tekstissä välttää ammattien tai arvojen sukupuolittamista. Eduskunnan puheenjohtajaa puhutellaan kuitenkin edelleen puhemieheksi, ei kuitenkaan herra puhemieheksi vaan arvoisaksi. Kansanedustajaa ei suomeksi enää sanota valtionpäivämieheksi, mutta ruotsiksi hän on edelleen riksdagsman.

Suomen kielessä hän on hän, oli sitten mies tai nainen. Tuntemissani muissa kielissä nainen ja mies yhä erotellaan, kun hänestä puhutaan. Meillä siis on jo ammoisista ajoista lähtien oltu vähän tasa-arvoisempia.

Ei se ihan kaikissa tapauksissa sentään käy. Kirvesmiestä en kyllä nimittäisi kirveshenkilöksi, enkä merimiestä merihenkilöksi. Merenkulkija ehkä kävisi, mutta se tuntuu viittaavan päällystön suuntaan. Armeijassa alokas ”ylennetään” sotamieheksi, viestimieheksi, panssarimieheksi yms., olipa asepalveluksessa sitten koiras- tai naarashenkilö.

Talonmiehiä ei taida enää juuri olla, mutta onpa huoltomiehiä, ei -henkilöitä. Oonhan näitä: työmies, lakimies, lehtimies, uskottu mies, haastemies, oikeusneuvosmies, pelimies, palomies, poliisimies…

Hyvä että perheen vanhemmat ovat yhä äiti ja isä.

Tiedättekö muuten, kuka oli kaikkein nuorimpana isäksi tullut suomalainen? Veikkaan, että hän oli J. L. Runebergin runon Sotilaspojan isä: ”Mun isän oli sotamies… jo viisitoistavuotisna hän astui rivihin…” Ja poika oli jo niin vanha, että hattunsa muistaa töyhtöineen!

Pitänee lopettaa, ennen kuin menee ihan kansanrunouden puolelle. Mitäs tässä heilumaan kuin heinämies.

9.3. 2021 Paavo Luokkala

Hyvää Naisten päivää

Kriisin aikana naiset ovat avainasemassa. Sodassa he hoitivat kotirintaman. Koronakriisissä he hoitavat sekä kotirintaman että pandemian vastaisessa taistelussa etulinjan. He ovat nytkin varsinaisia sankareita!

Tässä sodassa taistelijoista naisia on kaksi kolmasosaa: lähihoitajia, sairaanhoitajia, siivoojia – myös lääkäreitä. Lisäksi apteekeissa, muissa kaupoissa, oppilaitoksissa, lasten päivähoidossa, hoivakodeissa, ruoan tuotannossa ja monissa muissa yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisissä asemissa.

Mitään näistä välttämättömistä eturintaman tehtävistä ei voi hoitaa etätyönä. Siten he ovat myös suurimmassa vaarassa sairastua.

Mitä he sitten saavat, paitsi uupumusta? Kiitosta tietysti. Voi olla, että jotkut saavat sitten joskus jonkin mitalinkin. Mutta ei se mitään korvaa.

Naisten pitää saada kaikesta puolet – yli puolet. Ilman heitä me miehet emme pärjää. Hoitajista on pulaa normaaliaikoinakin, saati sitten kriisissä. Näitä hyvin koulutettuja naisia on kyllä olemassa kylliksi. Mutta raskaassa työssä uupuineina monet heistä jäävät pois työmarkkinoilta, kun palkkakin on alimitoitettu.

Tähän on yksinkertainen ratkaisu: Pula poistuu nopeasti, kun siitä saa kunnollisen ansiotulon.

Kesäkuun kunnallisvaaleissa meillä miehillä on seuraava kunnon tilaisuus nostaa naiset päättäjien enemmistöksi. Minä äänestän naista, kuten olen melkein aina ennenkin tehnyt.

Miettikääpä sitä, äijät!

8.3. 2021 Paavo Luokkala

Naisen euro

Naisten päivän lähetessä on taas(kin) muistutettava, että naisten euro miehiin verrattuna on aina vain se noin 80 senttiä. Sitä eroa ei millään tasa-arvoerillä työehtosopimuksissa ole saatu tasoitettua eikä muillakaan keinoin, ei Sari Sairaanhoitajille eikä muillekaan.

Toki se jossain määrin tai ehkä enimmäkseenkin johtuu ammatinvalinnasta, mutta ei se silti ole oikein hyvin perusteltua. Ei se naisista ole kiinni, vaan miehistä – keistäpä muistakaan.

Mutta urheilussa naisten euro on ihan lilliputtimainen. Luin äsken jostain jossakin lasketun, että naisurheilijan euro on 2 senttiä! Siinä ovat varmaan mukana urheilijain saamat eri tahojen myöntämät tuet: liitot, sponsorit, kannattajat ym. Siihen olisi kertoimeksi laitettava 50!

Suomalaiset naisurheilijat ovat viime vuosina menestyneet erinomaisesti, kuten juuri tänään MM-viestissä. Pronssi tuli kovan ja sankarillisen taistelun jälkeen, kiitos Jasmi Joensuun, Johanna Matintalon, Riitta-Liisa Roposen ja Krista Pärmäkosken. Siinä olivat joukon juniori Jasmi ja ikikokenut Ritu samalla ladulla. Kun odotukset olivat viidennen ja seitsemännen sijan tienoilla, niin kolmas sija oli hip-hurraa!

Naiset ovat paitsi yksilölajeissa myös joukkueina ilahduttaneet, erityisesti jalkapallossa – maailman suurin laji – ja muissakin maailmalla suuria harrastajamääriä kokoavissa kisailuissa.

Äijät hoi! Hellittäkää kukkaroittenne nyörejä muutenkin kuin kukkasostoksin naisten ja äitien päivinä! Vaikka suotaviahan nekin ovat.

4.3. 2021 Paavo Luokkala

Pykäläviidakko

Vaikuttaa siltä kuin pääminnisteri Sanna Marin hallituskumppaneineen olisi kompastunut pandemian torjunnassaan tartunta-, perustus- ym. lakien pykäläviidakkoon ja jopa eksynyt sinne.

Hallitus on varmasti pyrkinyt tekemään kaiken välttämättömän kääntääkseen tartuntojen määrän alaspäin ja toivottavasti onnistuu siinä kuten tähänkin asti.

Kohua on syntynyt siitä, että Etelä-Suomen aluehallintavirasto (avi) on päätynyt toisenlaiseen päätöksen kuin mitä sosiaali- ja terveysministeriö ja THL ovat suosittaneet. Uudellamaalla, erityisesti pääkaupunkiseudulla ei pistetä kuntosaleja ym. sisäliikuntapaikkoja kiinni, kunhan niihin päästetään enintään kymmenen liikunnan harrastajaa kerrallaan.

Ei sinne silti ole välttämätöntä mennä. Voimistelumatolla ja kuminauhalla pystyy tekemään kotona kaiken, minkä kuntosalien vempaimillakin.

Asia ei ole ollenkaan niin pöyristyttävä kuin esim. Ykköskanavan A-studiossa annettiin ymmärtää. Avilla on tällaisessa asiassa lain mukaan täysin oma päätäntävalta. Hallitus ei voi sitä komentaa, eikä kai lopulta haluakaan.

Laki on tarkoituksella säädetty niin, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä hallintoalamaisia. Se on demokratiassa suotavaa. Muutoin voisi käydä kuten Unkarissa, jossa hallitus valitsee mieluisensa tuomaritkin. Se on kaukana demokratiasta ja oikeusvaltiosta.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin, tehtävänä on mm. valvoa, että valtioneuvoston päätökset ja esitykset eivät ole ristiriidassa muun lainsäädännön, eikä varsinkaan perustuslain kanssa. Ns. sulkupäätöksiin hänellä ei ole ollut huomauttamista.

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on ollut mukana tekemässä sulkupäätöksiä. Samoin presidentti Sauli Niinistö on antanut tukensa hallituksen toimille.

Asia nyt vain on niin, että Suomessa ei ole olemassa lakia, joka mahdollistaisi epidemian torjunnassa nopeat ja tehokkaat päätökset. Kriisin päätyttyä asia jotenkin korjattaneen.

Parasta olisi, jos sellaisia päätöksiä ei kuitenkaan tarvitsisi koskaan tehdä.

3.3. 2021 Paavo Luokkala

Ihan Pihalla

Kuntavaalien mahdollisuutta järjestää normaaliaikana pohditaan vielä. Ei ole ihan selvää, että kaikki äänioikeutetut voivat äänestää 18. huhtikuuta. Täyttä selvyyttä ei ole siitäkään, saadaanko tarpeeksi vaalivirkailijoita karanteenissa olevien luokse. Perustuslaki kuitenkin edellyttää, että kaikilla äänioikeutetuilla pitää olla mahdollisuus antaa äänensä.

Puolueet ovat nimenneet ehdokkaita. Listoja voidaan vielä täydentääkin, kun listojen jättämiseen on vielä aikaa.

Kampanjatkin ovat jo menossa tai ainakin oraallaan.

Niissä kunnissa, joissa on pormestarijärjestelmä, näitäkin ehdokkaita on nimetty.

Äänestäjät aattavat luulla, että he saavat valita pormestarin. Sellaista kuvaa näköjään kampanjoilla halutaan luodakin. Pormestarin valtsevat kuitenkin uudet valtuutetut keskuudestaan.

Tampereen kokoomuksella on kaksikin ehdokasta, mutta ei heistä kummastakaan välttämättä tarvitse valita, vaikka kokoomus sattuisikin tulemaan suurimmaksi ryhmäksi.

Helsingissä ollaan ihan pihalla, kun ehdokkaaksi nimetty ja lupautunut Kirsi Piha ilmoittikin, että ei ole käytettävissä eikä pyri valtuustoonkaan. Hänen lausunnostaan voi päätellä, ettei hän ole saanut selvää, onko puolueella joitakin arvoja, jotka jäsenistö jakaa.

Ei kokoomukselta arvoja eikä ehdokkaita puutu. Molempia näyttäisi olevan puolisen tusinaa, ja kullakin ehdokkaalla omansa. Ei kuitenkaan käy kateeksi.

Jos kuntavaalit lykätään tuonnemmaksi, olisi syytä harkita, voidaanko samalla valita myös maakunta- eli hyvinvointialueiden valtuustot sotea hoitamaan. Kun sote tulee näköpiirissä olevana aikana kalliimmaksi, niin säästyisipä vähän edes vaalikuluissa.

1.3. 2021 Paavo Luokkala

Sukset ristissä

On se hankalaa, jos sukset menevät ristiin. Hiihtäessä siinä menee kehräsluu poikki – kokemuksesta tiedän.

Kun viranomaisten tautitiedotteet menevät ristiin, siitä voi seurata ruuhkaa sairaaloihin, tehohoitoja ja kuolemantapauksiakin. Kehräsluumurtumasta yksilö selviää kyynärsauvojen kanssa, mutta koronan leviämisestä harmia ja surua isommallekin joukolle.

Pääministeri Sanna Marinin ja pääkaupunkiseudun johdon kesken on nokiteltu rajoitusten purkamisesta. Hallituksen ja THL:n välillä on nokiteltu hiihtolomista.

Kuka tässä pesee käsiään Pontius Pilatuksena, sen saa lukija päätellä – ja varmaan osaakin.

THL varoitti menemästä hiihtolomalle Lappiin, sen jälkeen, kun lomamatkat oli jo varattu ja maksettukin. Eipä niitä reissuja sitten peruttu. Vähän silti hirvittää, kun katselee hissijonoja, ja pelkäänpä, että baaritiskeilläkin on ruuhkatunteja.

Omalta kohdaltani olen iloinen, kun Pirkanmaan tartunnat ovat olleet selvässä laskussa jo pitkään. Piikillekin me seniorit pääsemme.

Meidän kattilakuntamme saa rokotteen huomisaamuna. Tammelakeskuksen varausnumero vastasi soittooni parissa minuutissa ja ajan saimme saman tien.

Nyt eivät ole sukset ristissä, eivätkä sormetkaan.

24.2. 2021 Paavo Luokkala

Euroviisut

Taas valmistaudutaan Eurovision iskelmälaulukilpailuun. Ainakin alunperin tämä oli kisan nimi. Se oli nimenomaan laulukilpailu ja esitettävän teoksen piti olla iskelmä. Se piti myös esittää laulajan / tekijän äidinkielellä.

Sittemmin kieli sai olla mikä vain, eli siis englanti, kun saattoi luulla, että sitä vähän joka puolella Eurooppaa jotenkin ymmärrettäisiin, ainakin paremmin kuin suomea. Eipä sillä suomella nyt kovin hyvin pärjättykään, mutta hyvin laulamalla saattoi muutaman pisteen, kuten Laila Kinnunen Valoa ikkunallaan ja Marion Rung Tipitiillään. Kinnusen esitys kyllä olikin hieno. Itsekin taisin sen menetystä telkkarin ääressä jännittää.

Myöhemminkään ei korkealle selvitty, kunnes Lordi voitti koko kisan, kun ei laulettu vaan karjuttiin eikä ainakaan iskelmää. Kyllä se tällaisen Wagner-miehen mieltä kirveli.

Tämänkertainenkaan Suomen kisan voittanut kappale ei ole oikein isklelmä, ja siinäkin anemmän huudetaan kuin lauletaan. Ei sitten olisi ihme, vaikka se saisikin hyvät pinnat ja vaikka voittaisi. Se nääs kuulostaa euroviisulta.

Tuskin kuitenkaan olen suoran lähetyksen katsomossa. Kuulehan sen uutisissakin.

23.2. 2021 Paavo Luokkala

Paaston aikaan

Liukasta laskiaista! Juhlaa vietetään kristillisessä maailmassa seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Paaston aika alkaa.

Laskiaista lienee vietetty jollain tavalla jo pakanuuden ajalla, josta ainakin jotkut uskomukset voivat olla kotoisin – tullit ja muut sen kaltaiset.

Laskiaisen nimi tarkoittaa paastoon laskeutumista tai paastopäivien laskemisen alkamista – tosin myös mäen laskua ja rekiajeluita.

Laskiaissunnuntai on ikäänkuin ennakkovaroitus laskiaistiistaista, johon varsinainen mässäily ajoittuu ja myös loppuu.

Vanhojen uskomusten mukaan naisten oli pidettävä laskiaisena tukka auki ja hiuksia piti harjata vimmatusti, jotta pellavia saataisiin paljon. Sana lämmitettiin keskellä päivää, saunoa piti vaieten – puhumalla saatiin kesällä itikat tavallista pahemmaksi kiusaksi.

Ruoka pidettiin pöydässä koko päivän. Tarjolla piti olla paljon rasvaa: rasvarieskoja, rasvamakkaraa, siansorkkia, hernerokkaa, laskiaispullia… Niitä syötiin useimmiten sormin, joita ei saanut pyyhkiä, jotta viljankorjuulla viikatteen käsittely sujuisi. Näin myös ruokaa uskottiin riittävän hyvin lopuksi vuotta. Ne takasivat hyvät lehmät ja lihavat siat.

Ylhäisö vietti laskiaista myös tanssien ja naamiaisten merkeissä kuten Venetsian karnevaaleillakin. Karnevaalien nimi carne vale on suomeksi hyvästi liha! Luistelukin tuli muotiin 1800-luvun lopulla.

Mäkeä laskiessa mitä pidemmälle liuku meni ja mitä valkoisemmat olivat laskijoiden vaatteet, sitä valökoisemmat ja pidemmät pellavat.

Hauskaa laskiaista! Siitä läskistä nyt en sano mitään, mutta mäkeen vaan! ”Pitkiä pellavia, hienoa hamppuna, nauriita kuin lautasia, lanttuja kuinn nurkan päitä!”

15.2. 1921 Paavo Luokkala

Pullamössöä ja leipäressua

Nykynuorisoa irvaillaan usein ”pullamössösukupolveksi”. Sillä tarkoitettaneen hemmoteltua, helppoon elämään tottunutta teini-ikäistä ja/tai varhaisaikuista porukkaa.

Ilmaus ei ole kovin onnistunut, sillä tuskinpa moni siihen ikäluokkaan kuuluva edes tietää, mitä pullamössö on, saati että olisi sitä maistanut. Siis mukiin sullottua pullaa (tai korppua) ja sokeroidulla maitokahvilla höystettyä syötävää. Me tämmöiset sodanjälkeiset, kasikymppiset olemme lapsuudessamme sellaisella herkutelleet, emmekä juuri mekään aikuistuttuamme.

Tokkopa nykynuoriso on saanut (tai joutunut) leipäressuakaan syömään. Minä kyllä olen sekä nuoruudessa että vielä eläkeiässäkin siitä olen nauttinut. Pistän sörsseliin kuivunutta leipää ja kuullotettua sipulia lihaliemellä kostuttaen – voimaannutan sitä vaikkapa makkaralla, tai sitten esim. karjalanpaistin tähteillä, jolloin lihalientä ei tarvita.

Nuoremman väen kuvailemiseksi saattaisi sopia vaikkapa lellikkisukupolveksi tai yksinkertaisesti vain lälläreiksi.

Taidanpa tehdä vaihteeksi pullamössöä ja tarjota sitä kylään tulevalle leskirouvalle.

8.2. 2021 Paavo Luokkala

Peiteltyä puhetta

Kun ei sanota ihan suoraan vaan sinne päin, sitä voidaan politiikassa sanoa ”diplomaattiseksi”. Kaikkihan me tunnemme ”muunnellun totuuden”, kun ei kehdata tai saada snoa suoraan, että joku valehtelee. Eduskunnassa näin ainakin pitänee sanoa.

