RUNONURKKA

Parasta kesässä


Kesässä parasta

on raikas, lämmin alkusyksy.

Siinä on satua, siinä on taikaa!

Kadut kahisevat keltaisina,

koivut tanssittavat hentoja oksiaan.

Tuuli soittelee Tchaikovskya

ja lennättää kultaisia

kolikkoja jalkoihimme.

On kyläreissujen aika.

Varma kohde on joen ranta

tai rannan puut.

Ne pitää nimeltä kutsua

ja kauniiksi mainita.

Hautausmaalla menee aikaa,

kotikylältä jo kuulostaa.

Kaikille tutuille terveisiä,

kuulumisia ja tuomisiakin.

Helppo on puhua heistä ja heille.

Paljon on asiaa itsestä ja itsellekin.

Ruska-aika! Silloin syntyvät

kauneimmat sadut

ja herkimmät runot.

Tempaistaan ruskan väri syliimme,

viedään kotiin, avataan aarre,

luetaan, uneksitaan sadussa.


Eila Vorne kokoelmassa Puut puhuvat, luonto liikkuu… kuunnellaan!


Omituiset Marseljeesit

Kaikkihan tuntevat Ranskan kansallislaulun Marseljeesin, josta on tehty suomeksi useitakin käännöksiä. ”Nyt eespäin lapset synnyinmaan…” Tai kapinahenkisempi ”Nyt eespäin siskot, veikot, puolesta aatteen, synnyinmaan…”

Suomen Sosialidemoraatin pakinoitsija, sodan aikana mm. Aunuksen radion toimittaja nimimerkki Jahvetti teki lauluun savonkieleiset sanat. Jahvetin taakse ”kätkeytyi” toimittaja, kansanedustaja Yrjö Kilpeläinen, joka oli syntyisin Savon sydämestä Leppävirralta.

Sain vaivaa nähden käsiini Jahvetin mainion tekstin, jota myös olen mielelläni jakanut sinne ja tänne, mm. syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Matti Koposelle (kok.), joka ihastui siihen ikihyviksi. Hän levitti sanaa, että Luokkalalta näitä saa, ja kopiokone lauloi.

Kun kerran savoksi, niin miksi ei tampereeksikin. Ja ei ku hiat käärittiin, tiatsikkaakir rääkättiin – ja noileesti värkättiin parikin värssyä. Ja tässä ne ovat, ensin savoksi, ja sittet tampereen kiälellä.


Marseljeesi savoksi

Työ tahottako tietee,

mihinkä sihtoo meinink teä?

Ne lippijä meinoo teijän leppee,

mi suoniloessanno lirisöö,

mi suoniloessanno lirisöö.

Työ niinkö vätökkäitä meinootten olla,

että annatte sen jatkua,

kur ruoja pontsarsakki

teiltä taksvärkkijä aena ronkuu.

Rieskarauvat olalle,

tuppihoejot vyöllennö!

Etteenpäen, etteenpäen,

lyyä mutjauttakkee näen

poes valta riehkijäen!


Teksti Jahvetti (Yrjö Kilpeläinen)

Sanastoa: Leppä = veri, vätökäs = saamaton, rieskarauta = kivääri, tuppihoito = miekka


Marseljeesi Tampereen kiälellä

Em mää ny oikeen tiärä

pitäskö lähtee, vaiko ei.

Ne meinaan rotsii teirärr riävää

ne rohmut, senkir ryäjäkkeet,

ne rohmut senkir ryäjäkkeet.

Nyt oisko otettava lapu kouraan.

NÄÄS

meinaan hanttiin panemaan,

jakka keritään niir ruvataan,

ja tuntusa om meiräl laaki.

Ei ku hiat kääritään,

linkkuveittet käännetään.

Ja Hämpille hei!

Tyrnästi isketään

pulterilla riistäjää.


Niin hanu Riäväkylär ryysii,

om muuli vallan ernomane.

Ei anna kekkeruusin nyysii

kyrsäänsä luakkatiatone,

kyrsäänsä luakkatiatone.

Siähe tepsii nyrkki taikka nuija.

NÄÄS

meinaan rosvo lährön saa,

viä muija mukaan otetaan,

ja tuntusa on sillä laaki.

Ei ku hiat käärikää,

linkkuveittet kääntäkää.

Ja Hämpille hei!

Tyrnästi iskekää

pulterilla riistäjää.


Teksti Paavo Luokkala

Naisesta

En minä pysty naista heiluttamaan.

Siinä hän nököttää

kuin kivi maassa

oman itsensä lämpimässä pimeässä.

Ei pane vastaan, eikä anna periksi.


En minä pysty naista kiertämään.

Hän on ympärilläni kuin tynnyrin vanne.

Ilman naista minä hajoan,

ja hänellä on siitä tieto

hiustensa tuoksussa.


En minä voi kulkea

naisen alitse tai yli.

