RUNONURKKA
Ville-tontun erehdys
Joululahjalistan sai
pukiltahan, totta kai,
laiskanlainen tonttu Ville.
Tonttu tuumi: sama sille
teenkö mä vai muuten hankin.
Keinon tiedän helpommankin.
Ostaminen ei liene pahaa,
senpä teen – nääs kun on rahaa.
Kesätöistä sitä tuli,
aloin het, kun lumi suli!
Lahjaa tarjoo roskaposti,
Ville rahat käteen nosti,
mietti hetken: minne lähden,
missä kaupat viiden tähden?
Tampereella ihan varmaan,
päälle veti nutun harmaan,
ja sitten ei kun junaan vaan
ja listan mukaan ostamaan.
Ratina kai paras paikka,
sieltä löytyy mitä vaikka.
Puoteja on monta sataa
tarjoavat paitaa, pataa.
Mut ei oo niitä halunnutta
kai on ne sekundaa ja sutta, mut onhan toki muuta kamaa,
vaan kaikki ihan sitä samaa.
Toivelistalta ne puuttuu,
tonttukin jo kohta suuttuu.
Käpylehmää, keinuhepoa
ei, eikä tiedossa oo lepoa
huopatossut, pyykkilauta,
niit ei oo, voi jumalauta!
Eikä neljäntuulen lakkiakaan.
Mist diagonaalihiihtopuvun saan tai toivottua muutakaan?
Koskikeskus, Prismat tutkittin,
Lidl, Citymarket hutkittin,
Sokos myös on tyhjänpantti.
Jo siinä murtuu Villen kantti.
Siis takas kotitunturiin
ostosreissu turha niin,
vähän riepoo huolenhäivä:
se oli ”Älä osta mitään päivä”!
Sitä toivoo tonttu Ville
myös joulurauhan viettäjille!
14.12. 2021 Paavo Luokkala
Parasta kesässä
Kesässä parasta
on raikas, lämmin alkusyksy.
Siinä on satua, siinä on taikaa!
Kadut kahisevat keltaisina,
koivut tanssittavat hentoja oksiaan.
Tuuli soittelee Tchaikovskya
ja lennättää kultaisia
kolikkoja jalkoihimme.
On kyläreissujen aika.
Varma kohde on joen ranta
tai rannan puut.
Ne pitää nimeltä kutsua
ja kauniiksi mainita.
Hautausmaalla menee aikaa,
kotikylältä jo kuulostaa.
Kaikille tutuille terveisiä,
kuulumisia ja tuomisiakin.
Helppo on puhua heistä ja heille.
Paljon on asiaa itsestä ja itsellekin.
Ruska-aika! Silloin syntyvät
kauneimmat sadut
ja herkimmät runot.
Tempaistaan ruskan väri syliimme,
viedään kotiin, avataan aarre,
luetaan, uneksitaan sadussa.
Eila Vorne kokoelmassa Puut puhuvat, luonto liikkuu… kuunnellaan!
Omituiset Marseljeesit
Kaikkihan tuntevat Ranskan kansallislaulun Marseljeesin, josta on tehty suomeksi useitakin käännöksiä. ”Nyt eespäin lapset synnyinmaan…” Tai kapinahenkisempi ”Nyt eespäin siskot, veikot, puolesta aatteen, synnyinmaan…”
Suomen Sosialidemoraatin pakinoitsija, sodan aikana mm. Aunuksen radion toimittaja nimimerkki Jahvetti teki lauluun savonkieleiset sanat. Jahvetin taakse ”kätkeytyi” toimittaja, kansanedustaja Yrjö Kilpeläinen, joka oli syntyisin Savon sydämestä Leppävirralta.
Sain vaivaa nähden käsiini Jahvetin mainion tekstin, jota myös olen mielelläni jakanut sinne ja tänne, mm. syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Matti Koposelle (kok.), joka ihastui siihen ikihyviksi. Hän levitti sanaa, että Luokkalalta näitä saa, ja kopiokone lauloi.