Mutta saisihan siinä olla myös jokin tolkku. Kansainvälisen olympiakomitean puheenhoitaja arveli, että Pekingissä on ”turvallista” järjestää seuraavat talviolympialaiset. Hän tarkoitti pandemian hallintaa eikä sitä, että ihmisoikeudet eivät Kiinassa ole kunniassa.

Presidenttimme Sauli Niinistö sanoi pitävänsä Kiinan ihmisoikeustilannetta ”huolestuttavana”. Aihetta huoleen onkin, kun siellä on menossa uiguurien kansanmurha tappamisineen, vankileireineen, kidutuksineen, joukkoraiskaamineen ja kaikin muinkin asiaankuuluvin toimin.

Myanmarin sotilasvallankaappaus on tuomittu vähän joka puolella. Kun armeija ei saanut parlamenttivaaleissa juuri lainkaan haluamiaan edustajia läpi, sotilaat väittivät trumpilaisten oppien mukaisesti, että vaalit olivat vilpilliset. Rohingyoiden vainoaminen oli ”kiperä kysymys”, mutta sellainenhan etninen puhdistus varmasti onkin.

Nyt siis Myanmarissa vallitsee ”demokratiavajaus” kuten Venäjälläkin. Voisi diktatuuria suoremminkin luonnehtia. Sen kyllä sanoo Alexei Navalnyi nimittämällä valtionpäämies Putinia ”bunkkeriukoksi ja kalsarimyrkyttäjäksi”. Se on suoraa puhetta, joka herättää diktaattorissa pelkoa.

6.2. 2021 Paavo Luokkala

Vapise Eurooppa!

Eduskunnan kyselytunnilla kävi ilmi, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä on pahoittanut mielensä Suomen hyvästä menestyksestä. Ja sehän on hallituksen vika, joten sitä uhataan välikysymyksellä.

EU-tukipaketin jaossa leikataan Suomen osuutta siitä, mitä sen oletettiin olevan tuesta sovittaessa. Tämä johtuu siitä, että Suomi on pärjännyt muita EU-maita paremmin sekä viruksen torjunnassa että sen aiheuttamien taloushaittojen karttamisessa. Selvähän se, että tällaisesta sietämättömästä onnistumisesta pitää hallitukselle antaa epäluottamuslause.

Perussuomalaiset aikovat kuntavaalikampanjassaankin keskittyä eurooppalaisiin ongelmiin ja maailmanlaajuisiin ilmiöihin kuten ilmastonmuutoksen kieltämiseen ja varsinkin ilmastonmuutoksen (jota siis ei ole) ja sotien aiheuttaman pakolaisuuden kieltämiseen. Ne asiat selvitetään Suomen kunnanvaltuustoissa.

Kyllä Brysselissä säikähdetään, kun saavat sähkeen: ”Vapise Eurooppa ja muu maailma! Peräjytkylän Perussuomalaiset”.

Kyllä asiat lutviutuvat, kun päästään irti hyvinvoinnista ja yhteistyöstä.

5.2. 2021 Paavo Luokkala

Kuntavaalit ovat jo likellä.

Vaikka näinäkin päivinä on jo veikkailtu, kuka on suosituin Suomen seuraavaksi presidentiksi, on aivan liian varhaista spekuloida. Valtionjohtajasta äänestetään vasta kolmen vuoden päästä. Mahdolliset ehdokkaat ehtivät vaihtua moneen kertaan. Uusia nimiä tupsahtaa tuon tuostakin ja tämänpäiväisten suosikkien menestys romahtaa. Niin on käynyt Kekkosen jälkeen monet kerrat.

Katseet pitäisi kohdistaa kunnallisvaaleihin, kun ne ovat jo ensi huhtikuun 18. päivänä.

Puolueiden puheenjohtajat ovat jo väitelleet TV 1:n ohjelmassa. Siinä puhuttiin kaikesta muusta kuin näistä vaaleista, siis puuta-heinää – kuinkapa muuten, kun aiheet vaihtelevat kunnasta kuntaan.

Sitten pitää äänestää vielä maakuntavaaleissakin, mutta niiden aika on vielä auki.

Kunnissa kampanjoidaan jo kovasti. Itse en ole kampanjoihin juurikaan osallistunut, vaikka ohjelmien väsäämiseen olen joskus osallistunut. Mutta ne ovat jo muinaismuistoisia aikoja.

Olen kuitenkin ilmoittautunut äänestyspäiväksi vaalitoimikuntaan, kun nuoremmissa ei tunnu virtaa riittävän.

Meidän muija oli kerrattain vaalivirkaiilijana vanhainkodissa. Eräs yli 90-vuotias rouva saapui tilaisuuteen parhaimpiinsa pukeutuneena, kukka rinnassa ja hattu päässä. Hän kertoi osallistuneensa kaikkiin vaaleihin siitä pitäen kun äänioikeusikä täyttyi. Avustajaa hän ei tarvinnut. Kun ääni oli annettu hän poistui, mutta pysähtyi ovella, niiata niksautti ja lausui arvokkaasti: ”Kiitos teille, kun jaksatte näitä vaalivirkailijan tehtäviä vielä hoitaa!”

Kunpa kuntalaiset laitaa myöten suhtautuisivat demokratiaan yhtä suurella vakavuudella. Äänestys ei toki ole kansalaisvelvollisuus – se on kansalaisoikeus!

4.2.2021 Paavo Luokkala

Pakkopiikki

Jotkut ovat huolissaan siitä, että vain kahdeksan kansanedustajaa kannatti kyselyssä rokotepakkoa pandemian torjumiseksi. Onko huoleen aihetta?

Pakkoja pitäisi olla mahdollisimman vähän – ja korttipelissäkin yleensä yksi pakka riittää.

Pakkoruotsin minä jollain tavalla ymmärrän ja sitä kannatankin, kun toista kotimaista on hyvä osata ja Ruotsi maanakin on meille läheisin Viron ohella. Pakkoruotsista on hyötyäkin, eikä se koronaan millään lailla liity.

Mitä haittaa siitä rokotetuille voisi olla, jos jotkut jättävät piikin väliin? Kaikilla rokotetuilla on jo immuniteetti, joten rokotttamattomat voivat tartuttaa vain toisiaan omalla riskillään.

Rokotteen ottamiseen halukkaita on niin paljon, että massaimmuniteetti toteutuu – jahka niitä piikkejä sitten edes yhdeksännellä kymmenellään oleville on saatavissa. Tampereella ei piikkiä luvata vielä tässäkään kuussa, kun rokotteita ei ole.

Toivotaan, että tamperelaisetkin halukkaat pääsevät rokotettaviksi. Vuoroa tässä odotellaan.

3.2. 2021 Paavo Luokkala

Eräs aamulenkki

Putinille ollaan näköjään rakentamassa palatsia Mustanmeren rannalle, useiden datshojensa lisäksi. Palatsi näyttää ulkoasultaan valmiilta, kun kuviakin on julkaistu. On siellä saman meren toisellakin puolella joitakuita palatseja kuten Romanian entisen valtiaan Nicolae Ceausescun entinen residenssi.

Sattumoisin olimme perheeni kanssa lomamatkalla yöpymässä Romanian herran palatsin naapurissa. Pahaksi onneksemme Ceausescu tuli omalle lomalleen siihen naapuriin. Ajan henkeen kuului, että kun Ceausescu saapui sinne, kaikki liikenne koko seudulla pysäytettiin, samoin jos valtias sai päähänsä liikkua ulkosalla.

Seuraavana kauniina aamuna lähdin varhaiselle aamulenkille viereisen puiston käytäviä pitkin meren rantaan, kamera olalla, kun ajattelin napsia maisemakuvia auringonnousun aikaan.

En päässyt paria sataa metriä kauemmas hotellista, kun puskasta hypähti aseistettu Scuritan mies pidättämään minua. Putkaan ei kuitenkaan suoralta kädeltä viety, vaan jonkun kaluunaherran, arvelin että everstin arvoisen, kuultavaksi. En minä ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan, mutta selostin englanniksi ja varmuuden vuoksi saksasikin olevani viaton suomalainen turisti, aikomuksenani ottaa luontokuvia aamukävelylläni. Kuulustelija puisteli päätään. Utelin sitten puhuuko hän ruotsia tai kenties ranskaa, italiaa, espanjaa, ruotsia tai venäjää – ikäänkuin itsekään niitä juurikaan puhuisin muutamia matkailusanoja lukuunottamatta. No ruotsia tietty.

Onneksi ei kysytty passia. Siitä olisi käynyt ilmi, että olen journalisti. Ammatti ja olalla roikkuva teleobjektiivi-kamera olisi nostanut vangitsemiseen riittäviä epäilyksiä.

Lopulta kaluunamies kohautti olkiaan ja viittasi, että menehän jo siitä.

Meren rannassa havaitsin huvilan edustalla sukellusveneen. Teki mieli kuvata, mutta en uskaltanut – ja hyvä niin, kun merestä nousi muutamia aseistettuja sukeltajia, ja heitä vastaanottamassa ollut aseistettu asepukuinen mies. Minut otettiin taas kiinni ja vietiin saman kaluunaherran luokse. Muutaman sanan pidättäjieni kanssa vaihdettuaan hän viittasi minut menemään. Kun olin muutaman asekeleen ottanut, hän komensi sujuvalla saksalla minut pysähtymään, kysyäkseen: ”Sprechen sie turkish?” Levittelin käsiäni ja hän jatkoi saksaksi, että hänpä siis osaa ainakin yhtä kieltä, enemmän kuin minä. Kyllä meitä nauratti

Ei siinä kaikki. Paluumatkallani hotelliin uusi siviili-securitas nappasi minut taas kiinni. Kun jälleen lähestyimme kaluunaherraa ja minä viittoilin, että hotel, hotel, tämä kyllästyneenä käski puskakyttää päästämään minut.

Kuvat jäivät sillä kertaa ottamatta, mutta säästyipä filmi.

Oli se arka ja pelokas mies tämä Causescu. Eikä syyttä.

Voipa Putinillakin olla aihetta pelkoon. Näkyy olevankin, syystä kyllä.

30.1. 2021 Paavo Luokkala

Kuu Kiurusta kesään?

Koronasta tiedotetaan päivittäin. Vaan meneekö perille?

Kun hallitus viimeksi tiedotti (Sanna Marin, Krista Kiuru) asia oli vakavaa, syystäkin. Ministerit uhkailivat kovemmilla rajoituksilla, jos… Olisi luullut sen tehoavan.

Olisi siinä tiedottamisessa myös toivomisen varaa, mutta se toivo siitä kyllä puuttui. Jotta uskottaisiin, pitäisi antaa toivoakin, että kyllä tästä vielä selvitään, kun yhdessä nitistetään virus.

Pääministeri kyllä lateli selvällä suomella, mitä tehdään jos pandemia meilläkin pahenee. Mutta kun vastuuministeri Kiuru pääsi ääneen, hänen piti selvittää uhkausten sisältö.

Tulihan se sieltä, kun ensin oli kuunneltu historialuento. Tottahan asia on mutkikas ja monihaarainen, mutta jos mennään vain niissä mutkissa ja haarautumissa, hukkuu. Mutkissa kurvailtua kuulijat olivat jo niin uuvuksissa, että melko moni ehti sulkea korvansa ja telkkarin.

Ministerin puheen vuoro kyllä muistutti kiurun laulua, joka on mutkikasta lörpöttelyä. Mutta totta puhuen, kyllä minäkin mieluummin sitä kiurun luritusta kuuntelisin. Vaan eihän sitäkään enää nykyisin kuule edes keväin eikä kesin, kun leivo ei enää lennä Suomehen.

Ministeri Kiurun toiminnassa ei ehkä ole muuta kuin tiedotusopillista vikaa. Sen vian voisi kyllä pienellä koulutuksella poistaa: Suoraan asiaan – halki, poikki ja pinoon. Kuulijakin alkaisi uskoa ja toivoa, että kuu kiurusta kesään!

29.1. 2021 Paavo Luokkala

Työvoimaa hiilikaivoksiin

Vorkutan hiilikombinaatissa tuntuu olevan työvoimapula, kun Vladimir Putinin värvärit rekrytoivat pampuilla työhönottotoimiaan tehostaen tuhatmäärin Putinin kilpailijan Aleksei Navalnyin toreille kutsumia ystäviään.

Tällaiseen työhönottomenetelmään Venäjän valtiaat ovat aina turvanneet, ja aina rekryyttejä on riittänyt. Ensin opettaa Nokian nuorisohjaajaksikin mainostettu käsityökalu ja sitten Siperia. Oppimistuloksissa ei tosin ole kehumista.

Ei tämä menetelmä koskaan ole koitunut edes taloudelliseksi menetykseksi. Paitsi venäläis-neuvostoliittolaisessa tilastotieteessä, joka tunnetusti on yhtä luotettava kuin naapurin tulevien vaalien tulokset, joita säilytetään Kremlin kassakaapissa.

Venäjän vallanpitäjät näyttävät vahvoilta, kunnes romahtavat. Putinkin on pelin jo Navalnyille hävinnyt.

Niin käy ainakin vapaissa vaaleissa. Luulenpa, että sellaisetkin vielä tulevat – jopa ennen pitkää.

26.1. 2021 Paavo Luokkala

Ei kun uimaan…

”Helle saa ihmiset epävireeseen… Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää…” Noin laulelee Papu ja Pojat, joiden kanssa olen jyrkästi samaa mieltä – tällainen tunturituulten karaisema Pohjan poika kun oon.

Talviuinti on ihan akkojen puuhaa. Mikäs on pakkasella uidessa, kun vesi on ilmaa lämpimämpää. Mamikset menee veteen lämmitteleen ja tulee hytisten pois.

Avantouinti alkaa kuitenkin vihdoin olla mahdollista kun on jotain, mihin tehdä avannon.

Toista se on kesällä, kun vesi useinkin on aika kylmää. Mutta silloin minä menen rohkeasti uimaan. Ja uin melko pitkään.

Aurinko on vähän kaksipiippuinen juttu – ainakin Juice Leskisen lastenlaulun mukaan: ”Aurinko on typerä, kun se paistaa kesällä kahta väkevämmin, vaikka muutenkin on lämmin. Aurinko sais palvella meitä myöskin talvella. Voitais omppopuussa käydä myöskin tammikuussa.”

No, miten sen nyt itse kukin ottaa.

15.1. 2021 Paavo Luokkala

Urheilugaala

Kirjoitan tämän ennen kuin urheilugaala näytetään tv:ssä. Parempi, etten tiedä keitä palkitaan ja miksi.

Erikoista on, että palkintoja jaetaan viime vuodelta, jolloin ei juurikaan urheiltu, ei ainakaan kansainvälisesti. Riittänee, jos on menestynyt piirikunnallisissa. Urheilutoimittajat tiennevät nämäkin menestyjät.

Vuoden urheiluelämystä kysellään yleisöltä. Mukana on Jyväskylän Kirittärien pesäpallovoitto. Onhan se toki elämyksellistä – joskin varmaa – että suomalaiset voittavat lajissa, jota ei harrasteta missään muussa maassa. Kuten ei kyykänheittoakaan. Mölkystä en ole niin varma.

Tosin muistan lukeneeni, että joskus 90 vuotta sitten myös Virossa olisi ollut jokunen joko-joko-palloilija ja että järjestetyn maaottelun olisi Viro voittanut. Silloin ei näitä gaaloja ollut.

Gaalassa ei koskaan ole valittu vuoden urheilijaksi jääkiekkoilijaa, vaikka muuallakin suositun lajin maailmankestaruuksiakin on muutamia. Ihme juttu.

Vuoden urheilijaksi taannoin valittu Tero Pitkämäki toivoi, ettei vuoden sankariksi valittaisi sellaista, joka on tullut jossakin lajissa kolmanneksi. Taitaa olla niin, ettei näköpiirissä ole ketään, joka olisi päässyt edes kolmanneksi.

14.1. 2021Paavo Luokkala

Kiertotaloutta

Jokainen meistä tuottaa tonneja jätettä vuodessa – varsinkin, ellei ymmärrä pyrkiä jätehuollon ydintä: ”Parasta jätehuoltoa on se, ettei jätettä tule!”

Elintarvikkeitakin heitetään menemään suunnattomasti, vaikka se on aika helppo supistaa vähiin. Ostetaan ja tehdään ruokaa vain sen verran kuin kulutetaan. Ja perunankuoret ja omenankarat biojätteeseen kompostoitumaan muhevaksi mullaksi.

Monen talon pihassa on astiat myös keräyspaperille, kartongille, lasi- ja metallijätteelle, lisääntyvästi myös muovijätteelle. Kaiken sen erottelu on varsin helppoa.

Pakkausteollisuuden ”ansiosta” tuhoisaa muoviroinaa kertyy aivan mahdottomasti. Maailman merissä kelluu Suomen pinta-alaa suurempia muovilauttoja vesielämän tuhoksi. Kilpikonnien vatsasta löytyy muosikasseja ja muita pakkauksia, jopa muosinarukeriä ym. muuta sulamatonta ja hajoamatonta roskaa. Kalaruoka käy pöydissä vähäiseksi (myös liikakalastuksen vuoksi).

Siis: hedelmät ja vihannekset paperi- tai biohajoaviin pusseihin, leikkeleet tiskiltä paperikääreisiin jne.

Näin voi jo päästä aika pitkälle, hyvä niin.

Epämuodikkaiksi tai muuten sopimattomiksi käyneet kapistukset ja vaatteet kierrätetään kirpparien kautta. Mutta kaltaiseni äijävaari käyttää mukaviksi kokemansa vaatteet ja kengät sellaiseen kuntoon, ettei niitä enää hotsita kierrättää muiden käyttöön.

Mihin vaatejätteet voisi hävittää? Vaadin lumppurien ammattikuntaa uuteen arvostukseen!