Ja kuka voisi?

Aina hän palauttaa minut itseeni,

sillä hän on istuttanut minuun pelon,

jota kutsun rohkeudeksi.


En minä voi naiselle mitään,

en mitään

paitsi kulkea hänen lävitseen

tuttua tietä.

Ja aina minä olen väärässä

koska nainen ei ole.


Eero Vanhatalo

Kynsin elon peltoani

Vanhuus pyrkii lähentymään,

sitä minä kynsin hampain estämään.

Hammasta purren,

en lainkaan menneitä surren,

huomaan, että alakynteen jään.

Vaan ei kaikki vielä tässä,

vastahangat elämässä.

Nyt myös esteet koronalle,

joka hyökkii kaikkialle.

Loppu vanhain liikunnalle.

Siirto syrjään.... RAPPURUOKINNALLE !?!

Tapio Holappa

Ruusuinen hetki

Ehkäpä muistatte, kuinka Ranskan presidentti Jacques Chirac alkoi pullistella maansa ydinaseella näyttääkseen maailmalle, että hän on suurvallan valtionjohtaja. Hän alkoi teettää ydinkokeita Tyynen valtameren Mururoa-atollilla.

Mainion Nääsboys-kvartetin erääseen esitykseen laadn silloin ajankohtaisen viisun Edith Piafin ”Ruusuinen hetki” -säveleen. Kvartetti teki tekstistäni tallenteen, joka esitettiin myös Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä.

Tässä ensimmäisen värssyn A-osa:

Päivä vaik’ ois harmahin,

niin ilta kuitenkin

voi kirkkahalta näyttää.

Räjäytyksen atomin,

kun kuulet armahin,

niin valo rannan täyttää.

Tunnen tuoksun otsonin.

ja silloin kirkkahin

on ranta atollin.

Kanssas jos hetken vain olla mä saan,

yhdessä kuljemme Mururoahan.

Siellä ilta säteilee.

Tään hetken meille Chirac tarjoilee!


Paavo Luokkala

Esteri Miikkulainen


Taas on siivottu viraston huoneet.

Huokaa hetkisen Esteri Miikkulainen,

kun ei ”suoritteet” taukoa suoneet –

virastossa ne laskivat sen.

Sitä saata ei Esteri ymmärtää vaan,

miten aina ne onnistuu siivoamaan

yhä nopeemmin kynällä virastoaan

kuin hän ammattitaidollaan.


Työstänsä Esteri vastuuta kantaa

kiinteistötoimessa uurastaen.

Tarmonsa kaiken kuntaan antaa –

oi, jos sais hän myös kiitoksen.


Sitten kilpailukykyä luotiin.

Kaupunki siihen innostui niin.

Yksityistäminen tuli muotiin –

siis väkeä vähennettiin.

Suuri virasto – yksi on siivooja vaan,

kohta ei enää sitä ainuttakaan.

työn hoitaa firma vierahan maan,

jok’ ei maksa ees verojaan!


Paavo Luokkala


Linnat

A:

Kuka niitä kaikkia muistaa vois?

Jäi varmaan muutama multakin pois.

Mitä Lutikkalinna mieleenne tois?

Niin – ja Ratinanlinna jo purettiin pois.

Vaikka Kakolakin laskettais, niin

Turus pari hassua linnaa on vaan,

mut Tampere on ihan Linnainmaa.

Harlirlirlir-linnallei,

harlirlirlir-linnat hei!!

Paavo Luokkala


Kuin gaselli

On askelees kevyt kuin gaselli oisit –

niin liidät kuin perhonen.

Kenet tahansa käynnilläs hurmata voisit –

sen kauniimpaa tiedä en.


Sun silmäsi hohtaa kuin hangella tähdet –

samettia sun huules on.

Kuin tanssien kanssani lenkille lähdet –

oot iäti uupumaton.


Voimaa ja intoa rajattomasti

aamusta iltaan ja vuosien yli

annat, ja eloni iltahan asti

sulle aina on avoinna syli.

Temperamenttia sulla jos kellä.

Sitä monikin ihailla saa.

Muuta ei voi kuin ihmetellä,

kun harjasi heilahtaa.


Niin kaunista nähnyt jos oonkin monta,

sun vertaistas koskaan en.

Kai jonkun mukaan se on uskomatonta –

oot verrattomin hevonen.


Paavo Luokkala

Harri Holli 70 v. 19.1. 2019

Jalkapallokentiltähän Harri tunnettiin,

maalia hän tarkkaan vahti ain.

Silloin moniin kentällisiin kutsuttiin,

mitaleita saikin sadoittain?

Ei ehkä sentään kai,

mutt’ luottamusta sai –

jos miestä missä tarvittiin,

niin Hopaa, totta kai!

Valmentamaan sittemmin myös alkoikin

ja sekin johti moniin voittoihin.


Ei valmennusta Hopa koskaan malta lopettaa,

yhä sitä jatkaa täällä näin.