Kun kerran savoksi, niin miksi ei tampereeksikin. Ja ei ku hiat käärittiin, tiatsikkaakir rääkättiin – ja noileesti värkättiin parikin värssyä. Ja tässä ne ovat, ensin savoksi, ja sittet tampereen kiälellä.
Marseljeesi savoksi
Työ tahottako tietee,
mihinkä sihtoo meinink teä?
Ne lippijä meinoo teijän leppee,
mi suoniloessanno lirisöö,
mi suoniloessanno lirisöö.
Työ niinkö vätökkäitä meinootten olla,
että annatte sen jatkua,
kur ruoja pontsarsakki
teiltä taksvärkkijä aena ronkuu.
Rieskarauvat olalle,
tuppihoejot vyöllennö!
Etteenpäen, etteenpäen,
lyyä mutjauttakkee näen
poes valta riehkijäen!
Teksti Jahvetti (Yrjö Kilpeläinen)
Sanastoa: Leppä = veri, vätökäs = saamaton, rieskarauta = kivääri, tuppihoito = miekka
Marseljeesi Tampereen kiälellä
Em mää ny oikeen tiärä
pitäskö lähtee, vaiko ei.
Ne meinaan rotsii teirärr riävää
ne rohmut, senkir ryäjäkkeet,
ne rohmut senkir ryäjäkkeet.
Nyt oisko otettava lapu kouraan.
NÄÄS
meinaan hanttiin panemaan,
jakka keritään niir ruvataan,
ja tuntusa om meiräl laaki.
Ei ku hiat kääritään,
linkkuveittet käännetään.
– Ja Hämpille hei!
Tyrnästi isketään
pulterilla riistäjää.
Niin hanu Riäväkylär ryysii,
om muuli vallan ernomane.
Ei anna kekkeruusin nyysii
kyrsäänsä luakkatiatone,
kyrsäänsä luakkatiatone.
Siähe tepsii nyrkki taikka nuija.
NÄÄS
meinaan rosvo lährön saa,
viä muija mukaan otetaan,
ja tuntusa on sillä laaki.
Ei ku hiat käärikää,
linkkuveittet kääntäkää.
Ja Hämpille hei!
Tyrnästi iskekää
pulterilla riistäjää.
Teksti Paavo Luokkala
Naisesta
En minä pysty naista heiluttamaan.
Siinä hän nököttää
kuin kivi maassa
oman itsensä lämpimässä pimeässä.
Ei pane vastaan, eikä anna periksi.
En minä pysty naista kiertämään.
Hän on ympärilläni kuin tynnyrin vanne.
Ilman naista minä hajoan,
ja hänellä on siitä tieto
hiustensa tuoksussa.
En minä voi kulkea
naisen alitse tai yli.
Ja kuka voisi?
Aina hän palauttaa minut itseeni,
sillä hän on istuttanut minuun pelon,
jota kutsun rohkeudeksi.
En minä voi naiselle mitään,
en mitään
paitsi kulkea hänen lävitseen
tuttua tietä.
Ja aina minä olen väärässä
koska nainen ei ole.
Eero Vanhatalo
Kynsin elon peltoani
Vanhuus pyrkii lähentymään,
sitä minä kynsin hampain estämään.
Hammasta purren,
en lainkaan menneitä surren,
huomaan, että alakynteen jään.
Vaan ei kaikki vielä tässä,
vastahangat elämässä.
Nyt myös esteet koronalle,
joka hyökkii kaikkialle.
Loppu vanhain liikunnalle.
Siirto syrjään.... RAPPURUOKINNALLE !?!
Tapio Holappa
Ruusuinen hetki
Ehkäpä muistatte, kuinka Ranskan presidentti Jacques Chirac alkoi pullistella maansa ydinaseella näyttääkseen maailmalle, että hän on suurvallan valtionjohtaja. Hän alkoi teettää ydinkokeita Tyynen valtameren Mururoa-atollilla.
Mainion Nääsboys-kvartetin erääseen esitykseen laadn silloin ajankohtaisen viisun Edith Piafin ”Ruusuinen hetki” -säveleen. Kvartetti teki tekstistäni tallenteen, joka esitettiin myös Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä.
Tässä ensimmäisen värssyn A-osa:
Päivä vaik’ ois harmahin,
niin ilta kuitenkin
voi kirkkahalta näyttää.