13.1. 2021 Paavo Luokkala

Ettäkö meilläkin

Yhdysvaltain edustajainhuoneen kamalien tapahtumien jälkeen eräät analyytikot ovat arvelleet, että Suomessakin voisi tapahtua jotain samanlaista. Olisiko sellainen todella olla mahdollista?

Kuulin Jussi Halla-ahon haastattelun tv-uutisissa. Hän sanoi olevansa pettynyt Trumpin toimintaan, kun tämä kieltäytyi hyväksymästä tappiotaan. Vastako nyt prussuomalaisten puheenjohtaja pettyi!

Trump aloitti samanlaisen kampanjan jo viisi vuotta sitten edellisessä vaalikampanjassaan. Valehtelussa ja kiukuttelussa ei ollut silloinkaan mitään tolkkua – ei liioin hänen koko hallituskaudellaan eikä tuoreimmassa vaalikampanjassa.

Samaa tasapainottomuutta, häilyväisyyttä, valeuutisten levittelyä ja suoranaista ääliömäisyyttä hän on osoittanut koko julkisen toimintansa ajan. Länsimaista demokratiaa ja maltillista politiikkaa kannattavat ovat olleet tämän kauden hämmästyneitä, ihmeissään ja aika lailla peloissaankin, kun presidentti tuhoaa kaikin voimin oman maansa parhaimpia saavutuksia.

Washington Post on koko vaalikauden tarkastanut Trumpin lausuntojen faktat. Laskennan mukaan Trump on valehdellut tai antanut muuten virheellisiä tietoja keskimäärin 13 kertaa joka ikinen päivä. Työkseen hän on kieltänyt vapaan lehdistön melkein kaikkea julkaisemaa faktatietoa valeuutisina ja salaliittojen uhkana. Samalla hän on yllyttänyt kannattajiaan vihaan ja raivoon.

Kun Maailman Terveysjärjestö totesi, että korona-virus on levinnyt pandemiaan, Trump erotti maansa tästä WHO:sta. Kun hänen oli tunnustattava, että amerikkalaisiakin on sairastunut, hän ehdotti, että ihmiset pitäisi rokottaa käsidesillä!

Kun Halla-aho joukkoineen on pitänyt kaikkea tällaista hyvänä, on todellakin syytä olla huolissaan: ehkä sittenkin myös meillä…

9.1. 2021 Paavo Luokkala

Amerikan Vihtori

Lapualainen Vihtori Kosola yllytti 30-luvulla hengenheimolaisiaan mm. menemään häiriköimään eduskuntaan ja muiluttamaan sielä muutamia demokraattisti valittuja kansanedustajia. Ne ajat ovat meillä ohitse, ja Mäntsälässä puhjenneen kapinan nitisti silloinen istuva presidentti P. E. Svinhufvud (kok).

Yhdysvalloissa istuu vielä sellainen presidentti, joka ei hyväksy demokratiaa, vaan yllyttää kannattajiaan tunkeutumaan sikäläiseen parlamenttiin lopettamaan sellaisen kansanvaltaisen menon, johon sivistyneessä maailmassa on totuttu. Pikku hitlereillä on tapana tarrautua saamaansa (mieli)valtaan.

Esimerkiksi Suomen laissa on sellaiset pykälät, että yllytyksestä rikokseen saa saman tuomion kuin rikoksesta. Sitä meillä on jouduttu myös toteuttamaan, useimmiten kai tuhopolttojutuissa.

Voisi olla hyvä, jos vielä istuva presidentti saatettaisiin rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan ja yllyttämisestä hyllyttämiseen. Sitten hänet voisi panna istumaan vielä nykyistäkin asuntoaan tarkemmin vartioituun paikkaan, esim. Alcatraziin.

7.1. 2021 Paavo Luokkala

G Livelab?

Nimistö, suomalaisia nimiä vaaliva ja palkitseva yhteisö valitsi vuoden nimeksi Tikkurilan kirkko. Kertakaikkiaan oivallinen valinta: nimestä käy ilmi, mikä rakennus on ja missä se sijaitsee.

Entäpä G Livelab Tampere. Sijainti löytyy, mutta mistä kummasta on kyse? Jokin labra varmaan Tampereella. Jos ei nyt sitten jossain meidän ystävyyskaupungissamme, kuten Tampere Maja Tartossa.

Entäpä Uros Live? Jaa, se kuuluu olevan se Tampereen monitoimiareena. Siellähän pelataan jääkiekkoa ja järjestetään isoja tilaisuuksia, kuten konsertteja.

Toista oli ennen. Kiekkoa pelataan Hakametsän hallissa. Hyvä nimi, vaikka ei liene ihan tarkkaan ottaen Hakametsässä sijaitsekaan – on nääs väärällä puolella Sammon valtatietä.

Aikanaan jouduin ihmettelemään, missä kummassa on Tampereen uintikeskus. Olin nääs tottunut polskimaan Kalevan uimahallissa.

Kun uusi pääkirjastomme Metso valmistui, piti vanhalle kirjastotaolle löytää uusi nimi. Kilpailulla haettiin nimeä kaupunkineuvos Vilho Halmeen johtamalle toimikunnalle. Kilpailun voitti ylivoimaisesti ehdotus Vanha kirjastotalo, jota itsekin ehdotin. Nykyisinhän se on Laikun kulttuuritalo. Hyvä niin, kun on Tampereen murretta. Nykynuoriso, saati tuoreeltaan junan tuomat, tuskin kuitenkaan

tietävät, että Laikku on suomeksi lainakirjasto. No Laikun lava varmaan tiedetään, vaikka alkuperää ei tunnistettaisikaan.

Niin, tää G Livelab! Se näkyy olevan Laikun vieressä oleva entinen lehtilukusali,

alunperin Frenckellin paperitehtaan pannuhuone.

Monelta olen kysellyt nimen alkuperää, eikä kukaan ole tiennyt, eikä oikein mitään koko paikasta. Eipä se selvinnyt edes googlaamalla, vaikka toiminnasta jotain kerrottiinkin, pääasiassa englanniksi.

Tälläkin kohtaa joudun kummastelemaan, voiko tästä nimivalinnasta vastata vapaalta jalalta.

10.12. Paavo Luokkala

Voihan sote!

Uusi määritelmä siihen, mistä tietää tulleensa vanhaksi: vanha on, jos vielä muistaa ajan, jolloin ei vielä puuhattu sote-uudistusta. En nyt itsekään osaa sanoa, mitä vuotta silloin elettiin. Olen kuitenkin melko varma, että samaan aikaan ajoittuvat löydöt ovat muinaismuistolain nojalla suojeltuja.

Nyt hallitus on kuitenkin nyt saanut asiasta lakipaketin eduskunnan käsittelyyn annettavaksi. Hyvä vai paha, mutta saatiinpahan aikaiseksi!

Siitä monillakaan ei ole epäilystä, etteivätkö sosiaali- ja terveysasiat olisi kipeästi uudistamisen tarpeessa, ei liioin minulla. Kysyntä eli hoidon ja hoivan tarve kasvavat ja menot niiden mukana.

Sen sijaan en usko, että tällä lakipaketilla menot supistuisivat tai niiden kasvu edes hidastuisi näköpiirissä olevana aikana. Valuviat ovat sen sorttisia, että menot kasvavat – saatte sanoa minun sanoneen!

Muistaakseni homma aloitettiin mm. siitä, että järjestämisvastuu olisi nykyisillä viidella sairaanhoitopiirillä. Niillä on jo toimiva hallinto, jolle kuntien vastuut sosiaali- ja terveysasioista voisi siirtää. Se hylättiin, ja tilalle tuli luvuton määrä maakuntia ja/tai ”hyvinvointialueita”, joista liki puolet eivät edes asukkaiden vähäisyyden vuoksi hommasta edes selviydy.

Vähäiselläkin taloushistorian tuntemuksella tietää, että uudet hallintohäkkyrät koituvat menojen kasvamiseksi. Tehokkuus siitä ei parane, ei myöskään hoidon taso. Ennen pitkää näille hallintohäkkyröille tulee verotusoikeus. Miten verot siitä vähenevät, että verottajien määrä lisääntyy? Kysynpähän vain.

Iloitkaamme nyt kuitenkin siitä, että vanhuspalvelulaki saatiin ennen tätä uudistetuksi. Siitä saattaa seurata jotain hyvääkin meille muinaismuitoille.

9.12. 2020 Paavo Luokkala

Olen suomalainen

Otsikko ei tarkoita Kari Tapion laulua, joka on käännösiskelmä Toto Cutungnon laulusta ”Sono un italiano”, eli Italiaahan siinä ylistettään, eikä tietenkään aiheettomasti.

Pidän itseäni varsin isänmaallisena, mutta en lainkaan kansallisuusintoilijana – koska sellainen intoilu on kautta historian johtanut sotiin. Sellaisen varalta minut kyllä nuorena miehenä koulutettiin reservin upseeriksi, kävin myös kertausharjoitukset, maanpuolustuskurssit ja istuin muutaman vaalikauden maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnassakin. Eipä silti – olin myös Sadan valtuuskunnassa rauhan asiaa ajamassa.

Olen jotenkin myös kosmopoliitti: kannatan voimallisesti Euroopan Unionia, YK:ta, Unicefia, Amnesty Internationalia WWF:ää ja monia muita kansainvälisen yhteistoiminnan yhteisöjä. Enkä suhtaudu Natoonkaan kielteisesti. Pidän maahanmuuttoa välttämättömänä, koska se rikastuttaa meitä taloudellisesti ja kulttuurisesti. Että semmoinen isänmaan ystävä.

Suomalaisuuteni sitoutuu nimenomaan rakkaaseen ja rikkaaseen kieleemme – onhan se ollut työkalu, jolla olen ansainnut elantoni. Olen kiitollinen kielemme kehittäjinä mm. sellaisille suuruuksille kuin Elias Lönnrot, Aleksis Kivi (erityisesti juuri hänelle), Eino Leino, Pentti Saarikoski, Reino Helismaa, Pentti Haanpää, Lauri Viita, Pauli (Pate) Juhani (Juice) Leskinen.

Heidän sanan säilänsä on ollut terävä ja osuva.

Olen niin vanha, että muistan kuinka ennen käytiin sujuvasanaista ja nasevaa keskustalua isänmaamme asioista niin lehdistössä kuin mm. eduskunnassa. Lehdistönkin debatti on kauhtunut, mutta ei sentään eduskunnan surkealle tasolle, jossa keskitytään muiden haukkumiseen. Kenkkuiluun ei juuri älyä tarvita.

Nummisuutarin Eskon sanoin: ”Tyhmyydelle minä olen vihainen kuin rakkikoira, mutta viisaus ei ole kaikille annettu.”

6.12. 2020 Paavo Luokkala

PS: Sain juuri Taysista tekstiviestin: ”Tulos CV19Nh NEG tarkoittaa, että näytteessä ei todettu koronavirusta”. Jos oireilet, käy sinäkin testissä!

Jälkiviisautta liikkeellä

Konsta Pylkkänen mietiskeli Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijana viisauden eri lajeja ja päätteli, että viisauden imelin laji on jälkiviisaus. ”Sitä on myös eniten. Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.”

Tätä jälkiviisautta on nyt pandemian aikana, ja siihen liittyen, erityisen paljon liikkeellä. Aika moni sanoo tietävänsä, mitä viruksen leviämisen torjumiseksi on tehty väärin. Tyhmyyksiä ovat tehneet paitsi hallitus, muut toimivaltaiset virkamiehet ja myös asiantuntijat.

Arvostelijat eivät ota huomioon, että aiemmin tuntemattomasta viruksesta ja sen käyttäytymisestä ei kukaan voinut tietää mitään. Päätöksiä tehtiin puutteellisin ja keskenään ristiriitaisten tietojen pohjalta. Silti Suomessa on tähän asti pärjätty paremmin kuin muissa Euroopan maissa ja kaiketi muissakin maanosissa, ehkä Etelämannerta lukuunottamatta.

Jälkiviisauden imelyyden maistaneet kirjoittelevat yleisönosastoissa ja, mikä pahinta, myös sosiaalisessa mediassa ilkein ja valheellisin ilmauksin vihaisina suoranaisia törkeyksiä päättäjistä antaen omia ohjeitaan. Niitä ei kannata lukea saati noudattaa.

Eduskunnan kyselytunnillakin tätä imelintä viisautta ilmenee yli kotitarpeen. Ministerien on tietysti vastattava, ja kohteliaasti sen tekevätkin, kysyjien typeryyttä moittimatta. Sitä on oikeastaann hauska seurata, mutta ennen pitkään siihenkin kyllästyy.

Eipä silti, kaukoviisaallekin saattaa tulla erehdyksiä, vaikka asiat olisi kuinka tarkkaan mietitty etukäteen. ”Mutta sitten asiat saattavat huvikseen jäädä tapahtumatta, tai tapahtuvat toisin.” Niin tämä leviämisvaihe saattaa mennäkin. Mutta enimmäkseen siksi, että suosituksia ei noudateta tai niiden käyttöönotossa tarpeettomasti viivytellään. Siinä ei sitten kaukoviisauskaan auta, ellei vaihdeta suosituksia määräyksiksi.

Eiköhän se kaukoviisaus kuitenkin ole älykkäämpää kuin jälkiviisaus. Nääs mä meinaan vaan!

30.11. 2020 Paavo Luokkala

Eletään kuin viimeistä päivää

Korona-virus leviää pitkin maailmaa ja niittää ihmishenkiä kuin heinää vaan. Mieleen tulee sata vuotta sitten kymmeniä miljoonia tappanut Espanjan tauti.

Tauti ei suinkaan ollut peräisin Espanjasta. Nimi tulee siitä, että se aloitti Euroopan valloituksen sieltä päin. Tauti havaittiin (tai tunnistettiin) ensi kerran maaliskuussa 1918 yhdysvaltalaisella sotilasleirillä, mutta alkuperä ei liene tiedossa. Heinäkuuhun mennessä se oli levinnyt pandemiana ympäri maailmaa tartuttaen miljardi ihmistä. Kuolleita arvioidaan tulleen 50 – 100 miljoonaa.

Suomessa tauti vaati noin 20 000 kuolonuhria, pienessä maassa varsin paljon. Esim Helsingissä hautoja ei ehditty kaivaa samassa tahdissa kuin vainajia piti kuopata, ja hautausmaatkin kävivät ahtaiksi. Pandemia karttui kolmessa aallossa.

Tautiin kuoli enimmäkseen muutoin terveitä nuoria aikuisia. Kun parannuskeinoja (esim. rokotteita) ei ollut, monet elivät kuin viimeistä päivää. Juhlia järjestettiin sen kuin ehdittiin, ja kun juhlinta päättyi, vetäydyttiin kuolemaan. Elettiin siis kuin viimeistä päivää.

Sietäisipä varoa moista, mutta ei aina näytä siltä. Juhlimista rajoittavia ohjeita paheksutaan, ja monet viittaavat niihin kintaalla. Kaikki eivät piittaa, vaikka varovaisuus on helppoa, eikä maksa mitään: turvavälit, käsihygienia, hengityssuojaimet, lähikontaktien välttäminen, hulvattomasta juhlimisesta luopuminen. Sairastuneet ovat enenevästi olleet muuten terveitä nuoria aikuisia. Kuten sata vuotta sitten.

Paljon ei lohduta sekään, että tyhmimmästä päästä tässä vainajia eniten tulee.

24.11. 2020 Paavo Luokkala

Salmiakkia apteekista

Tämä saattaa olla vanha tuttu juttu, mutta niin vain meille kävi, veljelleni ja minulle. Olimme Tornion apteekissa salmiakkiostoksilla pennit kourassa. Farmaseutin kysymykseen ”mitäs pojat”, isoveli ilmoitti, että kymmenellä pennillä salmiakkia.

Farmaseutti haki tikkaat, kiipesi salmiakkipurkille ja pussitti ostoksen, kysyen samalla, tuleeko sinullekin kymmenellä pennillä salmiakkia? Vastasin, että ei.

Apteekkihenkilö tuli alas, siirsi tikkaat syrjään ja hoiti veljen kanssa lain mukaisen kauppa-aktin.

Veli meni ovensuuhun ja minä jäin tiskin ääreen. Niinpä farmaseutti kysyi, että mitäs sulle? Viidellä pennillä salmiakkia! Eipä yleisöpalvelija siitä tykännyt, mutta hoiti silti hommansa.

Nykyisin salmiakkia taitaa saada melkein mistä kaupasta hyvänsä, mutta oikeita lääkkeitä ei. Niinpä on uusittu liki viralliselta taholta ehdotus, että apteekkialalle pitäisi saada kilpailua, ja salmiakin ohella myös lääkkeiden myynti sallia muillekin kaupoille, jotta hinnat halpenisivat. Apteekkilupien haltijat pistävät tietysti hanttiin, pelkäävät nääs, että hinnat vain nousisivat, kun heikkenevää kannattavuutta pitäisi paikata hintojen nostolla. Outo pelko! Kaipa lääkkeet hankittaisiin mieluummin huokeammista liikkeistä kuin vanhoista apteekeista.

Apteekkarit arvelevat myös, että alan valtaisivat ulkomaiset suurketjut. Samalla viitataan surkeasti epäonnistuneeseen taksien kilpailuttamiseen.

Mutta eiväthän taksivapautusta sössineet mitkään ulkomaiset tahot – osataan täällä munata ihan kotimaisinkin voimin.

Veikkaan, että apteekkeja lupien nojalla perustaisivat ennen muuta S- ja K-ryhmä marketteihinsa ja kenties myös Lidl jo ehkä Tokmanni, mahdollisesti jopa Ärräkin.