Klubin joukkuetta harrastuksiin johdattaa,

joukko seuraa häntä harmaapäin.

Verkostoissa luovailee,

tilaisuudet hoitelee,

ukulelebändinkin hän perustaa

ja siinä soittelee.

Kaikki Hopan tuntevat ja Hopa jokaisen.

Meiltäkin saa suuren kiitoksen!


Onnee toivottaa myös Pate-vaari


Tampere welcome to

A: Aina muistan aamun sen,

kun juna minut tänne toi.

Vinha vilske ihmisten,

huima rytmi askelten

ympärillä kaikkialla soi.


B: Tammerkosken sillalle mun ihmisvirta vei.

Siinä Suomen neidolle huikkasin mä: ”Hei!”

Kansallismaisemassa koski virtas hiljalleen.

Sitä ihaillessa sydän kääntyi ihan syrjälleen.


B: Kulkijoiden lämmin katse, hymyilevät suut

Koskipuiston lehtevinä humisevat puut

nosti mielen korkealle, aivan aurinkoon,

ja heti siinä tajusin: nyt kotiin tullut oon!


Ch: Tampere, welcome to!

Tule ja ihastu!

Tule ja rakastu!


B: Tamperehan hengittää aivan tahtiin ihmisten

täynnä voimaa, elämää – tunnen aina sen.

On Pispala, on Pyynikki, ne valloittivat mun.

On teatterit, musiikki– mä aivan huumaannun.


Ch: Tampere, welcome to,

Tampere, tule ja ihastu

Tampere, tule ja rakastu!


Teksti: Paavo Luokkala

Äiti mun

Äiti mun

rakkaudella muistan Sinut, Siunatun.

Kätes sun

mä poskellani tunnen vielä, kaivatun.


Lämpöhön

viel joskus kaipaan kotiin Pirkkiön.

Muisto on

lapsuudesta mieleen jääny huoleton.


Huolet kai

sun mieltäs usein painoi – totta kai.

Sunnuntai

se Sinullekin sentään rauhan tuoda sai.


Nauravan

Sun kasvos mielessäni näen. Vaik' olethan

vanha jo

niin tyyntä mieltä joskus tarjos kohtalo.


Talutusta

jo usein tarvit tiellä Tornion ja lohdutusta.

Murhe musta

Sua älköön raskauttako, toivon siunausta.


Kauas vei

luotas minut arjen leipätyö – silti ei

kauas pois;

sydän lyö kuin vielä Sinun sylissäsi ois.


Paavo Luokkala

Naestentanssit

Oli Kansantalolla naestentanssi.

Pistinpä laukkuuni pienet snapsit.

Tunsin olevani kuin nuori naenen,

ikkäähän mulla ei joo ei joo.

Yöksi kiersin tukkaani papinlotit –

ystäväni Sanni kuiskas:

”Aekamoesen riskin otit.”

Sanon: ”Ei haettaa se ollenkaan, lenkaan,

kun naestentansseissa harvoen olla saa!”

Kun sitten hetki lähestyy,

minä salaa miehiä vilikasen,

lisää hajuvettä kaolalle suihkasen.

Kun ensimmäinen valssintahti haetarista

soennahtaa,

enpä jalakaani pysähtyyn saa ollenkaan,

vaan alakopa nitroja syvän tahtoon mulla.

Kysyn: ”Mitenpä tuo asia on, ystävä, sulla?”

Herra vastas:

”Jos vaekka painet fingerporilliset otettaes

– rintaasi se ehkä lämmittäes.”

Kyllä vähän vyötäröväki kiristää,

ku korsetti viittä numerova pihistää.

Vielä polokkaa pitää tanssahtaa,

ripsivärithii poskelle valahtaa.

Näen naistentanssit iltaan jo ennättää

hauskaakin hauskempaa meillä ollut on.

Viikon päästä tullaan kaet uuvestaan.

Hilkka Malm

Koskiblues


Tammerkosken rannalle taas kerran astelen.

Siinä melko pitkään aikailen,

ja teinivuosiani haikailen,

kai ajan juoksua kuin virrankin mä aattelen.


Tammerkosken rannalle sun kanssas kuljettiin.

Kättäni niin hellään sivelit,

pehmeästi leukaa hivelit –

ja hiljaa suudeltiin.


Sitten kun jo ilta koitti,

Tammerkoski bluesin soitti,

kosken pauhunkin se voitti,

kunnes haipui iltaan tummuvaan.


Tammerkosken rannalle taas jälleen palataan,

Ja nähdään, että vielä räiskyy

tunteet niin kuin koski läiskyy.

Ja sitten palavasti suudellaan ja halataan.


Sitten kun jo ilta koittaa

Tammerkoski bluesin soittaa,

kosken pauhunkin se voittaa,

kunnes haipuu iltaan tummuvaan.


Paavo Luokkala