Räjäytyksen atomin,
kun kuulet armahin,
niin valo rannan täyttää.
Tunnen tuoksun otsonin.
ja silloin kirkkahin
on ranta atollin.
Kanssas jos hetken vain olla mä saan,
yhdessä kuljemme Mururoahan.
Siellä ilta säteilee.
Tään hetken meille Chirac tarjoilee!
Paavo Luokkala
Esteri Miikkulainen
Taas on siivottu viraston huoneet.
Huokaa hetkisen Esteri Miikkulainen,
kun ei ”suoritteet” taukoa suoneet –
virastossa ne laskivat sen.
Sitä saata ei Esteri ymmärtää vaan,
miten aina ne onnistuu siivoamaan
yhä nopeemmin kynällä virastoaan
kuin hän ammattitaidollaan.
Työstänsä Esteri vastuuta kantaa
kiinteistötoimessa uurastaen.
Tarmonsa kaiken kuntaan antaa –
oi, jos sais hän myös kiitoksen.
Sitten kilpailukykyä luotiin.
Kaupunki siihen innostui niin.
Yksityistäminen tuli muotiin –
siis väkeä vähennettiin.
Suuri virasto – yksi on siivooja vaan,
kohta ei enää sitä ainuttakaan.
työn hoitaa firma vierahan maan,
jok’ ei maksa ees verojaan!
Paavo Luokkala
Linnat
A:
Kuka niitä kaikkia muistaa vois?
Jäi varmaan muutama multakin pois.
Mitä Lutikkalinna mieleenne tois?
Niin – ja Ratinanlinna jo purettiin pois.
Vaikka Kakolakin laskettais, niin
Turus pari hassua linnaa on vaan,
mut Tampere on ihan Linnainmaa.
Harlirlirlir-linnallei,
harlirlirlir-linnat hei!!
Paavo Luokkala
Kuin gaselli
On askelees kevyt kuin gaselli oisit –
niin liidät kuin perhonen.
Kenet tahansa käynnilläs hurmata voisit –
sen kauniimpaa tiedä en.
Sun silmäsi hohtaa kuin hangella tähdet –
samettia sun huules on.
Kuin tanssien kanssani lenkille lähdet –
oot iäti uupumaton.
Voimaa ja intoa rajattomasti
aamusta iltaan ja vuosien yli
annat, ja eloni iltahan asti
sulle aina on avoinna syli.
Temperamenttia sulla jos kellä.
Sitä monikin ihailla saa.
Muuta ei voi kuin ihmetellä,
kun harjasi heilahtaa.
Niin kaunista nähnyt jos oonkin monta,
sun vertaistas koskaan en.
Kai jonkun mukaan se on uskomatonta –
oot verrattomin hevonen.
Paavo Luokkala
Harri Holli 70 v. 19.1. 2019
Jalkapallokentiltähän Harri tunnettiin,
maalia hän tarkkaan vahti ain.
Silloin moniin kentällisiin kutsuttiin,
mitaleita saikin sadoittain?
Ei ehkä sentään kai,
mutt’ luottamusta sai –
jos miestä missä tarvittiin,
niin Hopaa, totta kai!
Valmentamaan sittemmin myös alkoikin
ja sekin johti moniin voittoihin.
Ei valmennusta Hopa koskaan malta lopettaa,
yhä sitä jatkaa täällä näin.
Klubin joukkuetta harrastuksiin johdattaa,
joukko seuraa häntä harmaapäin.
Verkostoissa luovailee,
tilaisuudet hoitelee,
ukulelebändinkin hän perustaa
ja siinä soittelee.
Kaikki Hopan tuntevat ja Hopa jokaisen.
Meiltäkin saa suuren kiitoksen!
Onnee toivottaa myös Pate-vaari
Tampere welcome to
A: Aina muistan aamun sen,
kun juna minut tänne toi.
Vinha vilske ihmisten,
huima rytmi askelten
ympärillä kaikkialla soi.
B: Tammerkosken sillalle mun ihmisvirta vei.
Siinä Suomen neidolle huikkasin mä: ”Hei!”