Käteväähän olisi hankkia rohdot muun kauppa-asioinnin kanssa saman katon alta, kuten viinaksetkin, kun Alko löytyy joka marketin kupeesta. Viinaan ei tosin vaadita reseptiä. Lääkkeisin kai kuitenkin myös vapaamman kilpailun oloissa.

17.11. 2020 Paavo Luokkala

Että tekee hyvää!

Nenäpäivän tuotto oli runsaat 3,3 miljoonaa euroa. Se menee luotettaviksi tiedettyjen järjestöjen, kuten Unicefin, Kirkon Ulkomaanavun, Solidaarisuuden, SPR:n ym. jakamina maailman lasten hyväksi.

Apu tulee suureen tarpeeseen – niin suureen, ettei se tarpeeseen nähden ole paljon mitään, ei vaikka se olisi tuhatkertainenkin. Mutta aina se on tyhjää parempi. Jos yksikin ihmishenki saadaan pelastetuksi, se on aina ihmishenki. Kerätyllä summalla toki pelastetaan satoja, ellei tuhansia.

Jo kahdella kympillä saadaa 20 000 litraa puhdasta vettä, joka on kaiketi tärkeämpikin kuin ruoka tai koulutus.

Aina avun antaminen antaa hyvän mielen antajallekin. Sanassakin sanotaan, että iloista antajaa Jumala rakastaa.

Toivottavasti tämä ilo ei kuitenkaan paaduta meidän hyväosaisten omaatuntoa. Sen kolkutusta voi vaimentaa liittymällä vaikkapa noiden mainitsemieni järjestöjen kuukausilahjoittajaksi. Jos lahjoittaa kaksikymmentä euroa kuukaudessa, 240 000 litraa puhdasta juomavettä vuodessa menee janoisten elvytykseen.

Parempi olisi tietysti jos löytyisi kunnon pohjavettä ja siihen laittaisi kaivon pumppuineen. Mutta on pidettävä huolta myös kaivon ja pumpun huoltamisesta. Bangladeshiin tehtiin Suomen kehitysyhteistyörahoilla muistaakseni 20 000 kaivoa vuosikymmenet sitten. Muutaman vuoden päästä yksikään niistä ei toiminut. Lahjoitusten perille viejillä täytyy pitää huolta lahjoitusten efektiivisyydestä. Muuten se uhkaa mennä haaskioon, vaikka ei keinottelijoiden taskuihin livahtaisikaan.

Liittykää silti luottavaisin mielin kuukausilahjoittajien joukkoon!

14.11. 2020 Paavo Luokkala

Ikävä lunta

Mistä tietää olevansa melko iäkäs? Esimerkiksi siitä, kun muistaa vielä sellaisen ajan, jolloin huonekalut saattoi ostaa valmiiksi koottuina. Tai siitä, kun posti jaettiin kahdesti päivässä joskin lauantaisin vain kerran. Posti oli silloin vielä oikea posti, eikä se taida palata, vaikka kuinka toivoisi.

Sellainenkin aika oli, kun näihin aikoihin jo ruvettiin katselemaan, missä kunnossa sukset ovat, ja eikös nyt kohta pääse hiihtämään. Joskus nääs näilläkin leveysasteilla pääsi ladulle jo näihin aikoihin, ja ihan varmasti senkin muistan – hohh-hoijaa!

Tämä viimeksi mainittu tuli ajankohtaiseksi, kun kerrostalomme pihaan tuli siirtolava, johon saattoi tarpeettomaksi käyneen roinansa kipata. Siispä kävin suksivarastossa tutkimassa tilanteen.

Metsäsukset sauvoineen lähtivät – eihän näillä kymmenillä enää ole välttämätöntä umpihangessa tarpoa, eikä sellaista kaiketi näille main taida koskaan enää tullakaan. Yhdet sukset (ns. kilpasukset, muka) jätin siltä varalta, että Kaupin maastoon joskus ilmestyisi edes jossain määrin kunnollinen hiihtolenkki, kuten Kilpaviitonen nousuineen ja laskuineen. Sellaista ei tosin ole viime vuosina ilmennyt.

Lunta siis on ikävä. Mutta niin on varmaan hiihto- ja muiden talvilajien kisoja järjestävillä seuroillakin. Kainuussakaan ei tämänvuotista lunta ollut viime viikonvaihteen cup-kisoissa. Syksyn viime kukat kukoistivat ladun varressa.

Rohkenen epäillä, ettei Salpausselän kisoja enää pitkään voi järjestää, ettei MM-kisoja sinne kannata haikailla. Ehkä jonnekin Lappiin päin sitten.

Ken elää, hän näkee.

12.11. 2020 Paavo Luokkala

Blogistille ankeat ajat

Köyhää aikaa sanan säilän heiluttajille näkyy olevan tulossa, kun maailman suurin valehtelija sai potkut. Ketä nyt enää ivailisi, sanokaa, jotka tiedätte!

Suurin ja mahtavin valehtelija, puhui, twiittasi tai muuten vain hölmöili virantoimituksessaan keskimäärin 13 kertaa päivässä. Washingtonin sanomat otti vaivakseen seurata Donald Trumpin edesottamuksia ja selvittää mikä on oikeasti ja todistetusti totta. Kolmetoista valhetta päivässä, siis keskimäärin. Ja kaikki ne valheet menivät tiedotusvälineisiin, kunnes vasta viime viikolla arvostetuimmat tv-kanavat keskeyttivät istuvan presidentin puheen lähetyksen, kun valhe meni niin paksuksi, ettei kanavaan mahtunut.

Trumpia ei auttanut, vaikka hän sai tukea sellaisilta demokratian esitaistelijoilta kuin Kim jon Unilta, Viktor Orbanilta ja Recep Tayyip Erdoganilta. Demokratia hänet presidentiksi nosti ja myös valtaistuimelta pudotti, vaikka hän koko virkakautensa taisteli demokratian kukistamiseksi. Ja sitä taistelua hän todennäköisesti tyhmyyttään

jatkaakin, kunnes uusi presidentti on virkavalansa vannonut.

Saattaa olla, että Trump alkaa tuntea olonsa niin turvattomaksi, että päättää hakea turvapaikkaa jostakin. Eipä olisi ihme, vaikka hänen silmänsä osuisi Suomen kohdalle, mutta varmaankin Jussi Halla-aho kumppaneineen tekee kaikkensa tällaisen terroristin pyrkimyksen torjumiseksi.

Siinä uskossa elän, kun Jussihan puhuu aina pelkkää tosiasiaa – vai kuinka se nyt menikään?

8.11. 2020 Paavo Luokkala

Verotiedot julki

Eilen olisi voinut lehdistä lukea naapureiden tai ainakin ökyrikkaiden verotiedot – olisi voinut, jos ne olisi julkaistu. Vaan ainakin Sanoma Oyj:n lehdet pistivät hanat kokonaan kiinni, koska verottaja salli joidenkuiden varakkaiden kieltää jakamasta omia verotietojaan lehdistölle.

En ole tietääkseni ollut erityisen kateellinen kenellekään. Kaveripiiriini kuuluu monia multimiljonäärejä, ja hyvin tullaan keskenämme toimeen. Eipä me juuri koskaan veroista puhuta, ja jos puhutaan voidaan olla sovinnossa eri mieltä. En ole myöskään kyllin utelias, että haluaisin kurkkia toisten tienestejä. Ei meillä ole rikkaita liikaa, eikä kai tarpeeksikaan. Köyhiä kyllä on yli kotitarpeen.

Mutta kyllä rikkaittenkin pitäisi rakastaa tai ainakin sietää veroja. Niillä pidetään yllä hyvinvointia niillekin, jotka eivät voi sitä ostaa.

En siis ole kiinnostunut toisten rikkauksista, joten olen harvoin edes päällisin puolin silmäillyt verotietoja lehdistä. Mutta sitäkin kiinnostuneempi olen julkisuudesta ja avoimuudesta. On sietämätöntä, että verottaja sallii eräiden salata, kuinka paljon he maksavat veroja vai maksavatko ollenkaan. Näistä asioista pitäisi saada keskustella, siis siitä, mikä on oikein ja kohtuullaista ja mikä taas ei ole. Sen pitää olla avointa ja kaikille sallittua, myös kateuden riivaamille.

Kansanedustajat hei! Säätäkää verojulkisuudesta vaikka laki, jos muu ei auta.

Paavo Luokkala

Äänet ja äänten laskut

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat aina jännä juttu, tällä kertaa kaiketi jännemmät kuin koskaan.

Toki vanhastaankin tiedetään, että vaaleja ei välttämättä voita se, kumpi ehdokkaista saa enemmän ääniä. Ehkä ei nytkään. Nääs kun Donald Trump ilmoitti jo ajat sitten, että hän ei hyväksy kilpailijansa valintaa.

Esimakua saatiin jo sunnuntaina, kun Texasin republikaanit vaativat, että 100 000 ääntä on hylättävä, koska demokraattinen vaalivirkailija oli sallinut äänestämisen autokaistalla. Se sallittiin kyllä kymmenellä paikkakunnalla, mutta hylkäysvaatimus näköjään koski vain demokraattisra virkailijaa.

Saattaa olla, että Trump on käyttänyt konsulttinaan ihailemaansa itsevaltiasta Vladimir Putinia, joka taitaa kaikki ääntenlaskennan salat. Naapurimaassa on totuttu siihen, että hallitseva valtias voittaa aina saaden joskus yli 100 % äänistä.

Amerikassa tuo hylkäysvaatimus, kuten myöhemmätkin kähminnät, menevät korkeimpaan oikeuteen, jonka jäsenistössä on republikaanienemmistö. Tuomarit tosin vakuuttavat, että heidän ohjenuoranaan on vain laki eikä mikään muu. Miksihän muuten kukin vallassa istuva nimittää tuomareiksi aina omat hengenheimolaisensa, joiden ei odoteta rupeavan niskuroimaan nimittäjäänsä vastaan.

Mutta jännitetään nyt ensin vaalitulosta ja vasta sitten ääntenlaskentaa, joka voi kestää useammankin kuukauden. Siellä ei nääs ole totuttu sellaiseen käytäntöön, että demokratiassa tulos selviää jo vaalipäivän iltaa.

Yhdysvaltain kansakunta on entistä pahemmin hajalla. Siitä ei hyvää seuraa, mutta toivottavasti ei kovin pahaakaan, vaikka trumpilaiset ovat ahkerasti tehneet käyneet aseostoksilla.

Paavo Luokkala

Valokaaresta tukkatuuleen

”Mitä siitä, jos mä lopuin, kussa aloin, mutta silmänräpäyksen valokaarin yössä paloin…”

Kerran (taas) lausuin pyynnöstä L. Onervan Kiitoslaulun elämälle, ja (taas) siitä tykättiin. Seurueeseen kuulunut insinööri kuitenkin alkoi selostaa, että ei se valokaari nyt noin mene, eikä ihan menekään.

Saattaa olla, ettei neiti Onerva Lehtinenkään valokaaren synnystä ja kestosta kaikkea tiennyt, mutta, mutta kauneudesta sitäkin enemmän: ”Hetken hehkuin, liekkisydän, aurinkona maailman oman, tunsin kauneuden kaipuun, rakkauden rajattoman…” En siis ruvennut inttämään insinööritieteistä, kun ymmäärrän minäkin kauneudesta enemmän kuin sähkötekniikasta.

Tulinpa kuitenkin ajatelleeksi, että varmaan muillakin lyyrikoilla voi olla vähän saman tapaisia ”lapsuksia”. Onervan heila Eino Leino kirjoittaa rakastetussa runossaan: ”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu…” Ruislintu-nimistä siivekästä nyt ei ole, kun kyse on ruisrääkästä, joka nyt ei kuulosta kovin runolliselta.

Samassa runossa Leino tunnelmoi: ”Kaskisavuun laakso verhouu…” Tuskinpa kaskea voitiin polttaa, kun tähkäpäät alkoivat olla valmiita korjattaviksi, joten eivät ne nyt oikein samaan kesäyöhön sovi. Mutta kaunista on.

Edesmennyt ystäväni Eero Vanhatalo kertoo Irtonainen-runossaan kuinka tanssilattialla tapaamansa irtonainen nainen ”hurmas tukkatuulin, houkuttavin huulin…” Kyllä minäkin olen houkuttaviin huuliin ja tuulitukkiin saattanut ihastua, mutta mutta… Päästä saattaa kyllä kuvaannollisesti höyryä nousta, mutta että tuultakin?

Olen ajatellut keksiä kauneudesta vielä jonkin insinööriä kummastuttavan asian ja esittää sen tämän tietäjän kuullen houkutellakseni hänet osoittamaan, että ihan väärin runoiltu. Näin pääsisin kinaamaan runoilijan vapaudesta hurmata yleisönsä kauneudella. Saas nähdä onnistunko.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että toki tämäkin insinööri kunnon ihminen on ja tykkää kuunnella runojakin. Mutta minkä hän sille mahtaa, että hänen mielestään jokin ei tekstissä aina ole ihan insinöötiedon mukaista.

Paavo Luokkala

Riitaa ja ristiriitaa

Usein kuulee väiteltävän mm. maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta. Maahanmuuttokriittiset (= -vastaiset) toistavat usein (= aina), että hädänlaisia pitäisi auttaa sinne, missä he ovat.

Kysymys kuuluu: Miten te viette Afrikan aavikoille puhdasta vettä, josta siellä on huutava puute? Vastaväite: Sinne voisi rakentaa kaivoja! Ja sen vastaväite: Kun sieltä Saharan kaivosta ei tule vettä, ja jos tulee, niin suolavettä.

Onhan kyllä totta, että hädässä olevia on melkein enimmäkseen syytäkin auttaa heidän omilla asuinsijoillaan, mm. Afrikassa. Mutta ne jotka sitä äänekkäimmin todistavat ja vaativat, vastustavat kehitysavun antamista ja ainakin kasvattavista, jotta heidän vaatimuksensa voitaisiin toteuttaa.

Ja kuuma tosiasia on, että me täällä alhaisen syntyvyyden maassa tarvitsemme kipeästi maahanmuuttajia. Ja yhtä kuuma asia on maahanmuuttajien kouluttaminen ja kotouttaminen. Ja vieläkin kuumempi asia on, että heidän on sallittava säilyttää oma kulttuurinsa ja uskontonsa.

Entäs se ilmastonmuutos? Monet vähättelevät meidän saasteitamme, kun isot maat puskevat ilmaan, vesiin ja maastoihin kaikenlaista törkyä. Kyllä meidän on saatava ajaa polttomoottoreilla ja poltaa turvettä ym., kujn ei siihen maailman mitassa ole suurtakaan merkitystä.

Mutta kun se iso saastuttaja kysyy: Mitäs te itse olette tehneet ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi? Jos ei itse ole mitään tehty, niin hankala on vaatia sitä muiltakaan.

Parasta, eli välttämätöntä, on hoitaa kukin osuutensa – meinaan nääs!

Paavo Luokkala

Ero

Brysselissä on menossa eroneuvottelut Britannien ja Euroopan Unionin kesken. Nyt ne näkyvät olevan kriisissä.

Brittien pääministeti Boris Johnsonin päässä tuntuu olevan sekaisin muutakin kuin tukka. Hän tuntuu olevan siinä käsityksessä, että EU on eroamassa Britanniasta eikä päin vastoin. Siinä uskossa hän esittää päättömiä vaatimuksia muulle Euroopalle.

Epäselväähän tosin on, onko eroon menossa koko Yhdistynyt Kuningaskunta vaiko pelkästään Englanti. Ainakin Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa, kenties Walesissakin, tuntuu olevan se käsitys, että ero on vahingollinen.

Mieleen tulee vanha suomalainen sananlasku: ”Kuka siitä kärsii, jos sika kuppinsa kaataa?”

Ehkäpä Johnson kuvittelee, että hänen johtamansa maa on edelleen Brittish Commonwelth.

Kansanäänestyksen alla briteille kerrottiin valheita toisensa perään, ja niihin uskoneet äänestivät maansa eroon. Johnson on edelleenkin valheidensa vanki, eikä vieläkään ole havainnut, että valehtelemisessakin pitäisi olla jokin tolkku.

Neuvottelut päättynevät sopimuksettomaan eroon, mistä on EU:le vahinkoa (ja myös Suomelle) mutta ei likikään niin paljon kuin briteille itselleen. Sitä paitsi Britannia joutuu sopeutumaan siihen, että viime kädessä brittien kuitenkin pitää noudattaa melkein kaikkea, mitä EU:ssa päätetään, eikä heillä itsellään ole nokan koputtamista. Niin se käy, Latvian poika Boris!

Paavo Luokkala

Elävä marttyyri

Kun venäläin en oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi selvisi myrkytyksestä hengissä hänestä tuli elävä marttyyri. Yksinvaltiaiden pitäisi tietää, että murhayrityksestä elävänä selviytynyt marttyyri on tästä eteenpäin vaikeampi ja vaarallisempi kuin kuollut marttyyri.

Navalnyi on toipumassa Saksassa ja aikoo ehdotomasti palata Venäjälle, mihin hänellä maan kansalaisena on oikeus. Toipuminen kestänee vielä pari kuukautta, mutta lienee sen jälkeen Moskovassa vahvassa iskussa duuman vaalien lähestyessä ensi vuoden syyskuussa – ellei Vladimir Putin sitten aikaista vaaleja. Se voisi olle Navalnyin kannalta oikeastaan hyväkin, kun epäonnistunut yritys murhata hänet on vielä tuoreessa muistissa. Kun myrkytyys oli paljastunut pidettiin paikallisvaalit tuoreeltaan ja Putinin joukkue menestyi niissä kehnosti.

Elävän marttyyrin vaarallisuus ei päde ihan kaikissa tapauksissa. Muslimiterroristien suhteen asia on aivan toisin päin: surmattu terroristi pääsee taivaaseen juhlimaan neitseiden kanssa, elävänä kiinni otetusta tulee toivoton luuseri, jolla ei ole taivaaseen eikä netseiden syyliin mitään asiaa.

Siksi oli viisasta, että Turun puukotusjupakassa ei terrosistia ammuttu hengiltä – kuten vaikkapa Ranskassa käy kaiketi aina. Puukottaja otettiin kiinni ja suomalaisen tuomioistuimen eteen. Uhka vähenee vaikkei postukaan.

Paavo Luokkala

Vastuun kantoa?

Pääministeri kyseli jokin aika sitten, eikö yritystenkin pitäisi erityisesti näin kriisiaikana kantaa yhteiskuntavastuuta. Aiheen siihen antoi UPM:n päätös lopettaa Kaipolan paperitehdas.

UPM:n johto vastasi, että yritysten pitää kantaa vastuuta liiketoiminnasta, ei yhteiskunnasta – eikä muuten henkilöstöstäänkään. Eikö UPM:n ”liiketoiminnasta vastatessaan” olisi pitänyt havaita jo ajat sitten sanomalehtipaperi kysynnän väheneminen, ja pitänyt jo ajat sitten ryhtyä kehittämään uusia tuotteita- Siihen firman resurssit olisivat kyllä riittäneet.

Toista on UPM:ssäkin ennen, patruunoitten aikaan. Walldenit kantoivat yhteiskuntavastuuta(kin) mm. tukemalla henkilökuntansa asumista, vapaa-ajan- ja virkistystoimintaa ja kaikenlaista muutakin.

Industrialismin Suomeen tuoneella Finlaysonilla oli oma lastentarha, koulu, sairaala, posti, kirkko ym. Ilmankos Iisakki Nieminen Puuvillatehtaankadulla kotia kohti kävellessään mietti, mahtaako olla olemassa myös puuvillatehtaan taivas ja puuvillatehtaan helvetti. Jaa, no – ehkä ne olivat molemmat tehtaan sisällä.

Monet yritykset ovat ilman pakottamista ryhtyneet kantamaan vastuuta taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Se on paitsi kunniallista myös kannattavaa, kun hiilineutraaliuden tavoittelemisessa on osaamista avata uudenlaista liiketoimintaa. Sellaista vaativat myös kuluttajat ja muut asiakkaat ja osakkaat.

Vaan eipä sellaista kaiketi oivallettu siellä Yhtyneillä Paperitehtailla, josta sitten tulikin Köyhtyneet Pepritehtaat.

Paavo Luokkala

Joulupukkia ei nyt nähdä

Varsinkin englantilaiset ovat tavallisesti lentäneet suurin joukoin Suomen Lappiin tapaamaan joulupukkia. Tällä kertaa siitä ei nyt näköjään tule mitään.

Suomen hallitus on luvannut ja luvattuaan yrittänytkin pelastaa Lapin matkailuelinkeinon ja varsinkin joulusesongin koronan kynsistä. Mutta ei siitäkään näköjään nyt tule mitään.

Brittiperheitä on lentänyt monen monta koneellista Rovaniemelle – ja muuallekin Lappiin aina joulun alla noin kolmeksi vuorokaudeksi. Sen hallitus lupasi pelastaa, mutta mitä päättivätkään!

Matkalaisilla pitää olla virustesti sekä englannissa ja tuloksesta riippumatta myös Suomessa. Ja päälle muutaman päivän karanteeni tulosta odotellessa. Ja siinäpä se joululoma menikin.

Noilla määräyksillä ei varmasti yksikään perhe lähde joulupukkia morjenstamaan.

Matkailu työllistää satamäärin lappilaisia ja muualta tulleita sesonki työntekijöitä sitäkin enemmän. Nyt tämä miljardiluokan liiketoiminta uhkaa romahtaa ja näillä eväin uhka toteutuu taatusti.

Että sellainen pelastus!

Paavo Luokkala

Ehkä kannattaisi yrittää

UPM on päättänyt lopettaa Kaipolan paperitehtaan kannattamattomana. Samalla sammuu viimeinen sanomalehtipaperia valmistava kone Suomessa.

Pääministeri Sanna Marin on moittinut UPM:n päätöstä yrityksen yhteiskuntavastuun puutteesta. Hänen tietojensa mukaan Kaipola olisi kannattava tehdas.

Pääjohtaja Jussi Pesonen on kiistänyt Marinin tiedot. Tv-haastattelussa hän arvioi, että metsäteollisuuden asioita ei alan ulkopuolella oikein ymmärretä.

Ottamatta kantaa Kaipolan kannattavuuteen esitän omana arvionani kuitenkin, etteipä metsäteollisuusbisnestä ymmärretä oikein alan sisälläkään. Pitkäjäteisyyttä tuntuu puuttuvan teollisuudessa, jossa investoinnit tehdään eityisen pitkällä tähtäyksellä.

Itse arvelin jo pari-kolme vuosikymmentä sitten, että sanomalehtipaperin kysyntä maailmalla alenee jyrkästi lähivuosikymmeninä. Niin on käynyt.

Tässä olisi UPM:lläkin ollut parikymmentä (ainakin kymmenen) vuotta kehitellä uusia bisneksiä Kaipolankin varalle. Se näköjään on laiminlyöty.

Sellu on siitä jännä tuote, että siitä voidaan jalostaa hämmästyttävän paljon mitä erilaisimpia tuotteita. Paikoin niitä kehitelläänkin ilmeisen menestyksellisesti.

Olisikohan niin, että jos jonkin tuotteen kysyntä on juuri nyt vähäistä, eikä liikevaihtoa juuri nyt saada kuin vaikkapa 50 miljoonaa euroa vuodessa, ei sellaiseen vaivauduta paneutumaan eikä ajattelemaan, mitä kysyntä olisi kymmenen vuoden päästä. Kun on totuttu miljardeihin, tuntuvat miljoonat pähkinän kokoisilta. Olen kuullut, että tuollaisia hankkeita on ”liian vähäisinä” hylätty.

Sellua maailmalla riittää, ja sen tuotanto kasvaa huimasti Suomessakin. Näköjään uskotaan, että siitä saataisiin muutakin kuin sanomalehtipaperia. Paitsi UPM:ssä.

Paavo Luokkala

Korvamato

Varmaan melkein jokaista on joskus kiusannut korvamato, eli sama musiikkikappale soi pahimmassa tapauksessa päiväkausia päässä, eikä siitä meinaa päästä millään eroon. Eikä tahdo myöskään käsittää, miksi juuri tämä kappale alkaa riivata.

Tässä yhtenä aamuna heräsin korvieni välistä kuuluvaan Edelweissiin. Mitenkään en voinut käsittää miksi, juuri Richard Rodgersin sävelet ja sanat alkoivat piinata, kun ei se nyt koskaan ole kuulunut erityisiin suosikkeihini. Tekstin mukaanhan tämä alppiruusu tervehtii joka ikinen aamu, että ehkä juuri siksi.

No, muutaman päivän päästä pääsin siitä sentään eroon, kun jossain näin Keihäsmatka-leffan mainoksen. Ja niinpä päässäni alkoi hurista Juha Watt Vainion Seiväsmatkat. Aktiivisesti siitä eroon pyrittyänä, sain sen vaihdetuksi Vainion Janatuisen haitarijatsiin, ja onhan se sentään vähän hauskempi. Nyt ollaan jo Vainion Albatrossissa…

Saas nähdä, milloin pääsen vaihtamaan Helismaahan ja Leskiseen?

Eihän tämä korvamato sentään ihan tappava ole kuten vaikkapa tinnitys. Rouvaa vaivasivat aikansa heinäsirkat. Ja onhan se sillä lailla hyvä, että ei näillä kymmenillä sirkkojen siritystä muutoin kuulekaan.

Mutta pahempi juttu oli kun sirkat vaihtuivat sirkkeliin. Kuulosuojaimillakaan sitä ei pysty vaimentamaan.

Onhan se sentään elämän merkki näin korona-aikaan. Meinaan kun sirkkelin kanssa sentään joku on työntouhussa. Toivottavasti se ei kuitenkaan vaihdu pajavasaran kalkkeeseen.

Paavo Luokkala

Allsång???

Tv-ohjelmien tarjonta on yleensä kesäisin köyhää. Uusintoja uusintojen perään, iänikuisia Agatha Christien neiti Marpleja ja Hercule Poiroteja, Beckejä ja Wallandereita – sinänsä kohtalaisen hyviä kyllä, mutta kaikki jo hyvin muistissa, kun ne nähtiin jo viime kesänä ja sitä edellisenäkin. Uusia ei ymmärrettävästi enää tule.

Sama juttu monien suomalaisten sarjojen osalta. Mutta kun nekin jo muistetaan. Ja ihmiset ovat erityksissä tai etäällä toisistaan elleivät sitten altistumisvaarassa.

Tarjonnan pohjanoteeraus taitaa olla Allsång på Skansen. Miksi kummassa Yle on mennyt ostamaan ruotsalaisen yhteislauluohjelman, jossa ei tietenkään edes ole yhteislaulua??? Biisit ovat suomalaisyleisölle täysin tuntemattomia, joten kotonakaan ei voi laulaa mukana. Entäpä ne suomenkieliset ”juonnot”, joista niistäkään ei tavallinen kuolevainen saa tolkkua!!!

Tammerkosken sillalla olisi aivan eri juttu, vaikkakin sitten ilman mukana laulavaa toriyleisöä, kun tv:n ääressä saisi laulella vaikkapa perhepiirissä tai tuttavien kanssa.

Kun suomalaisilla(kin) artisteilla on keikkapula, niin luulisi olevan aika helppo polkaista nopeasti käyntiin tuorettakin ohjelmaa.

Ihmettelan vallan kauhiast ja olen niinku klapil päähäl lyäty!

Paavo Luokkala

Hybridi-malleja

Hybridi-malli on nyt(kin) ollut huudossa. Nyt en puhu autoista, joissa hybridi voi olla vain veronkiertomalli. Meinaan, kun ostaa hybridiurheiluauton, ja ajaa aluksi vain muutaman sata kilometriä akulla, ja siirtyy sitten ilmaa saastuttamaan bensiinillä, lopullisesti, niin auton sai kuitenkin parikymmentä tonnia halvemmalla, kun autovero putosi.

Koronan torjunnassakin hallitus lanseerasi hybridi-mallin, eli tehdään sitä ja tätä yhdistelemällä, saadaan todennäköisesti hyvä tulos – kuten saatiinkin.

Taudintorjunnassa siirryttiin niin työelämässä kuin opinnoissakin etä-hommiin, josta nyt on palattu taas työpaikalle ja kouluihin.

Taka-askelko vai edistystä? Mielestäni edistystä. Etätyö sopii monille ja monenlaisiin tehtäviin, ja hyvä niin. Mutta siitä puuttuu työpaikan yhteisöllisyys, työkaverit, joilta saa hyödyllistä palautetta välittömästi, uusia ideoita tai muuten vain virkistävää seuraa.

Työelämästäni muistan, että parhaat ideat syntyivät yhteisissä kahvituokioissa tai vaikkapa tupakalla käydessä, paremmat kuin aamupalavereissa, siis vapaamuotoisessa kanssakäymisessä. Ja ystävyyskin varmaan syveni – paitsi, että aina jotkut paheksuivat tupakkataukoja, yleensä suotta.

Hybridi-mallin mukaan etätyö ja porukkatyö vaihtelevat työn laadun, ajankohdan ja henkilökohtaisten ominaiuuksien tai tarpeiden mukaisesti. Niin se toimii.

Koulussa se ei kyllä toimi, joko ollaan koulussa tai sitten kotona – mieluiten koulussa, jossa sosiaalisetkin taidot kehittyvät.

Eiköhän sitä hybridimallia voine soveltaa pandemian torjunnassakin. Hengityssuojainta käytetään paikoissa, joissa se on hyödyllinen, ilman pakkoa ja sakkoa.

Paavo Luokkala

Kauhukammio

Tampereen tavara-aseman virastotalo on saatu siirretyksi uudelle paikalleen Ratapihankadun tieltä. Se mitä asemakaavalla suojellusta rakennuksesta on jäljellä, eli pelkät seinät, säilyi näköjään koko lailla ehjänä. Minua ei olisi erityisesti harmittanut, vaikka olisi hajonnutkin.

Se siitä. Jäljellä on monia arvoituksia, kuten lopulliset kustannukset – kun sen pitää rakentaa sisältä kokonaan uudestaan, eikä siitä rahanmenosta taida olla mitään varmaa tietoa. Arveluita on sitäkin enemmän, mutta kalliiksi kaiketi tulee.

Asiaa mutkistaa se, että kukaan ei tiedä, mitä sillä torsolla oikein tehdään. Mutta ei kai sen ole väliä. Koska varmaankin kaupungin talous on priimäkunnossa, kun tällaista suojelua harrastetaan. Terveydenhoidossahan ei tietenkään ole erityisiä tarpeita, ei myöskään vanhushuollossa, lasten päivähoidossa, koulutuksessa, katujen ja muun kunnallistekniikan ylläpidossa, eikä missään muussakaan. Kunnallisveroprosenttia ei tarvitse tarkistaa, ellei sitten alaspäin.

Olisi minulla yksi ehdotus rakennuksen käyttöä ajatellen. Kaupungistahan puuttuu kauhukammio, ja tavara-asema sopisi arkkitehtuuriltaankin siihen. Tässä muutamia ajatuksia kauhukammion ohjelmaksi:

Non-stop-filminä näytettäisiin parhaina paloja kulttuurihistorialtaan arvokkaan Morkun kaameasta purkamisesta.

Samaan tapaan voitaisiin esittää kaupungin kaikkien venäläisten ja syyttömien punaisten teloituksista. Nehän eivät varsinaisesti tapahtuneet tässä ns. virastotalossa, vaan jo aikaisemmin – syystäkin – puretun varsinaisen tavara-aseman seinustalla. Tämän peltihallin kuulien puhkomia peltejähän on Museoviraston aarteistossa. Huipennuksena voitaisiin näyttää, kuinka ”virastotaloon” majoitetut julmat teloittajat vahtivat, ettei kukaan peltihalliin suljetuista raottanut mitään läpeä saadakseen raitista ilmaa tukahduttaviin oloihinsa. Jos joku erehtyi niin tekemään sai naapurirakennuksesta kuulan kalloonsa.

Kauhukammion ilmapiiri olisi sopivan kammottavasti homeelle – ja miksipä ei verellekin – tuoksahtava.

Teloituskalustoa voisi olla sopivasti esillä, vitriineissä tietenkin.

Kaiken kukkuraksi voitaisiin tunnelmaa elävöittää verisillä ruumiskasoilla pitkin lattioita.

Kauhunhuutojen ja aiheetta teloitettujen omaisten valituksista sekä pyssynpaukkeesta saataisiin kauhukammioon sopiva äänimaisema.

Tällähän jo alkuun päästäisiinkin. Menestyksestä ja lipputuloista en esitä arvioita. Enkä liioin kauhukammiolle vaihtoehtoja.

Paavo Luokkala

Neuvotteleminen on tinkimistä

Euroopan Unionin jäsenmaiden johtajat pääsivät sopimukseen korona-pandemian aiheuttamien talousvaurioiden korjaamiseen suunnattavista tuista ja lainoista sekä vielä unioinin budjetista

Kaikissa EU-maissa on riittänyt sopimuksen moittijoita enemmän kuin kotitarpeiksi. Siitä päätellen sopimus on hyvä.

Kun neuvotteluissa on 27 osapuolta (ja vielä komissio päälle) ei mikään maa voi saada tavoitteitaan toteutetuiksi. Sopimus on aina kompromissi, jota ei synny, elleivät kaikki tingi omistaan. Painostus- ja kiristyskeinot ovat vähissä.

Esim. työmarkkinoilla tilanne on aika lailla toinen. Taisi olla SAK:n puheenjohtaja Pekka Oivio, joka kuvasi umpikujaan joutumista näin: ”Kun puhe ei auta, eikä lyödä saa, niin ei muuta kuin persettä penkkiin!” Mutta lakkokin syntyy vain sopimalla ja omistaan tinkimällä. Onhan noita ikuisiakin lakkoja joitakin. Muistini mukaan Elannon hevosmiesten lakko on ollut käynnissä jo yli sata vuotta, samoin Iisveden sataman lakko. Elannolta hevosmiehet loppuivat ja Iisveden satama lopetettiin, mutta periksi ei annettu.

EU:n johtajilla ei lakkomahdollisuutta ole. Sopimuksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sen kaataminen. Siitä olisi kärsinyt koko Eurooppa ja kaikki eurooppalaiset. Neuvottelijoita ei voi kokoukseen lähettää ilman valtuuksia sopia, siis tinkiä omista vaatimuksistaan pelivaransa puitteissa. Ymmärtääkseni asiat sovittiin näin. Suomikin sai sen mitä halusi. Ja Sanna Marin neuvotteli erittäin taitavasti ja sinnikkäästi valtuuksiensa puitteissa

Suomi kuuluu Euroopan varakkaimpiin maihin ja on siitä syystä nettomaksaja, maksaa enemmän kuin saa. Onneksi on näin! Ilman EU:n jäsenyyttä emme kuuluisi näihin varakkaisiin, vaan olisimme joka suhteessa köyhempiä. Mutta emme saisi mistään tukia emmekä EU-lainoja.

Yksityiskohdista löytää kuka tahansa moittimista, mutta kokonaisuus koostuu välttämättömyyksistä. Suomikin sai kohtuudella pyytämänsä, maaseututukeakin hyväksi käyttäen. Sen käyttäminen on pitkän päälle ongelmallista, mutta senkin Marin, eduskunnan suuri valiokunta ja perustulakivaliokunta tiennevät.

Minä olen vaihteen vuoksi varsin tyytyväinen.