Kansallismaisemassa koski virtas hiljalleen.
Sitä ihaillessa sydän kääntyi ihan syrjälleen.
B: Kulkijoiden lämmin katse, hymyilevät suut
Koskipuiston lehtevinä humisevat puut
nosti mielen korkealle, aivan aurinkoon,
ja heti siinä tajusin: nyt kotiin tullut oon!
Ch: Tampere, welcome to!
Tule ja ihastu!
Tule ja rakastu!
B: Tamperehan hengittää aivan tahtiin ihmisten
täynnä voimaa, elämää – tunnen aina sen.
On Pispala, on Pyynikki, ne valloittivat mun.
On teatterit, musiikki– mä aivan huumaannun.
Ch: Tampere, welcome to,
Tampere, tule ja ihastu
Tampere, tule ja rakastu!
Teksti: Paavo Luokkala
Äiti mun
Äiti mun
rakkaudella muistan Sinut, Siunatun.
Kätes sun
mä poskellani tunnen vielä, kaivatun.
Lämpöhön
viel joskus kaipaan kotiin Pirkkiön.
Muisto on
lapsuudesta mieleen jääny huoleton.
Huolet kai
sun mieltäs usein painoi – totta kai.
Sunnuntai
se Sinullekin sentään rauhan tuoda sai.
Nauravan
Sun kasvos mielessäni näen. Vaik' olethan
vanha jo
niin tyyntä mieltä joskus tarjos kohtalo.
Talutusta
jo usein tarvit tiellä Tornion ja lohdutusta.
Murhe musta
Sua älköön raskauttako, toivon siunausta.
Kauas vei
luotas minut arjen leipätyö – silti ei
kauas pois;
sydän lyö kuin vielä Sinun sylissäsi ois.
Paavo Luokkala
Naestentanssit
Oli Kansantalolla naestentanssi.
Pistinpä laukkuuni pienet snapsit.
Tunsin olevani kuin nuori naenen,
ikkäähän mulla ei joo ei joo.
Yöksi kiersin tukkaani papinlotit –
ystäväni Sanni kuiskas:
”Aekamoesen riskin otit.”
Sanon: ”Ei haettaa se ollenkaan, lenkaan,
kun naestentansseissa harvoen olla saa!”
Kun sitten hetki lähestyy,
minä salaa miehiä vilikasen,
lisää hajuvettä kaolalle suihkasen.
Kun ensimmäinen valssintahti haetarista
soennahtaa,
enpä jalakaani pysähtyyn saa ollenkaan,
vaan alakopa nitroja syvän tahtoon mulla.
Kysyn: ”Mitenpä tuo asia on, ystävä, sulla?”
Herra vastas:
”Jos vaekka painet fingerporilliset otettaes
– rintaasi se ehkä lämmittäes.”
Kyllä vähän vyötäröväki kiristää,
ku korsetti viittä numerova pihistää.
Vielä polokkaa pitää tanssahtaa,
ripsivärithii poskelle valahtaa.
Näen naistentanssit iltaan jo ennättää
hauskaakin hauskempaa meillä ollut on.
Viikon päästä tullaan kaet uuvestaan.
Hilkka Malm
Koskiblues
Tammerkosken rannalle taas kerran astelen.
Siinä melko pitkään aikailen,
ja teinivuosiani haikailen,
kai ajan juoksua kuin virrankin mä aattelen.
Tammerkosken rannalle sun kanssas kuljettiin.
Kättäni niin hellään sivelit,
pehmeästi leukaa hivelit –
ja hiljaa suudeltiin.
Sitten kun jo ilta koitti,
Tammerkoski bluesin soitti,
kosken pauhunkin se voitti,
kunnes haipui iltaan tummuvaan.
Tammerkosken rannalle taas jälleen palataan,
Ja nähdään, että vielä räiskyy
tunteet niin kuin koski läiskyy.
Ja sitten palavasti suudellaan ja halataan.
Sitten kun jo ilta koittaa
Tammerkoski bluesin soittaa,
kosken pauhunkin se voittaa,
kunnes haipuu iltaan tummuvaan.
Paavo Luokkala