Paavo Luokkala

Järjetön valloitus

Viestimissä on jostain syystä muisteltu ensimmäistä miehitettyä kuulentoa 16.7. 1969. ”Pieni askel ihmiselle, suuri askel ihmiskunnalle”, tämän virkkeen minäkin sijoitin Aamulehden etusivulle, kun olin siinä hommassa ja siinä vuorossa, jossa etusivu piti väsätä. Eihän se nyt niin suuri askel ollutkaan, ei edes ihmiskunnalle.

Ei siinä silloin ollut aikaa ajatella, oliko koko meiningissä mitään järkeä. Paukku- uutinenhan se oli, julkaistava näyttävästi ja kuviakin saatiin. Muistan kyllä, että kuvien hankkiminen avaruuskapselin laskeutumisesta takaisin Maahan, tai itse asiassa mereen, oli hankalampi, vaikka olisi luullut maapallolta helpommin saavan kuvia kuin Maan kuusta. No, vaivaa nähtiin, ja onnistuihan sekin.

Kuuhun piti mennä, kun Amerikan presidentti oli niin sanonut. Tärkeää kaiketi oli päästä sinne ennen venäläisiä, jotta koko ihmiskunta näkisi, kumman suurvallan glooria sädehti kirkkaimmin.

Ihmisen suuri uteliaisuus ja määrätön kilpailuvietti vauhdittivat tarpeetonta kuussa käyntiä. Tarpeetonta siksi, että suurin piirtein kaikki tiedettiin kuusta jo muutoinkin. Onpa kuussa rampattu sen jälkeenkin, eikä asiallisesti uutta kerrottavaa ei ole kertynyt. Suottatyö on käynyt älyttömän kalliiksi.

Kuussa ei ole hyödynnettäviä mineraaleja, ja vaikka olisikin, Maahan rahtaaminen maksaisi rutosti. Kuussa jalostamiseen ei varmaan saisi koneistoa eikä työntekijöitä. Elintarvikkeitten tuottaminen ei ole mahdollista, kun kuuperä on hedelmätön eikä ilmakehääkään ole pilattavaksi.

Kukapa lähtisi sinne lomailemaankaan. Vaikka sää on hyvin ennustettavissa, se on aina kehno. Uimavesiä ei ole, ei liioin nähtävyyksiä tai kulttuurielämyksiä.

Lienenkö tavattoman tyhmä, kun en keksi kuulennosta mitään järkeä. Valloitusretki vaikuttaa typerältä: ”paskareissu, mutta tulipahan tehtyä”!

Kuu näyttää täältä maan kamaralta viehättävältä, kauniilta, lumoavalta. Läheltä siinä ei ole mitään viehättävää.

Täytynee silti uskoa, että ehkä tästä on jotain opittu. Ainakin muun avaruuden hyödyntämistä silmällä pitäen.

Paavo Luokkala

Tekijän palkka

Aamu-tv:ssä keskusteltiin tekijänoikeuksista. Teleyhtiö oli luvatta laittanut mainokseensa laulajan esityksen tai osan siitä. Tai sitten saanut sen äänitteen kustantajalta, luvatta kuitenkin. Artisti kysyi oikeutensa perään.

Keskustelu vähän ihmetytti, kun toimittajat väänsivät siitä jotenkin monimutkaisen asian. Juuri toimittajien pitäisi tietää tekijänoikeuslain sisältö. Oikeus teokseen on aina yksin tekijällä, ellei hän ole sitä kirjallisesti toiselle luovuttanut. Myös lehti-, radio-, tv-ym. -jutut ovat tekijänoikeuden suojaamia, jos ja kun ne ilmaisevat tekijänsä luovuutta tai persoonallisuutta, jolloin ne ovat teoksia, lauluista, näytelmistä, sävelmistä, kuvista, taltioduista esityksistä yms. puhumattakaan.

Laki on jokseenkin selvä. Vaikka teos tai vaikka lehtijuttu on kerran julkaistu, tekijänoikeus palautuu yksin tekijälle.

Kun offset-tekniikka tuli painotuotteisiin, juttujen varastaminen kävi helpoksi: tarvittiin vain sakset ja liimaa. Aktiiviaikoinani törmäsin tuon tuostakin tekijänoikeusvarkaisiin. Tapanani oli lähettää iso lasku varkaalle – tavanomaisesti noin kymmenkertainen normaaliin kirjoituspalkkioon verrattuna. Vaadin laskun maksettavaksi kahden viikon kuluessa ”tai tapaamme käräjillä”. Varas tiesi, että sepä vasta kalliiksi käykin. Ja palkka tuli että rapsahti.

Ilman tekijän lupaa julkaiseminen on rikos. Tekijänoikeus on tekijän palkkaa. Siitä ei kannata luopua, vaikka useissa lehtikonserneissa toimittajat ja kuvaajat ovat tästä palkastaan luopuneet älyttömän pienellä kertakorvauksella. Jos olisin ollut pääluottamusmiehenä siinä toimituksessa (kuten aikanaan olin Aamulehdessä), olisin tehnyt lujasti töitä tällaisen estämiseksi. Niin – jos…

Kun teos julkaistaan, on tekijän nimi lain mukaan aina mainittava, ellei tekijä itse ole sitä kieltänyt, jolloin sitä ei saakaan mainita (esim. salanimestä kyseen ollen, tai jos asia muuten on arkaluontoinen). Musiikista kyseen ollen valitettavan yleistä on, että vain esittäjä mainitaan, ei säveltäjää, sovittajaa eikä sanoittajaa. Eikä tarvitse olla Toivo Kärki, Teino Helismaa, Juha Vainio, tai Juice Leskinen, vaan olipa vaikka kuinka vähänkin tunnettu tekijä. Oikeus on jakamaton.

Omasta puolestani annan tässä julkisen luvan julkaista tai lainata näitä blogeja – kunhan tekijän nimi (Paavo Luokkala) mainitaan. Että vassakuu!

patevaari

Siivottavaa riittää

Hesari paljasti viikonvaihteessa, miten useat siivousfirmat pitävät palvelukseensa ottamiaan maahanmuuttajia / turvapaikan hakijoita orjinaan. Ne maksavat heille mitätöntä palkkaa jos maksavat ollenkaan. Laillisesta työajasta eikä muistakaan työehdoista ole tietokaan jne.

Kunnat, kauppaketjut ja yritykset ulkoistavat tulojensa siivouksen sitten juuri näille orjafirmoille. Surkeaa.

Asia ei ole mitenkään uusi. Itse kerroin tämäntapaisesta ”ulkoistamisesta” lehtijuttussa jo parikymmentä vuotta sitten, kun olin vielä aktiivijournalisti. Teinpä huvikseni lauluntekstinkin asiasta. Se on luettavissa klubin Runonurkasta: ”Esteri Miikkulainen”. Vilkaiskaa huviksenne!

Jo silloin totesin, että varsinkaan kunnat eivät osaa, eivät välitä, ymmärrä tai eivät edes halua ottaa selvää siivous- eivätkä muidenkaan yritysten taustoista, toimintatavoista, työn laadusta yms. Se on anteeksiantamatonta piittaamattomuutta, jonka tuhoisia seurauksia paljastuu tuon tuostakin.

Viestimien tehtävänä on paljastaa tällaiset pöyristyttävät tapaukset ja saattaa ne päättäjien tietoon, kun he itse eivät osaa, jaksa, välitä, halua niitä selvittää.

Ihmisarvo kuuluu kaikille, myös maahanmuuttajille. Loukkausten kohteiksi joutuvat usein muutkin alistetussa asemassa olevat – suomalaisetkin.

Siivottavaa tässäkin sotkussa riittää. Ja orjauttajien saattamisessa edesvastuuseen. Siinä riittää myös julkiselle sanalle valvottavaa.

patevaari

Järisyttävää luettavaa

Sodat ovat aina täynnä tuhoa, kauheuksia, julmuuksia, kärsimyksiä, verta ja suolen pätkiä. Enimmäkseen kärsimykset koituvat syyttömien ja sivullisten osaksi. Kaipa sankaruuttakin ilmenee, mutta niukemmin ja jälkikäteen. Kärsijöitä ovat myös myöhemmin sankareiksi julistetut.

Sotakirjoja on kirjoitettu määrättömästi, ja kaikki ne puhuvat samasta: saatanallista hommaa.

Näin on laita myös Timo Ensio Malmin tuoreen teoksen Tampereen sotakirja, Kalevankankaan unelmia. Poikkeuksellisen siitä tekee runollisuus, tekijäkin kun on runomies henkeen ja vereen. Lukukokemus on järisyttävä – sellainen järisyttävyys on syytä kokea. Teos on sanalla sanoen loistava. Ainakin kaikkien tamperelaisten olisi syytä tällainen elämys kokea.

Timo on ansioitunut, perusteellinen tutkija, kirjailija, tapahtumaspesialisti ja monta muuta. Siksipä tartuinkin innolla kirjaan. Osasin odottaa, että tunnettuihin asioihin tulee tekijän kynästä paljon uutta näkökulmaa, monipuolista, kiihkotonta ja elämyksellistä sovintomieltä. Keskiössä on Kalevankangas, vaikka asioita tapahtuu eri sodissa ja eri puolilla maailmaa.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen mutta erinomaisen onnistunut. Se avautuu menneiden ja elävien kertomuksista, sekä autenttisista teksteistä että tekijän puheen kautta. Kirjailijat ja runoilijat, mm. meille kaikille tutut Lauri Pohjanpää, Mika Waltari, Viljo Kajava, Kalle Päätalo, Juice Leskinen, Lauri Viita, Erkki Lepokorpi, Arvo Poika Tuominen, Lauri Letonmäki, Jussi Raitio, Oiva Paloheimo, Hannu Salama, Kari Aronpuro, Mirkka Rekola ja monet muut johdattavat lukijan tapahtumien keskelle, antavat niille sisällön ja merkityksen: sovinto, sopiminen, demokratia.

Patevaari

Haittaperunaa

Joskus sodastakin on jotain hyötyä, vaikka harvoin ja vähäistä. Ainakin Pommerin sodasta oli meille suomalaisillekin jotain hyötyä. Meinaan kun sieltä tuotiin sellainen eteläamerikkalainen ruokakasvi kuin peruna – katto nääs!

Perunasta tuli pikku hiljaa nauristakin parempi perusruoka suomalaisiin kattilakuntiin. Sitä se on edelleenkin, vaikka eihän nauriistakaan mukavaa makua puutu.

Näihin asti on luultu, että peruna olisi maukas ja terveellinen perusruoka. Varsinkin uusi peruna voinokareen ja sillin kanssa on herkkua parhaasta päästä.

Nyt joku on kuitenkin keksinyt, että varsinkin pienikokoisissa uusissa perunoissa on (tai ainakin saattaa olla) joitain haitta-aineita, ei ihan tappavia mutta jotenkin ihmiselimistöä haittaavia kuitenkin. No, niitä auringonvalon vihreiksi värjäämiähän ei kai kukaan syö – mutta että ihan valkoisissakin!

Sellaistahan se on, että melkein kaikki ruoka-aineet tuntuvat olevan vahingollisia. Uskaltaako sitä enää oikein mitään syödäkään?

Mitähän myrkkyjä lie mansikassa, herneissä ja kaurapuurossa? Nehän ovat perunan, punajuuren ja mustikan ohella tiettävästi ihan super foodia.

Pakko ottaa tämäkin riski: panna pottuhanskat käteen ja pistää perunat kiehumaan. Lääketieteen korpraalina rohkenen suositella muillekin!

Patevaari

Sikasiisti kaupunki

Aamulehdessä muuan Seppo Hautakangas sanoo, että Tampere on siisti kaupunki ja että kunnossapitoa on riittävästi. Jassoo…

Jos tässä on kysymys nykynuorisokielestä, niin olen jyrkästi samaa mieltä. ”Siisti” on sillä kielellä hyvä, ja ”sikasiisti” erinomainen. Tamperehan on todella hyvä, oikeastaan ihan ernomane. Kyä niin o.

Mutta kun jutussa puhuttiin roskista ja roskattomuudesta, niin siinä olen siisteydestä jotenkin vastaavan Hautakankaan kanssa jyrkästi eri mieltä. ”Sikasiistissä” on paino yhdyssanan alkuosalla ”sika”.

Onkohan kyseinen vastaava käynyt Tammelantorin ympäristössä saati Sorsussa vaikkapa pyhäaamuisin. Saati että olisi käynyt vaikkapa Turussa. Paha sanoa, mutta Turku on Tampereeseen verrattuna ernomase siisti. Puhumattakaan eurooppalaisista suurkaupungeista, vaikkapa Krakovasta tai Edinburghista.

Armeliaasti sanoen: Tampereella on siisteysasioissa parantamisen varaa. Kadunlakaisijat takaisin!

Patevaari

Varo työmatkalaisia!

Korona on hiipunut niin, että kieltoja on alkanut purkautua. Eihän se vielä ihan voitettu kanta ole, joten käsihygianiaa ja turvavälejä kannattaa noudattaa vaikka ihan pysyvästikin.

Hyvä näinkin, paitsi tuo helle! Vähempikin riittäisi, ettei pelkästään paikallaan istumalla tarvitse tuhottomasti hikoilla – liikuntaharrastuksesta puhumattakaan.

Itse ratkaisen sen lähtemällä pyörälenkille (kekkee kun näillä kymmenillä pitää yrittää olla) jo tuossa kuuden maissa. Mutta ei sekään ihan turvallista ole. Meinaan kun noi työmatkaliikenteessä autoilevat ja pyöräilevät ajavat hullun kiilto silmissä, saati sitten nämä sähköpotkulautailijat. Varsinkaan Mersuissa, Bemareissa ja Volvoissa ei näköjään ole jarruja eikä suuntavilkkua.

Kaikki ovat töihin lähteneet niin täpärästi, ettei mitään sääntöjä kerkiä noudattamaan. Polkupyöräilijät ilmeisesti treenaavat Ranskan ympäriajoon, ellei osa heistä sitten Giro di Italiaan tai Espanjan la Vueltaan!

Kuulokkeet pitää tietysti olla korville, ettei vain vahingossa kuule linnun laulua.

Sietääpä varoa moisia!

Patevaari

Naisia tuli – vaviskaa!

Al Holin leiriltä on päässyt kolme suomalaista naista yhdeksän alle kymmenikäisen lapsen kanssa palaamaan kotimaahansa. Eipä heitä olisi minkään lain mukaan voinut olla Suomeen päästämättäkään. Silti kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajat ovat jo kerinneet syyttää hallitusta Suomen lain noudattamisesta.

Myös puolustusvoimien ylipäällikkö on kehottanut suhtautumaan naisiin kaikella vakavuudella. Minäkin omalta vaatimattomalta osaltani olen valmis vaatimaan, että naisiin pitää aina suhtautua vakavasti. Vakavasti pitää mielestäni ottaa lapsetkin, esim. leikkimällä heidän kanssaan ja satuja kertomalla.

Kysymys on tietysti siitä, että Isis-järjestön porukkaa pitää varoa ja vahtia. Joidenkuiden mielestä tällaisia naisia myös pitää pelätä ja kauhistella. No, onhan se hyvä, että näitä naisia vastaan ollaan valmiita käymään koko suomalaisen sotakoneiston voimalla maalla, merellä ja ilmassa. Hyvä varmaan on hankkia lisää uusia hävittäjiäkin, siltä varalta, että vielä useampiakin naisia on tulossa kotiin. Kyllä siinä sitten tanner jyskää ja aitaa kaatuu.

Toistaiseksi hallitus uskoo, että rajavartiolaitos ja suojelupoliisi osaavat työnsä. Keillä onkaan syitä olla luottamatta näiden ammattitautoon? Ja mitä syitä? Kysynpähän vain.

patevaari

Maskipakko?

Lentomatkustajille on asetettu maskipakko mm. Finnairilla. Se on ymmärrettävää, kun ainakin täydessä koneessa ollaan kuin sillit nelikossa.

Joku sanoo, että jos kaikki pakotettaisiin käyttämään hengityssuojaimia kaikkialla, niin kukaan ei saisi tartuntaa. Ihan niinhän se ei käy, sillä kaiketi useimmin virus tarttuu kosketuksesta, ei niinkään hengityksestä, ainakaan jos ei pärski tai puhu suu vaahdossa.

Vaikka kaikki suomalaiset käyttäisivät kasvomaskeja, ei tauti siihen loppuisi, eikä siihenkään, ettemme koskettelisi toisiamme, ellei sitten myös rajoja suljeta. Sillä lailla kyllä tauti loppuisi, kuten muukin elämä.

Toivotaan, että tepsivä rokote valmistuisi vaikkapa vuodenvaihteeseen mennessä, niin virus olisi voitettu. Toivotaan myös, ettei cd9-virusta kovin äkkiä seuraa cd10, mikä kuitenkin on varsin mahdollista.

Siitä maskista on oireettomalle ja ei-altistuneelle enemmän haittaa kuin hyötyä, luulisin. Ikäihmisiähän sillä pitäisi tartunnoilta suojata, ei niinkään nuorempia. Meitä riskiryhmäläisiä (joita on ikäluokkana eniten) on kaikkein vähiten taudinkantajina. Silti meitä saatetaan osoitella jos liikumme paljain kasvoin. Ainakin Turussa kuulemma näin tapahtuu, ja huutelijoina ovat 20-40-vuotiaat, jotka taas tautia eniten levittävät.

Että hengitellään vaan vapaasti ja pidetään turvaväliä etenkin nuoriin ja keski-ikäisiin. Näin pesemme kätemme myös taudin levittämisestä.

patevaari2@gmail.com

Ongelmana oireettomuus

Itse asiassa on ihanaa olla oireeton näinä aikoina. Sitä on oikein pitänyt turvata viisaan hallituksemme antamien ohjeiden mukaisesti. Ja hyvin se on toistaiseksi mennytkin.

Voipa se oireettomuus joskus olla olevinaan pulmakin. Siitä kerron nyt.

Olin paljon nuorempana miehenä tutustunut minua paljon iäkkäämpään mieheen – nykyisin kai pitäisi sanoa ”riskiryhmäläiseen”. Tulimme keskenämme oikein hyvin toimeen, olimmepa sitten kaksin tai seurassa. Meillä näet sattui olemaan samanmoinen huumorintaju, jota tosin kaikki muut samassa seurueessa eivät tajunneet.

Asuin ja työskentelin eri paikkakunnalla kuin tämä papparainen, mutta jos satuin käymään hänen paikkakunnallaan, saatoin ajan salliessa poiketa tapaamassa.

Niinpä taas kerran menin hänen työpaikalleen – isohkon yrityksen omistajana, hän viihtyi työhuoneessaan jo eläkeiän ylitettyäänkin. Tapansa mukaan hän pisti alaisensa passaamaan meille kahvit, kaivoipa tarjolle konjakkipullonkin, kun sai mieleistään seuraa. Jouduin kieltäytymään, kun olin autolla liikkeellä. Se ei estänyt isäntääni ottamasta naukkuja.

Kyselin hänen vointiaan. Vain hetken hän oli hiljaa, kunnes paukautti: ”Kuule! Mulla taitaa olla toi klamydia!”

Ajattelin, että taitaapa äijällä päässä vähän heittää, vaikka en olisi uskonutkaan. Klamydia! Liki kahdeksankymppisellä. Kysäisin, mistä hän on päätellyt tällaiseen sairastuneensa.

”No hitto! Kun ei ole oireita. Siinä kuulemma ei ole!” Ja sitten me nauroimme.

Sarkasmi ja ironia ovat makeimpia huumorin lajeja. Kaikki eivät niitä taida. Mutta saman tapaisilla jutuilla me saimme joskus muut ällistelemään, emmekä ilmeelläkään paljastaneet, kuinka hauskaa meillä oli. Ja vielä hauskempaa, jos siihen yhtyi joku muukin huumorintajuissaan oleva.

Niin, oireeton siis minäkin olen. Ettei sitten vain olisi se klamydia.

patevaari2@gmail.com

Johtajuutta!

Sanna Marinin hallituksen oppositio on peräänkuuluttanut johtajuutta koronakriisin hoitamiseen. Johtajuushan on politiikassa aina jotenkin tarpeen.

Mutta kyllä siinäkin pitäisi jokin tolkku olla. Niissä maissa, joissa johtajuutta on yllin kyllin, on myös koronatartuntoja ja kuolonuhreja yli tarpeen – kaikkein eniten – kuten sitä johtajuuttakin. Esimerkiksi käyvät Yhdysvallat, Venäjä, Brasilia, Iran ym. Politiikan jättiläiset, kuten Trump, Putin, Bolsonaro & kumppanit, ovat munineet surullisen huvittavalla tavalla melkein kaikessa, myös pandemian hillitsemisessä.

Liekö tämä tieto ohittanut mm. Petteri Orpon tajunnan jälkiä jättämättä, kun hän soimaa Marinia muka strategian puutteesta ja sekavuudesta. Hänen mielestään liki kaikki on tasavallassa pielessä, eikä hän ole saanut vastauksia kysymyksiinsä. Orpoa lukuunottamatta muu kansa on kyllä kuullut pääministerin vastaukset, ja varmaan oppositiojohtajakin, mutta ehkä hänen kuullun ymmärtämisessään on toivomisen varaa.

Helsingin Sanomat esitti virologian asiantuntijoille samoja kysymyksiä kuin Orpo Marinille. Tautieksperttien vastaus oli, että näihin kysymyksiin ei ole vastauksia ainakaan tieteen piirissä.

Joka päivä tulee uutta tietoa, joka saattaa muuttaa asetelmia. Parempi on siis vain varautua muuttamaan strategiaa ja toimia tarpeen tilanteen mukaisesti, eikä vannoa ja pysyttäytyä yhden keinon nimeen, ei varsinkaan väärän. Yhtä keinoa Orpo kuitenkin vannoo vaativansa.

Politiikan tutkijat ovat kummastalleet, elleivät suorastaan kauhistuneet, kun Marin on sanonut Orpon valehtelevan. Tavan mukaan olisi ehkä pitänyt puhua ”muunnellusta totuudesta”.

Minusta valehtelun sanominen valehteluksi on ihan miehuullista ja johtajuutta!

Patevaari

Valoa näkyvissä?

Tämän päivän tai itse asiassa eilisen (perjantain) näkymien mukaan koronatunnelin päässä olisi valoa näkyvissä. Tartuntojen määrä on tasaisesti alentunut, joten ehkä pikku hiljaa päästään mekin vapaille laitumille.

Eipä tässä näillä keleillä ole nyt erityistä hoppuakaan esim. terasseille istuksimaan tuttujen ikätovereitten kanssa.

Lapissa olisi nyt sikäli kiva lomaillakin, kun hiihtokelit jatkuvat. Täällähän ei menneenä talvena lumille päässytkään. Pohjoisessa tulee lunta aina vain lisää. Sekin hyvä puoli siinä olisi, ettei itikoista varmaan ole tietoakaan.

Meille riskiryhmäläisille ei hevin anneta lupaa mennä kyläilemään, vaikka toki sitä oman harkintansa mukaan ja varovaisuutta noudattaen voisi tehdäkin. Täytyyhän meilläkin kivaa olla, ei muuten pysy terveenä. Päättelyni mukaan me sumeliuslaiset olemme monessa suhteessa aktiivista väkeä, eikä tyhjän toimuttamisessa tapahdu muuta kuin tylsistyminen.

Meidän kattilakunnassamme on pyritty liikkumaan ulkosallakin, missä kylläkään ei paljain käsin kosketa mihinkään. Vinyylihanskat eivät paljoa maksa. Tammelantorilla on käyty Hannan leivonnaisiakin maistelemassa, samoin Tallipihalla viikonloppuisin. Niihamaan pyöräilyn päälle voi hyvillä mielin istahtaa kahvittelemaan.

Kuntosalilla käydään melkein joka päivä, kun talokerhomme on mahdollisuuden järjestänyt. Jumpata voi yksinäänkin, ja sitä paitsi kuminauhalla ja patjalla voi itse kukin tehdä kotonaankin melkein kaiken sen, mitä salin laitteillakin. Muistakaa venytellä.

Iltaisin on äijäporukalla läiskitty korttiakin, atk-sovelluksella etänä.

Että ajankulua varmaan itse kukin keksii, ja ellei, niin kannatta kysellä kavereilta. Eiköhän muijakin ennen pitkää pääse kuoroharjoituksiin, joissa etäisyyksien pitämisessä voi olla tilasta riippuen tekemistä.

Pidetään harkinnalla etäisyyksiä ja pidetään hauskaa!

Patevaari

Osingoille EI

Vaikka meidät yli seitsenkymppiset yritetään tappaa tylsyyteen, niin täytyy yrittää keksiä jotain kinaamisen aihetta muustakin kuin karanteenista. Salliihan hallitus sentään päästää ihmiset (paitsi kaiketi seniorikansalaiset) edes kirjastoon ja museoon, joista voi löytää hienoja nautontoja.

Kinaamisesta puheenollen olen sitä mieltä, että osakeyhtiöiltä pitäisi kieltää osingonjako toistaiseksi kokonaan.

Nyt eletään yhtiökokousten aikaa, mutta niihin ei saisi mennä kymmentä ihmistä enempää päättämään mm. osinginjaosta. Yhtiökokouskutsuissa suorastaan kielletään paikalle tuleminen. Oikeustieteen itseoppineena korpraalina päättelen, etteivät ne päätökset taida olla laillisia, vaikka osakkeenomistajien selvään enemmistöön se monessa tapauksessa riittäisikin.

Kun firmat ovat koronan kourissa henkitoreissaan, moni konkurssikypsiä, niin osingot pitää maksaa tyhjästä kassasta, siis velkarahalla, on järjetöntä.

Koronatappioista selviytyminen on vaikeaa, ja veronmaksajain rahaa siihen uppoaa miljardi toisensa jälkeen. Osakemiljardöörien tileille ei valtion ilmaista tukea saisi laittaa. Hallituksen pitäisi osingonjaot kokonaan. Eiköhän siihen saisi eduskunnaltakin tuen.

Saas nähdä, syntyykö tästä isokin kina.

Patevaari

Tallinna näkyy jo

Suljettujen ravintoloiden tappioiden korjaamisesta on hallituksessa vallinnut erilaisia näkemyksiä. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni ei antaisi tukea niin paljon kuin työministeri Tuula Haataisen ministeriössä on valmisteltu. Tämä on ymmärrettävää, sillä Kulmunin kotipuolessa huoltoaseman baari on ainoa ravintola, ja bensanmyynnistäkin kassaan jotain jää.

Toisaalta Kulmunin ministeriön nimi voitaisiin muuttaa valtionvelkain ministeriöksi. Haataisen ministeriölle sopisi ehkä lomautus- ja työttömyysministeriö.

Entinen pääministeri Esko Aho sanoo Helsingin Sanomain haastattelussa, että hallitus voisi heittää ohjelmansa romukoppaan. Hänen mielestään hallituksella olisi näin koronaeristyksen kaudella aikaa ruveta käymään ohjelmaneuvotteluja. Mitäs tässä muutakaan.

Marinin hallitus toteuttaa ohjelmaansa eräin paikoin erittäin tehokkaasti. Kielloilla, esteillä ja rajoituksilla on ilmastonmuutosta hillitty merkittävästi. Ilmakin on kirkastunut Suomenlahdella niin, että Helsingistä näkyy jo (tai taas) Tallinnan silhuetti. Tallinkin, Viking Linen ja Eckerö Linen laivat eikä niiden päästöt estä näkyvyyttä. Suomenlahtihan on yleensä sakeanaan autolauttoja ym. huvialuksia.

Turusta Tukholmaan tuskin nähdään, vaikka Itämeren pohjoispäässäkin liikenne on vähentynyt. Ehkä sieltä sentään Oolanti näkyy.

Tekisi mieli mennä katsomaan noita luonnonihmeitä. Mutta kun ei saa mennä. Pitänee katsoa netistä.

Patevaari

Milloin tämä loppuu?

Aamusta, päivästä ja illasta toiseen viestimet käsittelevät pääasiassa koronapandemiaa, ja syystäkin. Yhteinen koettelemus tuntuu pikkuhiljaa kääntynen ärtymykseksi (mikä on ymmärrettävää) ja vihaksikin (mikä ei ole ymmärrettävää vaan tuomittavaa).

Melkoista raivoa osoittaa, että joitakuita avun saaneita yrittäjiä uhkaillaan jopa suorastaan tappamisella. Vaikka pinnat ovat kireällä, niin tuollainen on ihan tolkutonta.

Ja vääriä huhuja levitetään somessa, kuten muulloinkin, mutta näin vakavassa asiassa sitä on mahdoton käsittää.

Ylen TV 1:kään ei ole hyvästä alusta huolimatta ole pysynyt maltillisena. Torstain A-studiossa toimittaja kertoi pääministerin edellisiltana kertoneen hallituksen strategiassa epidemian voittamiseksi, mutta hänen mielestään siinä ei ollut mitään strategiaa. Sitä hän tivasikin paikalle kutsutuilta haastateltaviltaan, alan korkeilta ja tunnustetuilta asiantuntijoilta. Yksi toisensa perään he vakuuttivat Suomen onnistuneen erittäin hyvin ellei loistavasti, kiitos hallituksen.

Sitten toimittaja otti käsittelyynsä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun haastaen tämän sanomaan, milloin koulut avataan ja miten. Sehän ei Kiurun toimivaltaan kuulukaan, mutta toki hän sen käsittelyyn valtioneuvostossa osallatuu, kuten kaikkien (toimittajienkin) pitäisi tietää, kun asia on esillä vapun jälkeen.

Sitten toimiuttaja vaati haastateltaviltaan ja varsinkin ministeriltä selvää vastausta siihen, milloin tämä pandemia päättyy. Jos se olisi hallituksen päätettävissä, se varmaan olisi päättynyt heti alkuunsa, tai sitä ei olisi tullutkaan.

Tunsin suunnatonta ja turhauttavaa myötähäpeää ammattikuntani puolesta.

Patevaari

Salasanat talteen

Tietokoneissa on kokemukseni mukaan ikävä ominaisuus asettua ihmisen yläpuolelle. Ainakin minua se koskee kipeästi.

Sattuipa tässä viime viikolla, että koneeni ilmoitti sisällön olevan rikki. Käytin automaattista korjausta, mutta ei siitä näköjään ollutkaan apua. Kone kehotti valitsemaan muutamasta vaihtoehdosta, joista ”Palauta alkuperäiset oletusasetukset” tuntui jotenkin turvalliselta. Lataus kesti kai pari tuntia, jonka jälkeen se oli valmis.

Aika monta vakituisesti käyttämääni ohjelmaa jäi kuitenkin unholaan. Eipä siis muuta kuin latailemaan niitä sieltä täältä.

Ja taas uusi mutta. Piti tililleni kirjautumiseen tietää/muistaa/löytää salasanat.

Mikä se nyt oli? Missähän se on? Enpä muista enkä löydä mistään. Eipä tietenkään, kun en ollut niitä tallentanut, ja jos olinkin tallentanut, niin koneelle, joka oli mennyt nurinniskoin.

Äimän käkenä ihmettelin tilannetta. Vaikka olenkin käyttänyt 40 vuoden mittaan monia erilaisia aparaatteja, niin tämä oli toinen kerta, kun kone kaatui. Edellisellä kerralla ekspertti sai ne siirrettyä ulkoiselle kovalevylle, mutta nyt eksperttikin oli sormi suussa.

Hän kuitenkin sai vehkeen säällisesti toimimaan, mutta Googlen salasanaa ei tullut muistiin. Mikäpä siinä – tehdäänpä uusi tili ja uusi sähköpostiosoite – ja sen salasana visusti talteen, kirjallisesti paperille ja mappiin. Käyhän se näinkin, varsinkin, kun vanhaan osoitteeseen tulevat postit tulevat kännykkään, josta ne voi tarvittaessa lähettää tietsikkaan uuteen osoitteeseen.

Kaikenlaista vaivaa sitä tielle osuukin, mutta korona-eristyksessähän on aikaa souvailla.

Tässä vaan kaikille lukijoilleni tiedoksi: Pistäkää postia osoitteeseen patevaari2@gmail.com.

Pitäkää huoli omiata salasanoistanne!

Terveisin patevaari

Muutakin tapahtuu

Marinin hallituksella on virusepidemian kanssa puuhaa enemmän kuin kotitarpeiksi. Uudenmaan liikkumisrajoitukset maakuntarajan yli loppuivat tänään klo 13. Muut rajoitukset ovat edelleen voimassa – ravintolat, elokuvateatterit, teatterit, museot, konserttipaikat, kirjastot, uimahallit (ja mitä kaikkea) on pidettävä kiinni.

Epidemian rajoittamiseksi on jokaisen kansalaisen täytettävä oma osuutensa, varsinkin meidän riskiryhmäläisten, jo omankin turvallisuutemme vuoksi.

Mutta tapahtuu Suomessa ja muualla maailmassa paljon muutakin.

Sotia ja muita konflikteja pandemiakaan ei pysty lopettamaan. Toivottavasti pitäviä tulitaukoja kuitenkin saadaan aikaiseksi. Meitähän ne onneksi eivät välittömästi koske, mutkan kautta kuitenkin.

Brittien ja EU:n pitäisi päästä sopimukseen Brexitistä ja sen seurauksista. Huonolta näyttää, koko Euroopan ja varsinkin brittien omaksi vahingoksi.

Hallituksen pitäisi jatkaa sote-uudistuksen valmistelua, mutta ei siinäkään aikataulu taida pitää. Hallituksen olisi annettava eduskunnan päätettäväksi kimppu lakiesityksiä, joiden määrä lasketaan kymmenissä. Ennen kesää olisi jo pitänyt niitä saada valmiiksi. Maakuntavaalejakaan ei voitane järjestää aiottuun aikaan – kun ei ole niitä lakejakaan.

Ensi vuoden tulo- ja menoarviokin pitäisi saada valmiiksi ja tavanmukaisen kiireen kanssa.

Työmarkkinoilla on vielä erittäin hankalia sopimuksia tekemättä, varsinkin kuntapuolella. Rakennusala kyllä pääsi sopimukseen epidemian estämättä. Tes syntyikin aika vaivattomasti, ehkä siksikin, ettei Rakennusliitto ollut mukana kiky-sopimuksessa. Mutta ei sekään päässyt etusivun uutiseksi.

Hyvä, ettei meidän näiden asioiden eteen tarvitse ponnistella. Ollaan vain iisisti eristyksissä ja odotellaan aikaansaavien ministerien työn tuloksia. Ja keksitään uudenlaisia keinoja saada aikamme kulumaan. Siitä kerron lisää tuonnempana, vaikkapa aikani kuluksi.

Patevaari

Pirteä kuin peipponen

Eikö maailmassa muuta tapahdu kuin, että moni on saanut korona-tartunnan ja aika moni on sairaalassa ja useat kuolleetkin. Onhan se pirullista, ja on siltä täysi syys suojautua. Mutta muutakin elämää sentään on.

Voi että ilahduimme, kun ikkunamme alla viserteli peipponen. Sitä saattoi pitää paljon parempana ohjelmana kuin miltään radio- tai tv-kanavalta kuultu.

Aikansa lintu lauleli sillä paikalla, kunnes lennähti muille laulumaille. Ei siis tässä tällä kertaa tainnut saada vastakaikua eikä puolisoa löytynyt.

Oikeastaanhan linnut eivät laulele vaan rähjäävät ja karjuvat: ”Tää on mun elinpiiri, tänne ei oo muilla tulemista!” Hauskalta se silti ihmisen korvaan kuulostaa.

Leivon laulua ei nykyään enää juuri missään kuule. Se on käynyt harvinaisemmaksi kuin kanteleen soitto. Vääräksi on käynyt laulun teksti: ”Ja senpä vuoksi laulan ma, kun kannel täällä soipi…” Uhanalaisiksi ovat käyneet, kiuru ja kannel.

Kiuruille ei enää löydy ojanpientareita pesimäpaikoiksi. Salaojilla ei ole pientareita. Pientareilta ei enää löydy myöskään mesimarjoja, ei tietenkään, kun ei ole pientareita.

Onneksi kirvisiä vielä voi nähdä ja kuulla. Metsäkirviselle vielä löytyy suojaisia paikkoja, mutta miten on peltokirvisen.

Pitäkäähän itsenne pirteinä ja etsikää ilonaiheita – niitä löytyy aina ihan likeltäkin!

Patevaari

Länsiraja kiinni

Tornionjoki ei koskaan ole erottanut vaan yhdistänyt suomalaisia ja ruotsalaisia. Väylänvarren kasvattina minusta tuntuu oudolta, että korona-viruksen takia puuhataan rajaa kiinni. Sitten eivät sukulaiset enää pääse tapaamaan toisiaan. Ruotsin puolella asuvat suomalaiset eivät pääse rajan yli työpaikoilleen eivätkä päinvastoin. Eivätkä kauppareissuille.

Omia läheisiä sukulaisiani asuu molemmin puolin jokea, mistä ei tähän asti ole ollut kenellekään minkäänlaista haittaa tai vaivaa. Molemmin puoli väylää puhutaan samaa kieltäkin, Peräpohjolan murretta / meän kieltä.

Näin se on ollut koko minun elinaikani ja koko historian ajan, mitä nyt sota-aikoina on kulkijoita syynätty.

Iät ajat ovat lohensoutajat voineet kenenkään estämättä tai kummastelematta laskea veneensä kummalle puolen väylää hyvänsä kahvisteluhetkeä varten.

Sodan jälkeen toki tullitarkastuksia oli, kun joppareita etsittiin, useimmiten aika laihoin tuloksi. Vielä 1960-luvullakin oli tulliasemia siellä täällä, mutta ei niistä juuri välitetty. Nuorukaisiässä hiihtelin muutaman kerran Haaparannan puolelle riiuureissuillani ohi tullivartijain koppien. Vain kerran joku muualta tullut tullimies huusi perääni: ”Kukas sieltä meni yli?” Huutelin takaisin: ”Mie vain, röökynöitä meen katteleen!” ”Jaa – mene vain!” tällä tavalla ne muodollisuudet tulivat hoidetuiksi.

Tautia toki pitää suitsia. Mutta voi se paikoin olla vaikeaa.

Tornion ja Haaparannan välissä olevan valtakunnanrajan päällä on tavaratalo, toinen puoli Ruotsissa, toinen Suomessa. Onko keskellä liikettä rajakontrolli.

Tornion Saarenpään ja Nedertorneån Mattilan kohdalla on golfkenttä, yhdeksän reikää kummallakin puolen rajaa ja väylän risteilevät maiden välillä. Toivottavasti tauti on voitettu kanta, kun lumet sulavat, ettei rajavartijoille tule hankalia hommia.

Torniolla ja Haaparannalla on yhteinen. jätevesihuolto, pelastuslaitos, uimahalli, urheilukentät ja urheiluseuratkin ovat osin asiallisesti yhtä ja samaa.

No, tällä kertaa tautikin on sama, joten yhdessä sitä pitää nitistää.

Patevaari

Kultaa kaupan

Jokin päivä sitten huomasin telkkarista jonkin mainoskanavan mainoksen, jossa haluttiin ostaa kultaa: ”Myy vanha kultasi meille!” Sehän on kaiketi tiedossa, että kulta on nyt hyvä sijoituskohde, aika lailla hinnoissaan.

Houkutus olisi suuri mennä kaivelemaan laatikoistaan kultasormuksia ym. koruja, ja pistää rahoiksi. Varmaan monet niin tekevätkin.

Mutta omalta kohdaltani olen tullut toiseen tulokseen. Minähän en vanhaa kultaani kenellekään myy! Onhan kihlauksestani ja vihkimisestä kulunut jo kymmeniä vuosia, kultahäitäkin vietettiin jo jokin aika sitten. Kultani kanssa kinaaminen on mennyt niin veriin, ettei siitä luopumisesta ole ajatustakaan.

Se siitä. Mutta sen verran vielä voin sanoa, että vaikka koronan vuoksi nyt ole syytä antaa kenellekään kättä, eikä varsinkaan suuta, niin olen päätellyt, että näillä kymmenillä voi ja kannattaa ottaa riskin. Eihän sitä voi ennalta tietää, mihin aamusuukkokin johtaa. Siksi riski kannattaa.

Arvelee patevaari

Korona-peliä politiikassa

Meikäläisten ikäluokasta melko moni on pelannut koronaa viime vuosituhannella: kepillä (joka ei ollut ihan köö, mutta sinne päin) lyötiin puisia nappuloita pelilaudan kulmissa oleviin kuppeihin.

Nyt korona on taas huudossa, mutta ikävämmässä sävyssä. Virus leviää niin, ettei Kimi Räikkönenkään perässä pysy. Mutta Marinin hallituksen lujat naisetpa pysyvät, eivät kannoilla vaan jonkin verran edelläkin. Toimet ovat tilanteen mukaisesti tomeria ja varsin koviakin. Eiköhän virus näillä otteilla ala talttuakin, kaiketi joskus kesän korvilla.

Hallitukselta vaadittiin kovia otteita jo ennen kuin ensimmäinenkään virus oli ehtinyt Suomeen saakka. Jussi Halla-aho tuntui olevan sitä mieltä, että koko virus on Suomen hallituksen keksintö. Hän arveli, että kun pannaan rajat kiinni heti, niin eivät hallituksen tänne kutsumat viruksetkaan tule. Tulivatpa kuitenkin, eivät maahan pyrkivien ”vieraslajien” mukana, vaan ihan kantasuomalaisten matkoiltaan tuomina.

Järjissään olevat ymmärtävät, etteivät virukset tottele rajavartijoita, eivät poliisia, eivät sotavoimia eivätkä hallituksia – tulevat kun ovat tullakseen. Pitää vain sopeutua ja menetellä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Kyllä virus siitä kesyyntyy kun aika on. Kiinassa se näkyy jo olevankin.

Epidemialla politikoiminen tuntuu houkuttavan monia muitakin kuin perussuomalaisia. Halla-ahon aateveli Donald Trump tiesi, että virus on eurooppalaisten syytä. Niinpä hän kielsi eurooppalaisten pääsyn Amerikkaan – paitsi brittien. Joku näköjään kuitenkin neuvoi presidenttiään, ettei Eurooppa pääty Englannin Kanaaliin, ja niinpä tämä pisti stopin engelsmanneillekin.

Syypäiden etsiminen on joillekuille aina tarpeellisempaa kuin osallistua torjuntatoimiin. Niillehän nyt isä Jumalakaan ei mitään mahda, mutta eipä niistä kannata välittääkään.

Paavo Luokkala

Henkilökohtaista

Maaliskuun 19. on Suomessa Tasa-arvon päivä. Atteen esitaistelija Minna Canth on saanut syntymäpäivälleen tasa-arvotunnuksen ja liputuksen, ensimmäisenä naispuolisena Suomessa. Ne hän on kiistatta ansainnutkin.

Naisten osalta tämä ei oikein riitä, sillä 8. maaliskuuta vietettiin kansainvälistä naisten päivää. Varmaan se kansainvälisyys on siinä tarpeenkin, kun meillä ei ole sellaisia pulmia kuin esim. orjuus.

Lisäksi on äitien päivä 10. toukokuuta.

Miesten päivää ei vietetä, eikä maskuliini-intoilijoita juuri olekaan. Ehkä pitäisi olla enemmän, että meitä koiraspuolisiakin muistettaisiin. No, isäpäivä nyt sentään on 8. marraskuuta.

Mutta eikös meidän pitäisi elää sukupuolineutraalissa Suomessa. Tasa-arvon päivä tietysti on ihan paikallaan, eikä erottele sukupuolia.

Naistenpäivän pitäisi kai olla henkilöiden päivä. Ja sehän kuulostaa typerältä.

Äitien päivä ja isänpäivä voitaisiin yhdistää vanhempien päiväksi. Vanhemmuushan on yhteinen, kuten se on osuvasti Yhteisvastuu-keräyksenkin teemana.

Mitäs minäkään tässä heilun kuin heinähenkilö, kun en ole mikään saamahenkilö enkä maksuhenkilökään, en hevoshenkilö, porohenkilö, kirveshenkilö, en myöskään sähköhenkilö tai putkihenkilö. Olenhan vain tämmöinen sanomalehtihenkilö.

Paavo Luokkala

Vaalikarjaa?

On tuo journalistien käyttämä poliittinen sanasto jokseenkin kummallista. Usein se tuntuu politiikkaa väheksyvältä ellei halveksivalta.

Ajatelkaapa vaikka, että äänestäjiä kutsutaan ”vaalikarjaksi”. Emme kai me sentään mitään nautoja sentään ole, vaan ajattelevia ihmisiä, vaalilipulla kantaa ottavia ja kantansa ilmaisevia ihmisiä.

Tuollaisia vähätteleviä ilmaisuja käytetään ihan sanomalehdissäkin, samoin radiossa ja tv:ssä, somesta nyt puhumattakaan. Vihapuhetta vilisee facebookissa, twitterissä ja mitä niitä onkaan.

Sitten kummastellaan, kun joku käy vaalitoreilla ehdokkaisiin tai heidän tukijoihinsa käsiksi, kuten sunnuntain 24.3. Timo Soiniin. Onneksi tuon ”Soldiers of Odinin” puseroon sonnustautunut mies pysäytettiin aikeissaan, mitä ne sitten olivatkin. Siinä pusakan logossa muuten näkyy jokin pakanajumala niistävän nenästään räkää Suomen lippuun. Kaikkea kanssa!

Entäpä ”vaalilupaukset”? Eihän kukaan, eikä mikään puoluekaan voi semmoisia antaa, kun elämme monipuoluejärjestelmässä. Jos olisi vaikkapa vain kaksi puoluetta, niin asia olisi toinen. Meillä riittää, kun ilmoittaa, mitä tavoittelee, millaisella ohjelmalla vaaleihin mennään. Vaalien jälkeen katsotaan mitä muiden puolueiden kanssa on mahdollista sopia, jos hallitusneuvotteluissa sopimaan pääseekään.

Ihan vakavastikin otettavat journalistit menevät yksinkertaistuksissaan yli äyräiden. Sellaisella ruokitaan populisteja, joista päätöksenteossa – sikäli kuin tiedetään – ei ole mihinkään muuhun kuin suun soittoon. Eivätkä ne muuhun pyrikään.

Demokratia, suomeksi kansanvalta, on taitolaji, jossa mitään ei saada aikaiseksi sormia napsauttamalla vaan ahkeralla puurtamisella. Mutta mitään sen vertaista, saati parempaa systeemiä ei ole keksitty, eikä takuulla keksitäkään.

Seurataan siis vain, mitä ehdokkaat kertovat tavoittelevansa. Mehän, eikä mikään lehmikarja äänillämme päätämme, ketkä siihen hommaan pääsevät. Äänioikeuden käyttäminen ei toki ole mikään velvollisuus. Se on oikeus!

Paavo Luokkala

Oodi

Helsingin kaupungin uusi pääkirjasto on herättänyt runsaasti huomiota ja saanut julkisuutta – syystä kyllä. Uutuus on saanut hienon runollisen nimen Oodi. Rakennus on sekä arkkitehtuurinsa että monipuolisuutensa vuoksi merkittävä kulttuurikohde. Siellä sopii viettää aikaa virikkeellisessä interiöörissä ja monenlaisten harrastusten parissa. Hieno homma!

Oodissa ei ole kaiketi kuin yksi vika: siellä ei ole juurikaan kirjoja lainattaviksi. Hyllyt ammottavat tyhjinä.

Olen käsittänyt, että kirjaston tärkein olemassa olon tarkoitus on lainata kirjoja kuntalaisten luettaviksi. Näin se on oivallisesti omaksuttu Tampereella, jossa kirjastot ovat kautta aikain olleet kansalaisten sivistyminen, oppimisen ja miksei viihtymisenkin keskiössä. Niinpä lainausluvut asukasta kohti ovat Suomen suurimmat, ainakin tuplasti Helsinkiin verrattuna. Siksipä Tamperetta voidaan pitää Suomen kirjastopääkaupunkina (onhan kotikaupunkimme myös teatteripääkaupunki) ja hienoa pääkirjastorakennus Metsoa koko Suomen pääkirjastona – maakuntakirjastohan se on virallisestikin.

Ei Tampereelta toki hyvää tahtoa ja myötätuntoa Helsinkiä kohtaan puutu. Poistettavia kirjoja on lahjoitettu hätäavuksi Helsinkiin. Pääseehän niilläkin alkuun ja tarpeeseen varmaan tulivat!

Paavo Luokkala

Hullu perjantai

Hulluja ostospäiviä on yhdessä tavarataloketjussa kerran, vai oliko se parikin kertaa vuodessa. Mutta Black Friday hullaannuttaa koko maailman. Tarjouskisaa käydään kaikissa viestimissä ja kaikista tavaroista autoista tikkareihin. Mihin tämä maailma on menossa?

Black Fridayn viettäminen on alkanut – tietysti – Amerikasta. Se on marraskuun kolmantena torstaina vietettävää Kiitospäivää seuraava perjantai, kaiketi vapaapäivä. Kaupat täyttyivät asiakkaista. Mustan nimensä tämä päivä sai Philadelphiassa sattuneista poikkeuksellisen lukuisista kuolonkolareista. Sitähän tässä siis juhlitaan! Mihin tämä maailma on menossa?

Mustan perjantain vastakohdaksi vietetään Älä osta mitään -päivää. Se sai alkunsa Kanadan Vancouverissa 1992 (No shop day) vastalauseena turhalle tavaranhimolle ja luonnonvarat tuhoavalle kerskakulutukselle.

Niinpä kohtuuttoman shoppailun jälkeinen päivä on Älä osta mitään -päivä, vaikka ei juuri tälle päivälle merkittykään. Ostamattomuus johtuu siitä, ettei mustana perjantaina rahansa tuhlanneilla enää ole killinkiäkään, eikä kaapeissa ole enää tilaa uudelle tilpehöörille.

Tähänkö tämä maailma on menossa? Toivottavasti kohti kohtuutta!

Paavo Luokkala

Törmäilevät tuijottajat

Kuljin pyörätuolikyydillä ajelevan ystäväni kanssa Hämeenkadun jalkakäytävällä. Vastaan tulevista nuorista kaksi kolmesta tuijotti kännykkäänsä, näpytteli sitä – eikä nähnyt mitään muuta. Joka kolmas näistä muista piittaamattomista törmäsi pyörätuoliin, jolla ei mahtunut väistämään, vaikka olisi ehtinytkin. Yksikään törmäilijöistä ei edes pysähtynyt, saati pyytänyt anteeksi.

Seuraavaksi nämä tuijottajat törmäsivät varmaan lastenvaunuihin, talutetteviin pienokaisiin, rollaattoreihin, valkokeppisiin näkövammaisiin ja muihin viattomiin.

Pahimmat eli törkeimmät ajoivat sillä samalla, ratikkatyömaan ahdistamalla jalkakäytävällä polkupyörällä luurit korvilla kännykkäänsä toljottaen. He eivät siis kuulleetkaan mitään.

Kaiketi luonnollinen valinta hoitaa heidät auton alle – pois muita ihmisiä kiusaamasta. Typerimmästä päästä sinne auton alle mennään, joten ehkä tätä kautta ihmiskunta vähän jalostuu.

Toisaalta tällainen liikenteessä törmäily kai on lain ja kaupungin järjestyssäännön vastaista. Mutta kukapa heitä vahtisi ja sakottaisi!

Pate

Seniorit somehommissa

Luet uusia kotisivujamme, joiden toivomme mielyttävän silmää ja tuovan sinulle sen tiedon, mitä sivuilta haet. Ihan helpolla nämä eivät syntyneet, sillä kouluttajamme Tina noitui useaan otteeseen: nej, nej! "Herre god!" Eikä siinä vielä kaikki. Googlen kieli on england, joten Hannu ja Harri olivat totisen paikan edessä. Koneella on onneksi hyvä muisti toisin kuin pojilla. Hannun näyttelijän taidoista lienee ollut apua, koska hän esitti uskottavasti ymmärtävänsä kaiken. Aika näyttää.

Koneen kieli ja poikien mieli alkoivat kuitenkin lopulta taipua ymmärrettäväksi somekieleksi, joista jäsenemme saavat nyt nauttia. Muutamia nykyaikaisia sovellutuksiakin sivuilta löytyy. Esimerkiksi lippujen varauslomake sekä uusille jäsenille mahdollisuus liittyä näppärästi jäseneksemme.

Sivut ovat sivuja ja pojat ovat poikia. Asiassa oli välillä vaikea pysyä ja saada aikaiseksi virallisen ja toimivan oloisia sivuja. Kiitos Hannu ja Harri sekä hyvähermoinen kouluttajamme Tina. Nautitaan Google Sitesta!